Jevgeni Onegin koettuna Suomen kansallisoopperassa

Turun teatterikerholaiset suunnistivat eilen Suomen kansallisoopperaan kuullakseen ja nähdäkseen Pjotr Tšaikovskin säveltämän oopperan Jevgeni Onegin. Romanttinen tarina pohjautuu Aleksandr Puškinin runoteokseen ja kuuluu Venäjän kirjallisuuden tunnetuimpiin klassikoihin. Teoksella on yhä niin suuri lumovoima, että ihmisiä virtaa Pietarin ympäristöön niille seuduin, missä Puškin eli kirjoittaessaan runoelmaansa 1825–1833. Ihan jokainen kävijä ei varmaankaan lue itse teosta, vaan imee vaikutelmia niistä maisemista ja rakennuksista, joissa Puškinin tiedetään eläneen.

Kuulun itse näihin ihmisiin. Kangasalan Suomi-Venäjä-ystävyysseuran matkalla Pietariin 2012 paneuduttiin monin tavoin Puškiniin. Kävimme hänen äitinsä tilalla Mihailovskojeen lähellä, jonne Puškin karkotettiin vuosiksi 1824–1826. Niiltä seuduin löytyy myös runoilijan hauta, jolle hyisessä sateessa kävimme laskemassa kukkia. Kesäkuun kuudenneksi, runoilijan syntymäpäiväksi, bussi vei retkeläiset Tsarskoje Seloon. Siellä vierailtiin Puškinin käymässä koulussa ja kuultiin, kuinka hän herätti jo varhain huomiota.

Eilisellä oopperamatkalla paikkasin pitkään vaivanneen puutteen siitä, etten ole lukenut Jevgeni Oneginia. Kenties se pitäisi kumminkin lukea kokonaisuudessaan, sillä pelkän libreton varassa runoelmasta jää ohut vaikutelma. Ymmärtääkseni kolmiodraamaa isommin on kyse venäjän kielestä ja sen kaikkinaisesta ilmaisuvoimasta. Oli siis paikallaan, että oopperaakin esitetään venäjäksi.

Eilisessä esityksessä vaikutuin paitsi musiikista kaikkinensa myös pelkistetyn vahvasta näyttämökuvasta, jonka ohjaaja Marco Arturo Marell on luonut itse. Lavastuksesta saa hyvän käsityksen trailerista. Linkki löytyy tätä kautta valitsemalla yläpalkin vaihtoehdoista. Niistä pääsee katsomaan tietoja solisteista ja muista tekijöistä. Lisäksi tarjolla on kuvia ja muutamia asiantuntevia arviointeja. Yllättävältä tuntuu tieto, että esityksiä on kaikkiaan vain kymmenen. Pian tämäkin ihanuus siirtyy nyt nähdyssä ja kuullussa muodossa muistojen joukkoon.  

Siispä taas on kiittäminen teatterikerhoa valppaana olosta ja oivallisista järjestelyistä. Näin ja koin sellaista, mikä osuu kohdalleni harvoin.

Ihanaa, TFO, ihanaa!

 Jo keväällä varasin Turun teatterikerhon kautta lipun eiliseen konserttiin. Torstai-iltaisen kanssa samalla ohjelmalla se avasi komeasti Turun filharmonisen orkesterin (TFO) syyskauden. Toivo Kuulan Juhlamarssi op. 13 räjäytti alkusoittona sävelet ilmoille sellaisella voimalla, että joka ikinen täpötäydessä katsomossa varmasti heräsi kuulolle. Sitten koitti illan herkku, Jean Sibeliuksen Viulukonsertto d-molli op. 47. Sen soitti tähtisolisti Sarah Chang, jonka viulutaiturointia seurasi yhtä ihastuneena kuin hänen häikäisevän eloisaa olemustaan. Hän kirjaimellisesti sädehti yönsinisessä, kilmaltelevassa iltapuvussaan.

Osallistuin myös konserttia edeltäneeseen Varaslähtöön, jossa intendentti Emilie Gardberg ja ylikapellimestari Leif Segerstam kertoivat hauskoja juttuja, kuinka he ovat tutustuneet Sarahiin maailmalla. Kerran Lontoossa he olivat tulleet siihen tulokseen, että Sarah jos kuka olisi saatava Suomeen. Unelma toteutui hienosti Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuotena. Tähti saapui kaiketi osaksi intendentin toimeliaisuuden tuloksena Turkuun soittamaan juuri Sibeliuksen Viulukonserton. Se kuuluu Sarah Changin soittamana olevan suosituin kaikista mahdollista konserton tulkinnoista Youtubessa. Yli 2,5 miljoonaa klikkausta! Niinpä kopioin siihen linkin. Komeasti se toistuu, vaikka olosuhteet tietokoneen ääressä eivät vastaa konserttisalia.

Väliajan jälkeen orkesteri tarjoili yleisölle väkevän tulkinnan Pjotr Tšaikovskin yksiosaisesta sävellyksestä Francesca da Rimini op. 32. Wikipedia luonnehtii sitä sinfoniseksi fantasiaksi. Pitkä tauko Sibeliuksesta tähän meluisaan kuvitelmaan oli tarpeen. Voimallinen tulkinta kaikki palkeet avoinna oli toki saanut kaikupohjaa alkusoittona kuullusta Toivo Kuulan Juhlamarssista. Liioittelematta voi sanoa, että TFOn syksy räjähti käyntiin.