Tuskaillen luin Margaret Atwoodin romaanin Orjattaresi (The Handmaid's Tale 1985). Matti Kannoston suomennos ilmestyi e-kirjana 2017. Yli 30 vuotta sitten julkaistu teos on yllättäen havaittu uhkaavan ajankohtaiseksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump heti virkaan astuttuaan tammikuussa 2017 allekirjoitti määräyksen, joka kieltää liittovaltiolta
rahoitusta saavilta kansalaisjärjestöiltä aborttineuvonnan ja aborttien
tekemisen maailmalla. CNN välitti kansalaisjärjestöt tyrmistyttäneen uutisen. Sen mukaan hinnan katastrofaalisesta päätöksestä maksavat kehitysmaiden naiset, sillä tarve aborttien tekoon ei poistu kieltolaeilla. Ne avaavat taas markkinat puoskareille.
Atwoodin dystooppisessa romaanissa on kyse synnyttämään kykenevien naisten kaappamisesta synnytyskoneiksi. Eletään aikaa, jolloin Yhdysvaltoja on ravistellut valtavien maanjäristysten sarja. Ne ovat tuhonneet ydinvoimaloita ja siten aiheuttaneet laajojen maa-alueiden saastumisen. Katastrofi ulottuu yhteiskunnan sortumiseen. Vanhatestamentilliset fundamentalistit ovat päässeet valtaan, kun presidentti on ammuttu, kongressi tuhottu. Yhdysvalloista on tullut Gilead, jossa lakikirjana on Raamattu äärimmilleen tulkittuna. Hedelmättömät naiset on häädetty siirtokuntiin puhdistamaan ympäristöjä. Osa mahoista naisista palvelee vihreäasuisina marttoina kotitaloustöissä. Terveen lapsen synnyttäneet joutuvat alistumaan uusiin raskauksiin tai paremminkin sen yrityksiin. He erottuvat muista punaisiin vaatteisiin puettuina. Heiltä on viety perhe, oma nimi sekä mahdollisuus lukemiseen ja kirjoittamiseen, olivatpa he olleet kuinka oppineita tahansa. Ei auta kuin alistua ja vaieta, jos aikoo pysytellä elossa ja yrittää jollakin keinoin löytää kadotetut omaisensa. Ja kaikki tapahtuu ennestään tutussa, mutta täysin muuttuneessa kotikaupungissa!
Kehenkään ei voi luottaa siinä taloudessa, johon kukin naisista on sijoitettu. Kaikkialla vaanivat silmät ja korvat. Tarkoitus on synnyttää lapsi talon isännälle, komentajaksi mainitulle. Tämän vanhahko, sinipukuinen vaimo avustaa kornissa aktissa. Kun tehtävä on täytetty, seuraa siirto uudelle isännälle.
Romaanin minäkertoja, isännän mukaan Frediläiseksi nimetty, vie lukijan hyytäviin tilanteisiin. Ostoksille lähetetyt, toisiaan vahtivat naiset alkavat kuitenkin ottaa pikku vapauksia. Reitiltä poikkeamiset vievät heidät näkemään hirtettyjen ruumiita ja muita pelotteita. Nämä orjuutetut testaavat alati toisiaan. Kun he tuntevat olevansa loitolla korvista, toinen naisista vihjaa asioista, joissa häämöttä vastarintaverkosto. Voisiko Frediläiseen luottaa? Kapina orastaa myös aivan isännän tuntumassa. Tämän ja koko systeemin mädännäisyys paljastuu luvussa 12. Siinä kertoja, tuo Frediläiseksi mainittu, muistelee, mitä tapahtui Iisebelin salongissa, jonne isäntä vei hänet hepeniin puettuna ja vaimon siniseen viittaan peitettynä.
