Nyt sitä tuli

Sadetta olen odottanut ja odottanut. Sääennusteissa on lupailtu jo viikkojen ajan vettä, mutta näillä nurkin tulokset ovat jääneet muutamaan tippaan. Yöllä sitä alkoi lopulta tulla. Ropina kuulosti rauhoittavalta musiikilta. Suorastaan tunsin, miten kasvit ojentautuivat kohti oikeaa sadetta.

Aamun ensimmäinen puhelimella otettu kuva on lammelta, jossa lumpeet ovat pääsemässä kukinnan alkuun. Ne eivät ole joutuneet kärsimään kuivuudesta eivätkä myöskään kovasta talvesta, koska näyttävät voivan hyvin. Telkkäpesue viihtyy lumpeiden tuntumassa. Kuvatuksi niitä ei hevin saa, vaikka luulisi niiden oppineen, etten ole peto.

Komeasti kasvaa myös tyrni. Se mokoma tunkee runsaasti versoja juuristosta, mikä on ollut mainio yllätys. Pöheikkö toimii naapurin suuntaan niin kuin oli alun alkaen tarkoitus: tarjoaa kaunista näkösuojaa kumpaankin pihaan. Kaunokaisia on kasteltu kannukaupalla kangella tehtyihin reikiin, jotta juuristo tosiaan saisi vettä. Vaikka yöstä alkaen on satanut vain jokusen tunnin, kastella tuskin tarvitsee muutamaan päivään.

Kasvuston oman pihani puoleisella syrjällä yrittelin kasvattaa karhunvatukoita. Ei onnistu, ei millään. On liian kylmää seutua. Viime tammikuu ja vähälumisuus niistivät viimeisetkin rippeet vatukoista. Niinpä taimien jämät kaivettiin ylös ja vietiin sinne, minne muutkin kasvijätteet. Muutama versonpiippa yhä yrittelee esittää kasvamista. Sopii yrittää. Talvi tekee kumminkin taas kolkot temppunsa. Ei täällä taivasalla vatukoista ikinä kypsy marjoja.

Kuvassa killittelevät viisi pikku mätästä ovat kaikki, mitä on jäljellä komeista pallohortensioista. Isot oksat olivat kuivuneet pystyyn. Niinpä ei auttanut muu kuin leikata ne pois ja ruveta vaalimaan maasta ponnistavia hentoja versoja. Tuleekohan niistä ihan oikeita pallohortensioita? Hoivailen, seurailen, odotan... Kyllä nämäkin hengissä tähän asti selvinneet kiittävät lämpimästä sateesta.

Tässä kuvassa pitäisi olla kolme komeaa kuutamohortensiaa, vaan eipä ole kuin yksi muhkea, toinen vaisu ja kolmas niin henkitoreissa, että se tuskin erottuu maapohjasta. Eilen leikkasin jokaisesta kaikki kuivat risut. Heikoimpaan jäi vain kaksi piippaa muutamin lehdyköin. Näillekin talven ja kuivuuden kolhimille tehtiin jo aikoja sitten kastelukuopat, että tarjoiltu vesi jäisi juurten käyttöön valumatta pintaa pitkin pois.

Etualan kiven vierestä ovat tyytin hävinneet kotkansiipisaniaiset, jotka pari vuotta sitten kärräsin Teiskosta mökkipihan komistukseksi. Ei onnistunut siirto, ei alkuunkaan, vaikka kotoperäisiä saniaisia  leviää itsekseen. Täkäläinen maaperä poikkeaa mitä ilmeisimmin teiskolaisesta, koska alkuperäisissä paikoissa tuuheina rehottaneet saniaiset kutistuivat jo siirtokesänä niin, ettei niitä enää tunnistanut kotkansiiviksi.

Kunpa sade vielä jatkuisi! Maa on yhä niin kuivaa, ettei vähäinen sade yllä pintaa syvemmälle.

