Uudenkaupungin vetovoimaa

Karanteenin jälkeen mieli halasi pois omista nurkista. Ja kappas, mieleen muistui tuttu kohde, jonne kirmata. Sehän on se vuoden 1721 rauhanteosta, nykyajan Crusell-tapahtumista ja autotehtaasta kuuluisa Uusikaupunki, jonne monesti on kutsuttu nauttimaan musiikista, pöydän antimista, koulukavereitten kanssa seurustelusta Balzaborgin valleilla asustelevan pariskunnan luokse. Tänä vuonnakin Crusellia voi toki muistella, mutta ilman musiikkitapahtumaa.

Autolle on aina löytynyt Ugissa parkkipaikkoja. On ollut vara valita puitten varjostamista sivukatujen laidoista aurinkoisiin katuvierustoihin merkittyine parkkiruutuineen. Vanhastaan olen tottunut viemään heppani Balzaborgin lähikadulle. Siitä eilenkin oli hyvä lähteä askeltamaan torille päin joko Vuori-, Ylinen- tai Alinenkatua pitkin. Koska Alinenkadun varrella on kauppoja, sitä pitkin reitti kulki.

Kadulta voi kurkistaa vehmaalle pihalle jos toisellekin keskellä kaupunkia. Näin hurmaavasti pikkukaupungin puutaloissa asutaan!

Torin laidalla sijaitsee kirkko ja myös Matkailutoimisto. Sellaisessa kannattaa aina poiketa ja kysellä ajankohtaisia vinkkejä.  Uusin viritys on vastikään käyttöön saatu  UkiAR - lisätyn todellisuuden mobiilisovellus. Jo kotona latasin sen puhelimeeni, koska vakaana aikomuksena oli sovelluksen opastamana kulkea määräkohteissa. Homma kuitenkin tyssäsi alkuunsa kirkkaassa auringonvalossa ja hiukan myös kuuluvuuspulmien takia.

Lounaspaikaksi oli jo ennalta valittu Gasthaus Pooki, sekin torin yhdessä nurkassa kirkon takana.

Kaikkiin pöytiin ilmaantui asiakkaita. Erinomaista kampelaa Pookin tapaan nautittiin hyvillä mielin siitäkin syystä, että ateria tarjoiltiin pöytään eikä sitä tarvinnut koota noutotiskiltä.

Päiväunien puute oli mahdollista korvata pötköttelemällä uusitun rannan lepotuoleilla. Aurinko mokoma tosin porotti niin tuimasti, että piti hakeutua varjoon suojaan.

Vastarannalle on ilmaantunut pitkä rivi punamullalla siveltyjä aittoja. Puolilta päivin niistä jokaisessa tuntui olevan tarjolla ainakin pizzoja, ellei peräti täysi lounas. Väkeä istuskeli useissa pöydissä edessään sekä syötävää että juotavaa. Tovin tohti istua ja katsella kaupunkia Cafe Aitan nurkkapöydässä tilaamatta mitään. Vesillä oli vielä hiljaista, tuskin enää juhannuksen koittaessa.

Bonk-museon portilla hetki riitti sen päättämiseen, ettei tällä kertaa mennä sisälle, vaan lähdetään  kohti Pakkahuonetta yli sillan. Ykskaks kuului lähestyvästä junasta varoittavia ääniä - aivan rannan tuntumassa kulkee rata, jota pitkin jyristelllään disel-veturin vetämänä. Kuvassa pelkkä veturi on matkalla kai hakemaan vaunuja. Iltapäivällä toiseen suuntaan kulki pitkän pitkä letka säiliövaunuja. Diselkärystä kaupunkilaiset pääsevät tuota pikaa, sillä radan sähköistäminen valmistunee syksyn tullen.

Rannnan kiveykset ja kaikki rakennelmat ovat kerrassaan edustavia. Määräkohdin pintoihin on lisätty informaatiota.

