Lampeni mun - neljäsosan verran!

Seitsemäs kesä on taittumassa syksyyn mökissä lammen rannalla. Ei ole vesi suuren suuri eikä edes kokonaan oma. Silti se on ihana osa kesämaisemaa. Paikkakuntalaiset puhuvat tästä ja muutamasta muusta Turtan lampina.

Kevät paisuttaa vesimäärää. Ottaa aikansa, ennen kuin uistin- ja ahvenvidat näyttäytyvät pinnalla. Ensimmäisinä pintaa halkovat tavit. Melkoisia reviiritaisteluita on nähty vapun tienoilla, ja kesäkuulle ehdittäessä poikue vipeltää sinne tänne. Monesti isotkin tavit viihtyvät minun rantaosuuteni kivillä. Taitavat jopa torkkua, kun mikään ei häiritse saati uhkaa. Lammen voisikin hyvin nimetä Telkkälammeksi.

Joutsenet eivät pesi tällä lammella, vaikka vuosittain hetken viipyvät ja toitottelevat mökittömällä rannalla. Niiden matka suuntautuu pohjoisemmas. Myös kurkia näkyy ja kuuluu näissä maisemissa. Monesti jo aamulla varhain ne mekastavat niin voimallisesti, että mökkiläinen havahtuu unistaan.

Valkoisena hohtavien joutsenten kauneutta sopii ihailla, mutta yhtä lailla ja paljon pidempään  rantavesiin sopeutuneen lumpeen nuppujen auettua täyteen kukoistukseen.  Kuvassa ne jakavat kasvupaikkansa jonkin sortin järvikortteiden kanssa. Tätä nykyä kortteet eivät enää häiritse lummetta, sillä minäpä otin ja perkasin kortteet pois. Toinen itse istuttamani ostolumme on yhä lähes täysin kortteiden kätkössä. Kummasti molemmat ovat selvinneet vaihtelevista talvista ja vedenkorkeuden mittavista heilahteluista. Onneksi lumpeet eivät ole levinneet valtaamaan koko lampea, niin kuin joku tiesi ennustaa.

Lammen valtiaina rehottavat uistin- ja ahvenvidat, nyttemmin myös kanadanvesirutto. Perkaamista riittää. Pikku hiljaa tekniikka ja vehkeet on saatu kohdalleen. Alkuun uiskentelin putsauspuuhissa vaaleanpunaisena pantterina jumpasta tuttu pötkylä pitämässä pinnalla lammen syvissä kohdissa. Hyvin pian ostin halvan märkäpuvun siivousasuksi. Lopulta älysin hankkia myös vesijuoksuun tarkoitetun vyön varjelemaan hukkumiselta. Vyö vapauttaa kunnolla kitkijän kädet vitojen nyhtämiseen juurineen. Tiedoksi vain, että jaloillakin pystyy tekemään saman kuin käsin.

 Lasten uimaleluista on ollut iso apu keräilyalustoina. Lullaksi mainituista on pari jo kulunut loppuun, vaikka perkaustöissä viihdyn tuskin useammin kuin kerran viikossa puolisentoista tuntia. Muulloin uin ilokseni, kun puhtoinen vesi on ollut passelia hupipulikointiin nakuna. Vasta tämän kesän helteillä en ole muutamaan viikkoon tarvinnut märkäpukua suojaksi paletumiselta tosi hommissa.

Oma puuhansa on saaliin loppusijoitus määräpaikkaan tontilla. Sen hoitaa olennainen apuri. Pari kolme lastia jaksan kerrallaan urakoida lullaan ja uittaa rantaan. Satsit kippaan kottikärryihin, joista kuvassa näkyy hiukan laitaa.

Melkoinen temppu on aina märkäpuvun pukeminen ja yhtä lailla riisuminen. Ei onnistu omin neuvoin. Tarjoilen vain yhden näytteen tiukasta duunista. Tallessa on toki täydellinen kuvasarja. Puuha on niin älyttömän näköistä, ettei kuvia katsellessa voi olla nauramatta.

Kasvien kanssa on suostuttava jakamaan lampi, tipujen kanssa laituri. Eiväthän pikkulinnut laiturilla viihdy kuin täydessä rauhassa. Aina ne kumminkin jättävät merkkinsä, joita sitten siivoilen.

Tässä kohtaa on hyvä myöntää, että meitä mökkiläisiä asustaa peräti neljä porukkaa lammen ympärillä. Hyvässä sovussa on eletty ja yhteistoimin kitketty liikoja vesikasveja. Porukkaan on tulossa muutos, sillä vastarannan mökki on ollut koko alkukesän niin hiljainen, että osattiin uumoilla aivan erityistä olevan meneillään. Mökki on tai oli myytävänä! 