Olen myös vihdoin oppinut, ettei kannata hullaantua taimitarhojen tarjouksista. Moni ensi innostuksessa hankituista perennoista on enää haipuva muisto. Ihmeekseni myöskään sipulikasvit eivät ole turvassa mullan alla. Narsissien kukinta näet jäi vallan vaisuksi. Niinpä nostin kaikki sipulit ylös ja istutin ne uudestaan paikkoihin, joissa niillä on uusi mahdollisuus virkistyä. Olisi kai pitänyt jättää siirtoistutuskin syksyyn, mutten malttanut. Lisää sipuleita en enää hanki enkä myöskään muita kasveja. Aukkopaikkoihin siirtelen osia selviytyjistä. Lajivalikoima supistuu ja ehkä pikku hiljaa vankistuu, kun tyydyn sellaisiin kasveihin, joille hapan suomaasto passaa. Kouluahan tässä käyn - pihakasvit opastajina.

Tervetuloa syksy - tervemenoa mökkielämä

Tänään tuntuu harvinaisen helpottavalta se, että alkaa syksy. Huomenissa näet pääsen runsaan viikon mittaisen evakkoajan jälkeen takaisin talvikotiin. Lattiaremontti tosin odottaa vielä muutaman laatan verran täydennystä lokakuun alkuun. Rikkoutuneiden tilalle on Portugalista tulossa uudet aivan samanlaiset "kiven" kaltaiset. Niinpä valitsin ensimmäiseksi kuvaksi upouuden kivimuodostelman. Se ilmestyi uimalaiturin edustalle lampeen taannoisten Perhe on pahin -kisojen jäähdyttelyvaiheessa, kun yksi ja toinen testasi lammen uimakelpoisuutta.

Joku nuorista miehistä keksi nostaa pienen kiven tutun ison kiven niskaan. Se tapaa olla kokonaan veden peittämä osan vuotta. Pikkukivestähän voi vastedes arvioida entistä paremmin vedenpinnan vaihteluita kuin mittarista ikään! Pohjasta löytyykin kivi poikineen, sillä aikoinaan lammen kaivuhommien lopuksi rannat maisemoitiin kippaamalla kivi- ja savikasat takaisin sinne, mistä ne oli nostettu. Voi surku! AIka hyvin vesi kuitenkin peittää kaiken. Mutta hyppiminen pää edellä veteen olisi itsemurhan yrittämistä. Onneksi lammesta löytyy syviä väyliä, joita pitkin pystyy hyvin uimaan myös loppukesän matalan veden aikaan.

Kesäsäät ovat olleet sen verran hankalia, että tomaatteja alkoi kypsyä vasta samoihin aikoihin, kun niitä sai kaupasta eurolla kilon. Kuinkahan käynee ensi vuonna? Tokko viitsin enää yrittää hyysäämistä vaativien tomaattien viljelyä. Salaattia sentään saatiin paljon, samoin papuja tulee kaiken aikaa. Marjasatoa kypsyy ihan sopivasti, mikä tarkoittaa aroniaa ja tyrniä. Eilen kerättiin kumpiakin.

Tyrnin piikit koettelevat kerääjää. Taitaa piikeissä olla selitys sille, että sorkkaeläimet ovat jättäneet tyrnipuskat rauhaan. Hyvä niin. Parisen litraa näitä pieniä C-vitamiinipommeja tuli talteen ihmisille. Osa sadosta jätettiin suosiolla lintujen herkuksi.

Aamut ovat olleet niin kylmiä, että pörriäiset kangistelevat medenkeruussa, vaikka ovat jo päässeet siivilleen. Ihmistä aamukylmyys ei sentään haittaa niin paljoa, että kastautuminen lammessa jäisi väliin.

Eilisaamuna otin useita kuvia, kun kuljeskelin ympäriinsä. Muhkeista hortensioista tuskin on sateiden alettua paljoakaan kuvauksellista jäljellä. Vireisen kuvan uljas syyshortensian kukinto olkoon muistona siitä, miltä kasvi hehkeimmillään näyttää. Upeita ovat pallohortensioidenkin suuret kukinnot, jotka kohoilevat varsistaan kuin pilvimuodostelmat. Ihania ovat myös kuutamohortensiat, joita juuri vilkaisin tuvan ikkunasta.

Keijukaisena isojen pensaiden lähistöllä leijailee pihan ainoan kärhön se kukka, jonka sain kuvatuksi pihakierroksella. Itse kasvi on lahja luokkakaverilta, joka tiesi sille nimen. Kuulin sen kerran, mutten enää muista.