 

Crusell-viikolla taakavuosina kaupungin vierassatamaan tultiin joskus venekyydillä luokkakaveriporukassa, johon kuuluu pitkän linjan purjehtijoita. Moottorivetoinenkin kulkupeli sopi hyvin, kun niikseen sattui. Kuvan vene on tyystin tuntematon, kunhan otin kuvan muistoja heijastelemaan.

 Pakkahuoneen puoti ja Kalakauppa katsastettiin. Harmi, ettei mukana ollut kylmäkuljetusvarustusta, sillä kalakaupasta olisi kannattanut hankkia juhannusvaraa.

Munkeistaan kuuluisassa kahvilassa jätettiin käymättä, sillä nenässä tuoksahti jo kahvi Balzaborgin tutusta pihasta. Ensin tosin kiersimme vielä vanhaa kirkkoa ja haimme auton lähemmäs Rantakatua odottamaan kotiin päin ajelua.

Aivan kirkon naapurissa asuvat pariskuntana ne luokkakaverit, jotka monen monituista vuotta kutsuivat luokseen ja hommasivat konserttilippuja halukkaille. Pitkään olimme riittävän taipuisia istuskelemaan iltaa filteillä Wallimäellä kuuntelemassa musisointia. Pikku hiljaa jäi menemättä keskelle tapahtumaa, koska muusiikin kuuli aivan hyvin isäntäväen pihaan koettelematta kankeita niveliään. Tarjolla oli nääs tuoleja.

Nyt pihassa kukkii kultasade, syreeni, juhannusruusu ja moni muu. Vanhat omenapuut varjostavat lempeästi pöydän ääressä viihtyviä kahvittelijoita. Kiitos taas kerran, Helena ja Antero, virkistävästä tapaamisesta kotipihallanne!

Saman pihan juhannusruusujen myötä toivotan onnellista keskikesän juhlaa blogin lukijoille. Sille luokkakaverille, joka eilen sai uuden lonkkanivelen, lähetimme tervehtymistoivotukset yhteisvoimin asiasta puhumalla. Tässä tulee vahvistus!

Tässä linkki ja toinekin takavuosien Uusikaupunki-juttuihin. Ja myös tässä ja tässä.

Uki 400 noteerattu

Heinäkuun lopun torstait olen jo monena vuonna pyhittänyt Uudenkaupungin reissulle. Tänä vuonna, jolloin kaupunki täyttää 400 vuotta, tuntui paikka erityisen tärkeältä, kun tuttu koulukaveriporukka kumppaneineen kokoontui tietyssä Balsaborgin historiallisessa pihapiirissä. Sitä vallitsee aviopari, jonka kumpikin osapuoli kävi koulunsa 'meidän luokassa' Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa 1950-luvulla. Tämä pari on luonut oivan perinteen jaella Uki-tietämystä, tilailla konserttilippuja niitä haluaville ja vielä tarjoilla aterioita milloin lähiravintolassa, milloin omalla pihalla vanhojen omenapuiden katveessa. Ihme ja kumma, että aina myös sää on suosinut. Niin myös eilen. Lämmintä iltaa olisi voinut jatkaa Lyhtyjen yössä aivan pihapiirin tuntumassa. Nykyisin se osuus tapahtumista tuppaa jäämään pois, koska itse kukin istuu mieluummin tuolilla kuin piknik-viltillä, jolta ei niin vain nousta ylös kangistunein nivelin.

Ensi kertaa Crusell-viikolla tarjottiin pienelle yleisömäärälle kamarikonsertti eräässä yksityiskodissa. En olekaan aiemmin istunut kuuntelemassa elävää musisointia näin privaatisti. Oli myös jännä päästä näkemään kookkaan, vanhan ja huolella kunnostetun puutalon koko pihapiiri hienoine portteineen. Kuultiin, että Bernhard Henrik (Berndt) Crusell on elänyt kahdeksan ensimmäistä vuottaan näillä seutuvilla, ehkä jopa konserttipaikan talossa.