Mikään paha ei jää piiloon eikä valta säily, kuten romaanin yllättävä loppu osoittaa. Tulee aikoja, jolloin tutkijat taas voivat työskennellä. Elämä on jatkunut jo pitkään Gileadin jälkeen. Ihmiset ovat jälleen nauravaisia. Kiehtovasti käy ilmi, kuinka Frediläisestä on löytynyt mainintoja vanhasta päiväkirjasta, mikä jää kutkuttamaan lukijan ajatuksia. Hänelle voi luoda vaihtoehtoisia vaiheita, koska romaanissa hänen kohtalonsa jää auki. Saattaa olla, että koko tarina on ikään kuin peräisin Frediläisen omasta päiväkirjasta.
Ammattilaisten ratkaisuihin pääsee tutustumaan romaanin pohjalta tehdystä HBO:n sarjasta Handmaid's Tale (2017). Kaisu Tervosen mukaan sille on yhä tilausta paitsi viihteenä myös yhteiskuntakritiikkinä. Me Naiset -lehti listasi tuoreeltaan neljä syytä, miksi elokuvaversio on syytä katsoa. Hienoa, että sarja nähdään myös YLE Teemalta tulevana kesänä tiistaisin.
Kehenkään ei voi luottaa siinä taloudessa, johon kukin naisista on sijoitettu. Kaikkialla vaanivat silmät ja korvat. Tarkoitus on synnyttää lapsi talon isännälle, komentajaksi mainitulle. Tämän vanhahko, sinipukuinen vaimo avustaa kornissa aktissa. Kun tehtävä on täytetty, seuraa siirto uudelle isännälle.
Romaanin minäkertoja, isännän mukaan Frediläiseksi nimetty, vie lukijan hyytäviin tilanteisiin. Ostoksille lähetetyt, toisiaan vahtivat naiset alkavat kuitenkin ottaa pikku vapauksia. Reitiltä poikkeamiset vievät heidät näkemään hirtettyjen ruumiita ja muita pelotteita. Nämä orjuutetut testaavat alati toisiaan. Kun he tuntevat olevansa loitolla korvista, toinen naisista vihjaa asioista, joissa häämöttä vastarintaverkosto. Voisiko Frediläiseen luottaa? Kapina orastaa myös aivan isännän tuntumassa. Tämän ja koko systeemin mädännäisyys paljastuu luvussa 12. Siinä kertoja, tuo Frediläiseksi mainittu, muistelee, mitä tapahtui Iisebelin salongissa, jonne isäntä vei hänet hepeniin puettuna ja vaimon siniseen viittaan peitettynä.
Mikään paha ei jää piiloon eikä valta säily, kuten romaanin yllättävä loppu osoittaa. Tulee aikoja, jolloin tutkijat taas voivat työskennellä. Elämä on jatkunut jo pitkään Gileadin jälkeen. Ihmiset ovat jälleen nauravaisia. Kiehtovasti käy ilmi, kuinka Frediläisestä on löytynyt mainintoja vanhasta päiväkirjasta, mikä jää kutkuttamaan lukijan ajatuksia. Hänelle voi luoda vaihtoehtoisia vaiheita, koska romaanissa hänen kohtalonsa jää auki. Saattaa olla, että koko tarina on ikään kuin peräisin Frediläisen omasta päiväkirjasta.
Ammattilaisten ratkaisuihin pääsee tutustumaan romaanin pohjalta tehdystä HBO:n sarjasta Handmaid's Tale (2017). Kaisu Tervosen mukaan sille on yhä tilausta paitsi viihteenä myös yhteiskuntakritiikkinä. Me Naiset -lehti listasi tuoreeltaan neljä syytä, miksi elokuvaversio on syytä katsoa. Hienoa, että sarja nähdään myös YLE Teemalta tulevana kesänä tiistaisin.
PS Olen jo aiemmin lukenut romaaneja, joiden tapahtumapaikkana on Gilead. Nimi viittaa Vanhaan Testamenttiin. Vaikuttavin on ollut Marilynne Robinsonin trilogia, jossa koetaan hyytäviä elämänkohtaloita syvässä lännessä Raamattu-vyöhykkeellä kaupunkipahasessa nimeltä Gilead. Romaanien maailma poikkeaa kuitenkin tyystin Atwoodin luomasta.
Tässä ja tässä vielä linkki blogijuttuihini Robinsonin romaaneista:
