Lucian päivää Naantalissa

Perinteinen joululounas vanhojen koulukavereiden kesken nautittiin tänään Naantalin Trapissa. Hiljaista iltapäivää tunnelmallisessa ympäristössä vietti jokunen muukin asiakas. Meri häämöttää piharakennusten takana. Vastarannalla kohoaa Kultarannan komea graniittipytinki.

Joskus takavuosina jaksettiin innostua joululounaasta niin, että alkajaisiksi haahuiltiin pihassa ja viipyiltiin kodassa. Porontaljoin katetut penkit seinustoilla kutsuivat istumaan. Käteen ilmestyi höyryävä glögimuki, josta nenään tuoksahtivat kaikki tarpeelliset ainekset lisukkeineen. Mutta sattuipa  niinkin, että ilonpito nyrjähti, kun huomattiin, ettei pelkästään saatu kostuketta kurkkuun ja vauhtia juttuihin. Sade nääs oli päässyt pahan kerran kastelemaan taljat! Pikavauhtia hipsittiin pöksyt märkinä sisätilohin. Vaiva toki hellitti monivaiheisen aterian mittaan. Kokemus opetti: eipä ole enää aikoihin yritetty kotaan glögille.

Sinisen hetken koittaessa hyvästelin vanhat kamut. Trapin rappusilta sain vielä talteen kuvan Naantalin kuulusta kirkosta. Siellä moni lienee käynyt ainakin Naantalin musiikkijuhlien tapahtumissa alkukesästä. Nyt oli aivan hiljaista, mutta eilen 12 12 12 -päivänä tälläkin kirkolla oli nähty hääpareja. Elämä jatkuu...

Jouluruokaa tarjosi taas Naantalin Trappi

Vanhan koulukaveriporukan kesken perinteeksi on jo muodostunut kokoontua Naantaliin joulun alla ja paneutua kaikessa rauhassa Trapin herkkuihin. Tänään taas oli se päivä, jolloin parikymmentä nauruherkkää 'ei vielä ihan vanhaa' ehti kahdeksi paikalle. Isoin lounasruuhka oli silloin jo ohi. Mikä parasta: tarjolle oli kannettu uutta ja tuoretta syötävää. Viereinen hiukan tärähtänyt kuva aavistuttaa edes pikkuisen, mistä kaikesta oli varaa valita.

Lämpimiä ruokiakin oli yllin kyllin. Salaatteja tai jälkiruokia en edes yrittänyt kuvata, vaan pelkästään söin niitä. Mainittakoon, että puutalon pienten huoneiden kodikkuus aivan meren rannassa lisää erityisen aromin kaikkeen syötävään. Tämän aterian maukas runsaus mielessä alan pikku hiljaa valmistella omaa jouluani. Ruokaa tarjoan sopivassa määrin niille, jotka pöytääni istahtavat. Itse tiedän pääseväni aattoiltana tyttären valmistamalle ja kattamalle aterialle. Ei siis enää tietoakaan mistään joulukiireistä. Lupsakkaa joulunalusaikaa toivotan muillekin.

Nytkö jo pikkujoulu?

En muista, että yksikään aiempi syksy olisi vilahtanut yhtä sukkelasti ohi kuin tämä. Mikähän selittänee moisen tunnun? Ehkä korkeaksi karttunut ikä, ehkä aikainen talven tulo tai sitten jokin muu.

Illan tullen aloin saada kiinni tosiasioista. Niinpä järjestelin tilanteen mukaisesti hiukan kynttiläntuiketta ja hyvää tuoksua, jota vienosti leyhyää rosmariinin oksista. Ehdin ennen pakkasia pelastaa parvekkeelta koko ison puskan purkkeineen kaikkineen sisätiloihin talvehtimaan. Tästä joulu alkaa. Vahvistusta tulee saman tien, kun alakerrasta äsken soitettiin, että sopii tulla piparille ja glögille. Kaivanpa kaapista ylleni vielä punaisen puseron, niin jouluvarustus käy täydestä.

Leppeää pikkujoulua joka niemen notkoon ja saarelmaan!