Upea päivä, tarkka kuva

Tulipa taas käydyksi mökillä. Linnut olivat ahkeroineet jyväastioillaan niin, että kauratkin olivat kelvanneet. Täytin purtilot ja ripustin ensimmäisen talipötkön. Pikkujoulun tietämiin nähdään, mikä silloin on evästilanne. Jyviä ja siemeniä, samoin talipötköjä on riittämiin jemmassa, niin että syökää tipuset - lisää saatte.

Varsinainen asia tältä päivältä on Lumia 1020:lla otettu kuva. Sen tarkkuutta ihmeteltiin heti tuoreeltaan jo puhelimen näytöltä. Nyt sitä voi hämmästellä myös tällä sivulla, joskin pienennettynä. Kuvat tallentuvat paitsi puhelimeen myös automaattisesti SkyDriveen, jos käyttäjä sen sallii. Koska tämä uusin nokialainen ei ole minun, piti hiukan tehdä temppuja, että sain kuvan omaan tietokoneeseeni. Lumia 1020:n omistaja kirjautui tunnuksillaan SkyDriveen ja kopioi sieltä kuvan minun käyttööni. Ja minä puolestani siirsin sen mökkiläppäristä omaan SkyDriveeni, jotta sain kuvan esille kotona pöytäkoneella.

Tietysti kuvan olisi voinut lähettää myös sähköpostin liitteenä, mutta nyt piti muutenkin viritellä vastikään käytettynä ostettua laatuläppäriä. Imuroin siihen SkyDriven ja sain homman toimimaan. Näitä nykypuhelinten ihmeominaisuuksia olen ilokseni hämmästellyt jo jonkin aikaa. Eipä enää löytynyt kuvauskäyttöä Canon Ixuksellekaan, kun se pötkötti aina kaapissa silloin, kun jokin äkkinäinen kuvaamistarve virisi. Aina taskusta tai väskystä löytyvällä Lumialla kuvaaminen on siksikin helppoa, että kuvat kulkevat ketterästi puhelimesta pilviteitse tietokoneelle asti - ilman kaapeleita. Pokkarillekin löytyi uusi uljas elämä: se palvelee luminanssimittarina tilanteissa, joissa röntgenkuvia katsotaan tietokoneen näytöltä. Enempää en osaa aiheesta sanoa, vaikka olen nähnyt, kuinka homma toimii.

Kuusikossa kuhisee

 Jo aamun valjetessa lintuja singahteli ruokapaikoillaan. Enpä olisi uskonut, kuinka innokkaasti  ne ottavat nokkiinsa kaiken tarjoilun, mitä tiuhaan tahtiin astioihin kipataan. Usean sorttisia tiaisia tuntuu suorastaan asettuneen asumaan pihakuusiin. Suurin kuvassa sojottava puu kylläkin seisoo sijoillaan viimeisiä hetkiä.

 Aivan lumesta luodun pihan laidalla on se ruokapaikka, jota pystyy helpoimmin kuvaamaan. Vilskettä piisaa. Vaikka muuta jo epäilin, hyvin näkyy tämäkin kuvan laite toimivan, koska siemenet hupenevat äkkiä.

 Metsurin ottein pihaan toi työn meininkiä vävy. Hänen käsittelyssään iso kuusi ei kauaa vastustellut, vaan kaatua rojahti juuri sinne, minne piti. Suit sait runko tuli karsituksi, pöllit kuskatuksi lumesta putsattuun paikkaan, oksat risukasaan.

Näin se käy, kun homman osaa. Yksi  lintujen ruokapaikka paljastui näkösälle, mutta tuskin liikaa. Haukkoja lentelee näissä maisemissa, joten pikkulintuja on syytä ruokkia kuusen oksien suojissa.

Nakurannan narisija

Pari iltaa sitten Ruissalossa askeleet veivät tuulensuojaiselle rannalle, jolla myös nakuilijat tapaavat viihtyä. Tällä kertaa paikalla oli vain yksi kiviä kasaillut ukko, joka pian poistui. Jäljelle jäi namupaloja kärkkyviä pikku otuksia. Orava säntäsi ensimmäisenä miltei kylkeen kiinni, kun rupesin availemaan eväslaukkua. Kun mitään ei herunut, kurre loikki tiehensä. Silloin paikalla oli jo uusi yrittäjä kyttäilemässä. Kuvan naurulokki tepasteli edestakaisin valmiina hotkaisemaan, jos suupala heruisi. Ilmeisesti rannan vakituiset käyttäjät tarjoilevat yhtä ja toista syötävää, mutta minä pysyin kylmänä, vaikka tipu alkoi äkäisesti naristen äännellä. Kuulosti ihan kiroilulta. Ei sentään ampua ruiskauttanut haisevaa vastalausettaan yläilmoista käsin.

Lähellä uiskenteli kokonainen parvi joutsenia ateriapuuhissa. Niinpä luulisi lokeillekin löytyvän ruokaa luonnosta näin kesäaikaan. Rannalla piipersi myös yksinäinen alli. Kai se löysi syötävää vesirajasta, kun siinä niin uutterasti jotakin haki. Lokki oli ainoa, jonka yritteliäisyys kohdistui ihmisen eväisiin.

Paikka on kaiken kaikkiaan ylen ihana. Satunnaisenkin matkailijan kannattaa poiketa Ruissalossa ja hurauttaa saman tien Saarronniemen rannoille asti haistelemaan merituulia. Siellä tosiaan näkee lintuja läheltä avarissa maisemissa.