Ympäristö on muuttunut seitsemässä vuodessa niin paljon, etten itsekään ole uskoa silmiäni.  Tällaiselta lampi ja oma ranta näytti ensi alkuun:

Suuri muutos omalla puolellani tapahtui, kun laituri ilmestyi paikalleen ja sen yhteyteen ihan oikea hiekkaranta, muutaman hauskan tapahtumankin näyttämö. Vastarannan rakennukset kätkeytyvät nykyisin puitten taakse. Pitkään aikaan ei enää ole näkynyt morjenstavia käsien heilautuksiakaan.

Näin kesähelteellä tuskin muistaa, kuinka ihana oli nautiskella hankikannosta lammella viime kevättalven upeina päivinä. Hyviä kelejä jatkui jonkin aikaa, ensimmäistä kertaa. Sää oli yhtä aurinkoinen ja hanki hohtava silloin, kun maaliskuussa 2011 ajeltiin katsomaan paikkaa ja ihastuttiin. Kaupat tein aprillipäivänä. Loppunäkymässä viime keväältä palaillaan kävelyltä joutsenrannan kautta lammen poikki mökille. Mainio ympäristö, totta tosiaan. Sinne matka vie taas huomenna.

Kevätyllätyksiä mökillä

Maaliskuun lopussa luminen kevättalvi oli parhaimmillaan Nousiaisissa. Pakkaskausien perään jäälle uskalsi tallustella ja nauttia ihanasta säästä. Seitsemään vuoteen ei ole moista koettu. Paremminkin lumettomuus ja heikot jäät ovat vaivanneet. Tänä talvena myös lammen valtaisa koko runsaiden syyssateiden jäljiltä on ollut hämmästelyn aihe.

Huhtikuun 13. päivänä talvi oli jo hyvää vauhtia väistymässä. Kuva on otettu omalta rannalta, joka yläkuvassa näkyy taustalla.

Eilen elettiin maanantaita huhtikuun 23. päivää. Jäästä oli enää riippeet peittämässä tuskin lammen puolikasta. Mutta vettä piisaa! Laiturin lähellä pötköttävä iso kivi on lähes piilossa. Viime heinäkuussa, jolloin pohjavesi oli ennätysmatalalla, kivestä oli näkyvissä monta kymmentä senttiä. Silloin viriteltiin valkoisista kivistä "mittari", josta pystyy lukemaan vedenpinnan korkeuden vaihteluita. Pari kolme päivää sitten kiviä lisättiin kymmenkunta. Rinnakkain asetellut kolme kiveä näyttävät, kuinka ylös vesiraja on kiivennyt. Toinen kolmen kiven merkki häämöttää kaukana ja kertoo, missä vesiraja oli 7.7.2017.

 

Eilisellä pikakäynnillä tuli huokaistuksi helpotuksesta, kun pihalla ei enää vellonutkaan lammikko. Suurena yllätyksenä sellainen löydettiin, kun torstaina 19.4. tultiin viikonlopun viettoon. Seuraava kuva kertoo karun tosiasian.

 

Kenties routa selittää ilmiön. Jäinen maaperä oli kuin kansi, jonka pinnalla vesi lillui. Riittävän lämpimät päivät tekivät tehtävänsä niin, että maa suli ja imaisi veden näkyviltä. Vielä hurjemmalta alkutilanne näytti ja tuntui rantaan johtavalla polulla, jossa vettä oli kuin ojassa. Saappaanvarsi sentään riitti pitämään polulla kahlailevan jalat kuivina. Mökillä on kuitenkin syytä pitää mielessä, että kaiken aikaa astelemme laajan pohjavesialueen pinnalla. Maakerrosta ei ole kovinkaan paksusti. Kuivinakin kausina märkä maaperä, josta vesi nousee, löytyy vähällä kaivamisella.

Eilinen mökkireissu tuotti kaikin puolin hyvää mieltä, kun paikalle ilmaantui myös putkimies ihan sopimuksen mukaisesti ja korjasi lämminvesivaraajan vuotavan ventiilin. Näillä näkymin vapun tienoilla passaa jo tarttua haravaan. Luonto toki kohentuu itsestään, mutta paikka paikoin on hyvä katsastaa, kuinka varsinkin istutuskasvit ovat selvinneet viimeisimmästä talvesta. Hoitotoimia luvassa, samoin valtaisan risukasan hakettamista. Hupipuuhissaan ahkeroivat mökkiläiset ehtivät toki seurailla lammella kisailevia telkkiä. Niistä ensimmäiset ovat jo paikalla. Reviiritaisteluitakin nähtäneen.

Pappilan puutarhassa

Mökkipihan kevättöitä viivästytti kylmä sää. Niinpä rupesin nauttimaan paratiisimaisista puutarhoista lukemalla niistä. Taannoin näet sain tuliaisina kauniin kirjan nimeltä Pappilan puutarhassa Kasveja ja kulttuurihistoriaa (2007). Sen kirjoittajiksi mainitaan Tiina Koskimies ja Maarit Knuuttila. Kansi, graafinen suunnittelu ja taitto ovat Iiris Kallungin työnä.

