Tänään tuntuu harvinaisen helpottavalta se, että alkaa syksy. Huomenissa näet pääsen runsaan viikon mittaisen evakkoajan jälkeen takaisin talvikotiin. Lattiaremontti tosin odottaa vielä muutaman laatan verran täydennystä lokakuun alkuun. Rikkoutuneiden tilalle on Portugalista tulossa uudet aivan samanlaiset "kiven" kaltaiset. Niinpä valitsin ensimmäiseksi kuvaksi upouuden kivimuodostelman. Se ilmestyi uimalaiturin edustalle lampeen taannoisten Perhe on pahin -kisojen jäähdyttelyvaiheessa, kun yksi ja toinen testasi lammen uimakelpoisuutta.
Joku nuorista miehistä keksi nostaa pienen kiven tutun ison kiven niskaan. Se tapaa olla kokonaan veden peittämä osan vuotta. Pikkukivestähän voi vastedes arvioida entistä paremmin vedenpinnan vaihteluita kuin mittarista ikään! Pohjasta löytyykin kivi poikineen, sillä aikoinaan lammen kaivuhommien lopuksi rannat maisemoitiin kippaamalla kivi- ja savikasat takaisin sinne, mistä ne oli nostettu. Voi surku! AIka hyvin vesi kuitenkin peittää kaiken. Mutta hyppiminen pää edellä veteen olisi itsemurhan yrittämistä. Onneksi lammesta löytyy syviä väyliä, joita pitkin pystyy hyvin uimaan myös loppukesän matalan veden aikaan.
Kesäsäät ovat olleet sen verran hankalia, että tomaatteja alkoi kypsyä vasta samoihin aikoihin, kun niitä sai kaupasta eurolla kilon. Kuinkahan käynee ensi vuonna? Tokko viitsin enää yrittää hyysäämistä vaativien tomaattien viljelyä. Salaattia sentään saatiin paljon, samoin papuja tulee kaiken aikaa. Marjasatoa kypsyy ihan sopivasti, mikä tarkoittaa aroniaa ja tyrniä. Eilen kerättiin kumpiakin.
Tyrnin piikit koettelevat kerääjää. Taitaa piikeissä olla selitys sille, että sorkkaeläimet ovat jättäneet tyrnipuskat rauhaan. Hyvä niin. Parisen litraa näitä pieniä C-vitamiinipommeja tuli talteen ihmisille. Osa sadosta jätettiin suosiolla lintujen herkuksi.
Aamut ovat olleet niin kylmiä, että pörriäiset kangistelevat medenkeruussa, vaikka ovat jo päässeet siivilleen. Ihmistä aamukylmyys ei sentään haittaa niin paljoa, että kastautuminen lammessa jäisi väliin.
Eilisaamuna otin useita kuvia, kun kuljeskelin ympäriinsä. Muhkeista hortensioista tuskin on sateiden alettua paljoakaan kuvauksellista jäljellä. Vireisen kuvan uljas syyshortensian kukinto olkoon muistona siitä, miltä kasvi hehkeimmillään näyttää. Upeita ovat pallohortensioidenkin suuret kukinnot, jotka kohoilevat varsistaan kuin pilvimuodostelmat. Ihania ovat myös kuutamohortensiat, joita juuri vilkaisin tuvan ikkunasta.
Keijukaisena isojen pensaiden lähistöllä leijailee pihan ainoan kärhön se kukka, jonka sain kuvatuksi pihakierroksella. Itse kasvi on lahja luokkakaverilta, joka tiesi sille nimen. Kuulin sen kerran, mutten enää muista.
Vuorenkilvet rehottavat omalla alueellaan. Ensi alkuun ne olivat surkeita rääpäleitä, mutta tuttuun tapaan nämä sitkeät ja vähään tyytyvät aasialaistulokkaat ovat ryhdistäytymistään ryhdistäytyneet. Pian kasvustoja joutunee karsimaan. Vanskille terveiset: aikoinaan rääpäleet nähdessäsi et uskonut, että ne ikinä toipuisivat kasvamaan saati kukkimaan. Kukkivat muuten sekä keväällä että syksyllä!
Viimeisenä pihalla kukkaan puhkeaa komea maksaruoho. Kun muut maksaruohot ovat parhaimmillaan juhannuksesta koko heinäkuun, tämä laji hehkuu punaisena vasta syksyn ollesssa pitkällä. Silloin se on kuvattava uudestaan. Pikakäynnit mökillä jatkuvat, vaikka tästedes asumaan rupean talven malliin Liedossa.