 Hymyilevä isäntäväki kätteli tulijat sisälle arvokkaan porvariskodin asuinhuoneisiin mentäessä. Saliin ja pariin sivuhuoneeseen oli roudattu riittävästi mukavia istuimia, joten kaikille löytyi paikka ja siltä ohjelmalehtinen. Kuvassa näkyy tilanne, jossa muusikot esitellään konsertin alkajaisiksi.
Kukin heistä tunnetaan soittimensa taiturina. Myös säveltäjä Rauno Melos näyttäytyi ja lupasi jatkaa säveltämistä jäätyään vastikään eläkkeelle.

Kuten viereen kuvatusta ohjelmasta selviää, muusikoiden kokoonpano vaihteli. Viimeinen sävellys tulkittiin kaikkien kolmen yhteissoittona. Osasin nautia kuulemastani, vaikken mikään musiikintuntija olekaan.

Parasta korvilleni taisi olla Ismo Eskelisen soittama ja  sovittama Isaac Albénizin Asturias. Myös Minna Juutilaisen lyhyesti esittelemien kahden huilun erilaiset äänimaisemat olivat minulle uutta. Harri Mäki puolestaan paitsi soittaa klarinettia myös opettaa Sibeliusakatemiassa.

Palattaessa Balsaborgiin löytyi Uudenkaupungin torin laidalta lähes uskomaton ilmestys. Näytteille oli pantu Saab 96 hempeässä kuosissa. Paikalliset naiset - mukana luokkakaveri - olivat verhonneet auton virkkauksin ja rakennelleet istuimille muhkean matamin kuskiksi, jonka vierellä möllötti lupsakka ukkeli. Monenlaista rekvisiittaa oli askarreltu ikkunoille ja takaistuimille. Mitäpä näppärät naiset eivät keksisi ja toteuttaisi!

 Kulttuuriannin perään nautittiin virvokkeita ja ehtaa vakkasuomalaista lohisoppaa. Juomanlaskija löytyy aina omasta takaa. Sopankeitto oli ulkoistettu kokille, joka toimitti oivaa lusikoitavaa semmoisen satsin, että sain siitä osuuden kotiin vietäväksi, kun kauniisti pyysin. Suurkiitos!

Viereisessä kuvassa isäntä aloittelee sopan kauhomista lautasille. Emäntä valvoo pöydän ääressä homman sujumista. Kelpasi niin, että lisää haettiin.

Näissäkin kemuissa sokeri löytyi pohjalta. Talonväen yhden tyttären lapsista näet kaksi, Miili ja Juuso, kantoi pöytään tekemänsä kakun ja kukkurallisen kipon tuoreita mansikoita. Tämä pari sai oitis ansaitsemansa aplodit odottavalta pöytäkunnalta.

Näissä ympyröissä on aina ollut helppoa  muistella mukavia. Hyvin ravituilta juttu luistaa, naurukin irtoaa herkästi. Kaiken kaikkiaan elämää tuntuu vallan mukavalta!

Iiron imussa Uuteenkaupunkiin

Uudessakaupungissa on meneillään Crusell-viikko. Sinne on tullut tavaksi reissata, koska kutsu, liput ja oheisohjelma järjestyvät hienosti. Paikkakunnalla näet on pitkään asunut pariskunta, jonka kumpikin osapuoli on koulukavereita Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta (TSYK). Meitä samalla luokalla olleita kerääntyy talven mittaan kerran kuukaudessa lounaalle ja kesän tullen Crusell-viikon jonakin päivänä Balzaborgiin Vanhan kirkon naapuriin. Tänä vuonna päivä oli tiistai, jolloin oli mahdollisuus kuulla Iiro Rantalaa ja muita suurenmoisia muusikoita ensin Vanhassa kirkossa sitten vielä Iiroa pianonsa ääressä Työväentalolla. Istuin yleisön joukossa vain iltakuudelta alkaneessa Iiron Motzart-tarinaa -konsertissa.

Helteisen heinäkuisen tiistain muistettaviin tapahtumiin kuului musiikin lisäksi paljon muutakin: lounas Wallilassa, kahvit vanhojen omenapuiden katveessa ystävien pihassa, luokkakuvan otto pihalla sekin, Suomen parhaassa kenkäkaupassa piipahdus. Kaikki paikat vain muutaman askeleen päässä toisistaan.

Lounaalla nautittiin lohisoppaa saaristolaisleivän kera. Maistiaisina hörpittiin paikallisia oluita. Jälkiruokakahville siirryttiin hissuksiin takaisin omenapuiden varjoon. Isäntä kantoi pöytään leipomiaan meheviä mustikkkapiirakoita. Tarjolla oli ja on aina myös talon erikoispikkuleipiä.

Tämän kesän erikoisnumerona paikalle ilmaantui valokuvaja vai pitäisikö sanoa valokuvataiteilija Mika Reinholm. Hän valmistautui ottamaan porukasta luokkakuvan, johon mukaan kutsuttiin koko pöytäkunta.

Taustaksi vanhoille kuvattaville sopi mainiosti isäntäväen paristaavuotias kotitalo.

Varmoin ottein kuvaaja paimensi meidät asemiin.

Kun kaikki olivat vihdoin paikoillaan ja naamatkin saatu hymyilevään ojennukseen, alkoi kuulua naksahduksia. Tulokset kuulemma julkistetaan ja jaetaan ainakin kuvassa näkyville ja minulle myös.





Posti toi kuin toikin melko pian valokuvan. Skannasin sen vasta tänään 19.9.2016 ja liitän saman tien osaksi Uudenkaupungin juttua. Tämmöisiltä näytimme täydessä ojennuksessa:

Tässä vielä otos kunnianarvoisen vanhan pihapiirin yhdestä olennaisesta yksityiskohdasta, miinan kuoresta. Sellaisia löytyy rannikkoalueen tai ainakin Uudenkaupungin perinteitä vaalivista pihoista.

Taustalla häämöttää Vanhan kirkon torni. Pihasta kirkolle lienee matkaa viitisenkymmentä metriä.

Ennen konserttia piti hyödyttää uuskaupunkilaisia yrityksiä piipahtamalla muun muassa Suomen parhaassa kenkäkaupassa vuodelta 2015. Sen mainoskassi ilmaisee asiansa vetoavan suorasukaisesti: "Sinulla on jalat. Meillä on kengät." Ja kas, muutama kenkäpari lähti meikäläistenkin matkaan. Niistä esillä kuvassa vain yhdet, itse hankkimani tekstiilipopot.





Konserttiin menijöiden hännille liityttiin nippa nappa ennen kuutta, kun ihan vieressä oltiin.

Ja sitten alkoi soida. Ensin kuultiin hulppea Hurmurin valssi, jonka Konsta Jylhä kuuluu säveltäneen, kun hän oli seurannut ikkunasta vanhan Hurmuri-hevosen verkkaista askellusta läheisellä tiellä. Syntyi valloittava sävellys, josta en tiedä aiemmin kuulleeni ainakaan eilisen veroista tulkintaa.

Seuraava numero oli taattua klassista ja sai lopuksi valtaisat aplodit: Carl Maria von Weber, Kvintetto B-duuri klarinetille ja jousikvartetille Op. 34
Björn Nyman, Jousia-kvartetti

Sitten kuultiin Arto Järvelän kansanmusiikin tapaan hilpeät sävellykset Köyrinkulma, Antin Mikko ja Speedy Slam
Jousia-kvartetti, Eero Ignatius, Jouko Laivuori

Tauon jälkeen oli vuorossa iki-ihana Wolfgang Amadeus Mozartin Pianokonsertto No.
21 C-duuri K. 467 (sov. Ignaz Lachner 1852 - 1889)
Iiro Rantala, Jousia-kvartetti, Eero Ignatius

Suosionosoituksista ei ollut tulla loppua. Jotkut suorastaan mylvivät ilmoille innostuksensa. Niipä IIro palkitsi intoilijat soittamalla meidän kaikkien iloksi ja nautinnoksi sävellyksen, jota en tunnistanut. Vai oliko koko setti mestarillista improvisointia?

Ihana iltapäivä, suurenmoinen konsertti ja ilta taas kerran ystävien kesken Balsaborgissa. Kiitos! 

 

Tiettynä päivänä

Monen monta kertaa olen noudattanut kutsua saapua Uuteenkapunkiin tapaamaan luokkakavereita tiettynä heinäkuun lopun torstaina. Aina on ollut tarjolla myös konsertti Vanhassa kirkossa ja myöhemmin illalla Lyhtyjen yö viereisillä valleilla. Heti alkuun isäntäpari, molemmat luokkakavereitani Turun Suomalaisesta Yhteiskoulusta, on tavannut tarjota lohisoppaa. Tällä kertaa se nautittiin Wallilassa, jonne kipaistiin valleilla käyneille tuttua reittiä takapihan portista.

Paikka on kerrassaan mainio. Koko Balsaborg liittyy vahvasti merenkulun historiaan. Läheinen vierassatama palvelee nykyveneilijöitä. Ei siis mikään ihme, että innokkaat purjehtijat ovat asettuneet meren äärelle ikivanhaan puutaloonsa, jota hoitavat pieteetillä ja osallistuvat myös Uudenkaupungin kunniakkaisiin puutalotapahtumiin.

Koska ravintolaan oli tulossa Crusell-vieraita, meille annettiin kahvitermarit mukaan ja painelimme takaisin sinne, mistä lähdimme. Ja saimme kahvin kera kuuluisista Uudenkaupungin marengeista, kermavaahdosta ja mansikoista koottua torttua!

Lisäherkkuna taiteilija Tapani Kiippa demonstroi sitä, kuinka hän tekee akvarelleja. Enpä ole ennen tiennyt, että yksi olennainen työväline on hammastikku. Pöydän ympärillä seistiin hartaina ihmettelemässä taidokasta työskentelyä ja kuuntelemassa juttuja sirkuksesta, Toscanasta, Jäämeren rannoilta ja ties mistä.




Iltakuuden tietämiin osa joukosta siirtyi pihan pääportista suoraan Vanhaa kirkkoa ympäröivälle nurmelle ja pikku hiljaa sisälle kirkkoon. Se täyttyi lähes viimeistä sijaa myöten.

Konsertin ohjelma oli koottu eri mantereiden barokkimusiikista. Ohjelman mukaan teokset ovat peräisin Böömistä ja Boliviasta. Jopa minunlaiseni homekorva kuunteli mielikseen nuorten ja vanhojenkin muusikoiden yhteissoittoa oli sitten kyseessä oktetti, seitsikko, kvintetti tai jokin muu yhdistelmä.

Väliaikatarjoilua pääsimme taas nauttimaan luokkakaveriporukkaan saapastelemalla tutusta kotiportista sisään. Muut jäivät pörräämään teltoille.

Yhdeksältä olisi ollut vielä mahdollisuus jatkaa sekä musiikin kuuntelua valleilla että nauttia piknik-tarjoilusta tutussa joukossa, mutta minä tyttö lähdin ajelemaan takaisin mökille rhodomullat auton takakontissa valmiina perjantaiaamun urakkaan.

Jatkoksi tähän juttuun liitän maininnan, että yksi pikahankintana hommattu e-kirjakin vuodelta 2011 on tullut luetuksi: David Nichollsin Sinä päivänä.  Sauli Santikon notkea suomennos tekee uskoakseni oikeutta alkutekstille ja ainakin ilahdutti suuresti minua lukijana. Vetävästi kirjoitettu tarina luo kuvaa kahdesta nuoresta, miehestä ja naisesta. Heidän matkassaan tulee kuljetuksi parikymppisistä alkaen kaksi seuraavaa vuosikymmentä. Olennainen päivä on heinäkuun 15. 1988. Monet muut heinäkuun puolivälin päivät tulevat kirjatuiksi tarinan runkoon, myös loppupuolen traaginen käänne osuu samaiseen heinäkuun viidenteentoista. Ratkaisu toimii. Ymmärrän hyvin, että kirja on ollut suuri menestys ja että siitä on tehty myös elokuva.