Kirja lienee jo harvinaisuus, sillä pikahaku netistä vei antikvariaatteihin ja tuotti tulokseksi LOPPUUN MYYTY. Esittelytekstin sekä useita kuvia kannesta ja joistakin aukeamista sentään löysin:

Kirja lähtee liikkeelle maailman ensimmäisestä puutarhasta - paratiisista. Tämän jälkeen tarkastellaan luostaripuutarhoja pappilapuutarhojen esikuvana. Eli: miten ja miksi puutarhat aikanaan tulivat osaksi suomalaisia pappiloita ja pappilakulttuuria, joiden kukoistuskausi oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla?

Kirjassa kuvaillaan pappilarakennuksen ja puutarhan yhteyttä sekä puutarhan elementtejä. Kirjan pääosassa ovat kuitenkin kasvit. Tiettyjen kasvien "jälkiä" seurataan niin kauas kuin mahdollista asiakirjalähteitten, säilyneitten kirjeenvaihtojen ja haastattelujen avulla. Kaikkien kirjassa esiteltävien kasvien historian lisäksi teoksessa esitellään 2-3 ruokaohjetta, joissa kyseistä kasvia on käytetty tai yhä käytetään. Kirjassa kuvataan puutarhakasvien käyttöä pappilan ruokataloudessa sekä kukkien käyttöä koristelussa, samalla kun luodaan katsaus siihen, mikä on pappiloiden puutarhojen merkitys osana kulttuuriperintöämme.

 

 Iltaisin sängyssä on ollut mukava lueskella kaunista teosta, jossa on runsaasti tekstikatkelmia kulloisestakin aihepiiristä. Paljon on lainauksia Juhani Aholta, Jaakko Haaviolta, Ilmari Kiannolta ja muilta pappilassa varttuneilta. Nora ja Maiju Pöyhönen pappilan tyttärinä ovat puolestaan kirjoittaneet Kodin Kasvitarha -nimisen kirjan (1927) oppaaksi kotiviljelijöille. Teos on ollut oiva apu myös Pappilan puutarhassa -kirjan tekijöille. He ovat koonneet kunkin pääluvun perään listan käyttämistään lähteistä. Niistä taas moni muu löytää polkuja retkilleen puutarhatietämyksensä kartuttamiseksi.

Kiitokset ja terveiset rakkaalle naapurille, jonka ansiosta kirja löytyi mökiltä. Oikea hetki lukemiselle osui tähän kesäkuun alkuun, jolloin olen aika ajoin raatanut itseni uuvuksiin pihatöissä ja lammen perkaamisessa liikakasvustoista. Olen nauttinut iltalukemisistani. Muutama oiva ruokaohjekin on jäänyt mieleen. Niistä voisi valita jokusen juhannusaterioille ja sillä tavoin jakaa kirjan tuottamaa hyvää mieltä.

Kurnuttamalla kumppani

 Kolme vuotta sitten mökkirannassa nähtiin vihreä komistus. Se paistatteli päivää lammen tuntumassa eikä ollut moksiskaan lähistöllä tiirailevista ihmisistä. Sammakon isoa kokoa ja väriä pohdittiin tovi, kunnes älyttiin etsiä netistä otukselle nimeä: mölysammakko. Samoihin aikoihin näitä isoja vihreitä löytyi sieltä täältä Lounais-Suomesta. Niistä kirjoiteltiin lehdissä ja puhuttiin paikallisradiossa. Lopulta joku oikea eläintentuntija loihe lausumaan, ettei kyseessä ole mikään mölysammakko, vaan jokin muu vihersammakko. Wikipediasta löytyy tämä selitys. Sen mukaan vuonna 2013 Lounais-Suomessa tavattiin varmuudella ainakin vihreitä lessonansammakoita.

Tänään huomasin laiturin nurkalla hailakan raadon. Se on ollut iso ja kuollut äskettäin, koska en ole mokomaa noteerannut, vaikka monena päivänä olen patsastellut rannassa. Mikä lienee tappanut otuksen? Ehtiköhän se toimittaa tärkeät lisääntymisrituaalit, ennen kuin kuolo korjasi? Voisi myös kuvitella, että tarkkasilmäinen haukka on nähnyt haljun raadon, vaikkei olekaan syöksynyt nappaamaan sitä ruuakseen. Ehkä lintu osaa varoa tällaista suupalaa.

Haikealta kuulosti yksinäisen kurnuttelijan ääntely lähistöllä. Se etsi kaiketi yhä kumppania. Onkohan kosintakausi kylmien säiden vuoksi vasta nyt alkamassa, sillä mitään konserttia en ole kuullut tänä keväänä niin kuin muina mökkivuosina. Myöskään nuijapäitä ei ole näkynyt, ainakaan vielä. Parhaina satovuosina niitä on vilissyt viljalti rantavesissä viikon pari. Naapurin isäntä on äitynyt jopa kauhomaan nuijapäitä ämpäriin ja heittämään niitä pois häritsemästä (!) ihmisen uintipuuhia.