Vuorenkilvet rehottavat omalla alueellaan. Ensi alkuun ne olivat surkeita rääpäleitä, mutta tuttuun tapaan nämä sitkeät ja vähään tyytyvät aasialaistulokkaat ovat ryhdistäytymistään ryhdistäytyneet. Pian kasvustoja joutunee karsimaan. Vanskille terveiset: aikoinaan rääpäleet nähdessäsi et uskonut, että ne ikinä toipuisivat kasvamaan saati kukkimaan. Kukkivat muuten sekä keväällä että syksyllä!

Viimeisenä pihalla kukkaan puhkeaa komea maksaruoho. Kun muut maksaruohot ovat parhaimmillaan juhannuksesta koko heinäkuun, tämä laji hehkuu punaisena vasta syksyn ollesssa pitkällä. Silloin se on kuvattava uudestaan. Pikakäynnit mökillä jatkuvat, vaikka tästedes asumaan rupean talven malliin Liedossa.

Söpöilyä

 Mökkipihalla kukkarunsaus on yltynyt yltymistään. Kallionauhuksista nappasin tummanpuhuvan otoksen, josta ei lainkaan näy, kuinka isossa porukassa tämä yksilö terälehtiään levittelee.





Yhdessä vuodessa kasvustot ovat saavuttaneet melkoisen komeuden, minkä otan kiitoksena uutterasta kastelusta ja muustakin hoidosta. Perhosia ja sudenkorentoja näkyy paljon, samoin pikku pörriäisiä, vaikken vielä ole asettunut kunnolla aloilleni kuvaamaan hyörinää.

Suloisin väritys pihalla löytyy näistä kuvaan hädin tuksin mahtuneista kuutamohortensioista, Hydrangea paniculata 'Praecox'. Uhkeiksi ovat kolme hyvää tainta varttuneet sitten viime vuoden elokuun. Yhteishyvän kasvioppaan mukaan kuutamohortensiaa ei saa leikata. Hyvässä lykyssä varsi karttuu parimetriseksi ja lähes yhtä leveäksi..

 Pallohortensiatkin, Hydrangea arborescens 'Annabelle', ovat niin pullollaan kukkia, etteivät kunnolla enää jaksa niitä kannatella. Edellisessä elämässäni omakotitalon pihan hoitajana minulla oli metallisia perennatukia. Ne siirtyivät kymmenen vuoden takaisessa muutossa tyttären haltuun, joten eipä auta kuin painella kauppaan ja ostaa uusia.

Kasvioppaassa sanotaan, että pallohortensia sietää ja jopa vaatii vuosittaista keväällä tehtävää leikkausta. Edellisen kesän versot katkaistaan 5–10 senttiä maanpinnan ja silmuparin yläpuolelta. Niinpä lähestyn näitä pensaita keväällä oksasakset hyppysissä.

Tämmöisiäkin sieviä kellotupsukoita levittäytyy umpitankkia peittävällä maakerroksella. Nimi on karannut mielestä, mutta lupaan palauttaa sen aivojeni kortistoon ennen ensi kesää. Sitten puhuttelen tätäkin kaunotarta sen oikealla nimellä.

Pensaasta mustikoita

Ehkä ensi vuonna istahdan jakkaralle ja napsin mustikoita omista pikku Aino-pensaista tai sitten niitä  löytyy muhkeista North blue  -puskista. Jännä nähdä, kuinka erilaiset lajit seurustelevat keskenään. Luvattu on, että sekoitus tuottaa satoa. Kaikki viisi voivat toistaiseksi hyvin, ovat jopa kasvaneet sitten istutuksen. Mutta, mutta: rantahiekasta löytyi tänäänkin peuran eli kauriin sorkan jälkiä. Milloin metsänelävät mahtavat hoksata, että pihasta löytyy ihan uusia makuja?

Lähipäivinä suunnistan kanaverkko-ostoksille rautakauppaan. Lienee syytä varautua ja ryhtyä suojaustoimiin, ennen kuin taimista on jäljellä pelkkä muisto. Verkkoa tarvitaan myös karhunvatukoiden ympärille. Ne kuuluvat kelpaavan erityisen hyvin rusakoille. Pihassa näkyy aika ajoin hyörimässä jonkin sortin pupuja. Kunpa ne olisivat metsäjäniksiä! Semmoiset saattavat korkeintaan vilkaista vinosti ainakin minun piikkipuskiani...