Uuttakaupunkia eloisasti

 Eilisellä kaveritapaamisella meitä odotti illansuussa yllätys. Pihapitoihin askelsi hieno rouva tuulahduksena sadan vuoden takaa. Rouva esittäytyi asessorska Winteriksi. Hän kertoili auliisti vanhemmistaan, isänsänsä purjehduksista Hammiin - Kööpenhaminaan - ja yhtä lailla maailmalle lähteneistä veljistään. Siskot pysyivät hänen laillaan kotimaisemissa. Rouva itse tosin vietti vuosia Jyväskylässä, josta valmistui kansakoulunopettajaksi. Palattuaan Uuteenkaupunkiin koitti ennen pitkää avioliitto asessori Winterin kanssa. Aktiivinen rouva perusti sittemmin kaupunkiin kirjakaupan, mutta joutui tekemään sen miehensä nimen suojissa, koska naisilta moinen yrittäminen oli kiellettyä vielä autonomian ajan lopulla. Rouvan kuoltua aviomies jatkoi kaupanpitoa.

Tuntui ihan siltä kuin joku historiallisesti tosi romaanin henkilö olisi lehahtanut joukkoomme.

Perheasioista siirryttiin kaupungin historiaan kävelyllä Vallimäellä, jolta löytyy jopa kullantekijän muistomerkki. Sen ovat maineikkaalle alkemistille pystyttäneet "kaupungim poja". Kävely jatkui viereiselle vanhalle kirkolle, sieltä torille, jossa pysähdyttiin autenttiseen ympäristöön pystytetylle Uudenkaupungin rauhanteon muistomerkille. Rauha solmittiin paikalle varta vasten siirretyssä rakennuksessa, jonka vastakkaisiin seiniin oli tehty ovet. Järjestely varmisti, etteivät viholliset joutuneet astumaan sisään samasta ovesta.

Kierros jatkui kohti paikkaa, jossa aikoinaan sijaitsi sittemmin tunnetun säveltäjän Crusellin syntymätalo. Nykyiset rakennukset ovat nuoria. Harvinaisen komea portti sulkee pihapiirin omaan rauhaansa. Koko lailla tähän päättyi asessorskan pätevästi  tarjoilema opastus Uudestakaupungista. Hän lupasi opastaa meitä ensi vuonnakin ja näyttää se toinen puolikas kaupungista, jonne nyt jäi menemättä.

Vielä paarusteltiin mäkeä ylös kohti Novidan tiloissa soivaa maksutonta promenaadikonserttia. Sinne oli lupa tulla ja sieltä poistua mielensä mukaan. Meidän porukka ehti paikalle, kun musisointia oli tarjoiltu jo puolisen tuntia. Yhtä ainutta tuolia tai muuta istumapaikkaa ei ollut vapaana kävelystä väsyneille. Yleisö näytti asettuneen niin pysyvästi sijoilleen, että minä otin ja poistuin. Seisominen kuumassa salissa ei  houkutellut, vaikka korvia olisikin ihanasti hivelty. Korvaukseksi sain silmäniloa vakkasuomalaisista maisemista autoillessani takaisin mökille.

Taas mukana Crusell-tapahtumissa

Torstait ovat toivoa täynnä. Niin myös viime torstaina, kun meitä neljää naista, luokkakavereita muuten, tuli  noutamaan uljas kapteeni komealla paatilla Ruissalon rannasta. Veneen kokka suunnattiin kohti Uuttakaupunkia kuten useana vuonna aiemminkin juuri näin Crusell-viikolla. Muita samaan porukkaan kuuluvia saapui autoilla osallistumaan sekä kolmikymmenvuotista olemassaoloaan juhlivaan tapahtumaan että meidän koulukaveriporukan ilonpitoon. Sen on Ugissa tehnyt mahdolliseksi voimakaksikko ja samalla aviopari, jonka kumpikin osapuoli sai 1950-luvulla tuhtia koulusivistystä "meidän" luokassa TSYKssä, siis Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa.

Sade oli torstain annista se, mikä tuli pyytämättä ja yllättäen. Pitkään hyvin palvelleet sandaalinikin irvistävät nyt, kun joutuivat kaiken iltapäivää ja iltaa likoamaan ylenpalttisessa märkyydessä. Ei auttanut, vaikka nakkasin kengät syrjään ja tallustelin paljain jaloin. Saman tekivät myös juhlakonsertin väliaikatarjoilun hoitajat: VIP-vieraille katettu teltta likosi lammikossa, jossa lätsyttelivät kahvinkaatajat paljasjaloin. Kahvinjuojat korkokenkineen saivat tyytyä sateenvarjon suojaan, elleivät mielineet lammikkoon telttakatoksen alle.

Lämmintä piisasi, niin ettei sentään kukaan palellut sen paremmin ulkona kuin sisällä Vanhassa kirkossa. Se oli ääriään myöten täynnä torstain pääkonsertissa, jonka jännittävin sävellys kuultiin loppuosassa. Tarkoitan Minna Leinosen teosta Pheme klarinetille ja ääninauhalle. Siitä tarkkakorvainen saattoi hauskasti hahmottaa kaupunkilaisen päivärytmin vaihtuvine puhauksineen. Puupuhallin sävytti ja tarkensi kokonaisuutta. Tämäkin sävellys oli yksi juhlavuoden tilausteoksista. Kuva lienee viime vuodelta, vaikka se löytyy nettisivulta, joka esittelee tämän juhlavuoden ohjelmistoa.

Crusell-viikon torstain ilmaistapahtumassa kokoonnutaan linnanvalleille Vanhan kirkon tuntumaan. Musiikkiantina tarjolla oli nyt iskelmiä, merisotapoikien orkesteria, gambialaisia rytmejä ym. Yleisö istuskelee ennakkoon varaamillaan paikoilla tai seisoskelee siellä, mistä tilaa löytyy. Mukaan varataan syötävää ja juotavaa. Meidän piknik hoidettiin jo ennakkoon sisätiloissa, kun näytti siltä, että sade olisi laimentanut liiaksi jopa ruuat. Mutta ihme tapahtui: sade taukosi. Lyhtyjen yötä voitiin viettää parisen tuntia ilman jatkuvaa vedentuloa. Kuivaa ei silti ollut!

Hauskinta oli silloin, kun gambialaiset - kaikki Suomessa asuvia! - houkuttelivat yleisöä tanssimaan kuin afrikkalaiset ikään. Sinne meitä paineli iso joukko, kunhan alku-ujoudesta oli selvitty. Yksi orkesterista toimi esitanssijana, jota me muut matkimme.




Musiikki soi yhä, kun ennen puoltayötä poistuimme paikalta. Hyvää tuuria riitti veneeseen asti, sillä kuulimme sateen ropinaa lähes saman tien, kun rakentelimme yösijoja veneen hytteihin. Uni palkitsi, kun punkkaan asti ehti.

Kalasoppaa ja musiikkia Ugissa

Terveiset Uuteenkaupunkiin, josta eilen tulin uljaasti ison veneen kyydissä Turkuun. On tullut jo perinteeksi käydä kuuntelemassa, mitä Crusell-viikon torstaina on tarjolla Vanhassa kirkossa. Tällä kertaa kuultiin mestareita Wienissä. Illan mittaan Wallinmäellä porukka sitten nautti viininsä nesteenä ja kuunteli ilmaiskonsertteja. Ja lämpöä riitti yötä myöten.

Kannattaa muuten piipahtaa Pietarinkarilla Uudenkaupungin pursiseuran ravintolassa, jonka kokki taitaa hyvän lohisopan teon. Ravintolaan pääsee nykyisin mukavasti isohkossa paatissa vierassataman tuntumasta. Kaupungissa toimii myös pikku panimo, jonka tuotteita ei käy moittiminen.

Kauniiksi lopuksi vielä kuva paikasta, josta näkyy heleän kesäistä vierassatamaa. Pietarinkarille vievän paatin löytää möljän tyhjästä kohdasta, kun se odottaa matkustajia.