Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trilleri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Trilleri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Kaksi elokuvaa, Kultaisella palmulla palkittuja molemmat

 




Ruotsalainen Ruben Östlund palkittiin 2022 Cannesissa Triangle of Sadness -elokuvasta samoin kuin eteläkorealainen Bong-Jo Hoo 2019 Parasite-leffasta. Kumpikin tuli äskettäin Yle Teemalta ja on edelleen nähtävissä Areenan kautta. 

Noudatan omaa katsomisjärjestystäni ja pohdin ensin ruotsalaisleffaa. Se on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä tutuiksi tulevat influensserit Carl (Harris Dickinson) ja Yaya (Charbli Dean). He riitelevät, pohtivat tasa-arvoa ja ravintolalaskujen maksamista. Varsinkin Carlin pitää osallistua castingeihin lisätöitä saadakseen. Olin saada tarpeekseni heti alkuun, mutta  jatkoin katsomista ja päädyin pariskunnan mukana luksusristeilylle.


Useimmat kuvat Tobias Henrikssonin, julkaistu mm. Iltasanomissa.

 Huimin kääntein risteily etenee kohti katastrofia. Katsojalle tarjoutui tilaisuuksia nauraa ökyrikkaille, joita laivan henkilökunta palvelee mistään kieltäytymättä isojen tippien toivossa. Liioittelu paisui paisumistaan, kunnes hullun kapteenin illallisilla myrskyn kourissa homma nyrjähtää täysin. Hemmoteltu venäläisrouva purskahti ensimmäisenä oksentamaan. Oksentajia riittää, samoin uppoamista pelkääviä pelastusliiveissään. Hullu kapteeni ja rouvan aviomies löytävät toisensa. Paskakeisariksi itsensä nimennyt venäläinen Dimitri (Zlatko Burić) mättää itseensä viinaa marxilaiseksi tunnustautuvan kapteenin innostamana. Kumpikaan ei näytä olevan myrskystä moksiskaan.

.

 Kaiken huipuksi alusta lähestyy merirosvojen paatti konekiväärit tanassa. Käsikranaatti kuitenkin on se, joka hetken vierii kannella, kunnes brittimies nostaa räjähteen ja huomaa sen oman firmansa tuotteeksi. Etäältä katsellaan laivan peräosan räjähdystä.
Kynnelle kyenneet ovat pelastautuneet ja päätyneet saarelle vähän Robinson Crusoen tyyliin. Ja kas, venäläinen lannoitekauppiaskin selviytyy rannalle, mutta vaimo menehtyy. Voi surku. Kyynelehtivä mies kuitenkin ottaa talteen vaimonsa Veran (Sunnyi Melles) jalokivikoruja. 


Roolit vaihtuvat, sillä pomoksi ryhtyy se, jonka takana ovat vesivarat ja naposteltavat. Niistä käydään kauppaa. Kuinka ollakaan, kapteenin paikan ottaa Abigail (Dolly de Leon), laivan siivooja. Hän näet osaa myös kalastaa paljain käsin. Nainen vie Carlin mukanaan pelastusveneeseen. Muut pötköttelevät rannalla muka vahtimassa nuotiota.


Yaya päättää lähteä tutkimaan, mitä saarelta löytyy. Abigail lyöttäytyy mukaan. Kummankin ihmeeksi he päätyvät toiselle rannalle muovituolien sekaan. Saari onkin turistirysä, jossa meren tuntumaan voi siirtyä jopa kallioon louhitulla hissillä. 

Östlund jättää lopun avoimeksi, mutta näyttää Abigailin murhanhimoisena kivenmurikka kourissa valmiina murskaamaan Yayan, Carlin kumppanin. Paljon ehditään sanoa myös taistelevasta feminismistä, ennen kuin näin pitkällä ollaan.

Voisin yrittää myös elokuvan tulkintaa allegoriana nykyihmisten herruudelle kaikkialla. Mutta jätän pea katsomatta tarkasti, mitä elokuvan käänteiden takaa ehkä pilkottaa.

Tarmo Poussu jakeli elokuvalle viisi tähteä. En pane hanttiin nyt, kun tosiaan tulin katsoneeksi koko järisyttävän komedian.

***

Parasitea en katsonut yksin, vaan tutun kumppanin kanssa. Kumpikin meistä seurasi tiiviisti pikku hiljaa kehkeytyvää huijausta, vaikka lopulta muistimme, että on leffa nähty ennenkin. Silti varsinkin minä pakenin välillä ruudun tapahtumien piinaa. 

Tarina on peruskuvioltaan yksinkertainen: kellariloukossa asustava Kimin nelihenkinen perhe hankkiutuu yksi kerrallaan Parkin perheen palvelusväeksi arkkitehtonisesti vaikuttavaan kotiin. Perhe ei tiedä, että rakennuksen alla on piiloasunto pahan päivän varalta. Se voi koittaa Pohjois-Korean ydinasein. Parkien kotia hoitaa edellisten asukkaiden ja talon rakennuttajien peruna nainen, joka tuntee alimmaisenkin sopukan. Sinne hän on piilottanut oman työttömän aviomiehensä.

Parkien elämä sujuu mukavasti, kunnes Kimin perheen äiti tulee pestatuksi uudeksi taloudenhoitajaksi. Entinen saa potkut siltä seisomalta.

Äärimmäisen taitavasti vähin siirroin uhka kasvaa, kunnes tilanne räjähtää pojan syntymäpäivillä.

Enempää en pura elokuvaa, mutta suosittelen lukemaan tämän Film-o-holicissa julkaistun arvostelun runsaine kuvineen. 


maanantai 9. lokakuuta 2023

Matkalukemisena Nainen ikkunassa

 

 

Äskettäin vietin tunteja lentokentillä ja parisen tuntia myös lentokoneissa. Onneksi olin tallentanut Sony Readeriin A. J. Finnin romaanin Nainen ikkunassa (Otava 2018, suom. Jaakko Kankaanpää). Tuntui oudolta, sillä mitään en opuksesta tiennyt enkä tullut mistään heti katsoneeksi arvioita. En edes muistanut, kuinka kirjan 391-sivuinen e-versio oli joutunut haltuuni, kunnes äsken etsin kuitin: 0 euroa. Olen siis valinnut kirjan lahjaksi viiden kirjan satsista, kuten Elisa Kirja aika ajoin tarjoaa ahkerille asiakkailleen.

Paluumatkalla Kööpenhaminasta harpoin sivuista noin kaksi kolmasosaa. Paremman puutteessa jatkoin lukemista, kunnes tapahtui käänne. Loppuratkaisu selvisi vasta kotiin päästyä, mutta oikean trillerin tapaan yllätti.

Kuvittelin kaiken aikaa teoksen tekijän naiseksi, kunnes nettihaku todisti kirjailijan mieheksi, kustannusalan ammattilaiseksi. Mainostekstejä ja mahtavia arvioita löytyi niin ikään. Tässä takakannen teksti:

Avoimia paikkoja kammoava Anna ei pysty poistumaan kodistaan New Yorkin Harlemissa, minkä vuoksi hän viettää päivänsä neljän seinän sisällä vakoillen naapuriensa elämää. Kun taloon muuttaa salaperäinen Russellien perhe, alkaa Anna seurata heitä lähes pakkomielteisesti. Eräänä iltana Anna näkee ikkunasta, kun joku puukottaa perheen äidin Janen.

Anna on tapahtumien ainoa silminnäkijä, ja asiat alkavat saada merkillisiä käänteitä. Pian Anna ei enää tiedä, mikä on totta ja mikä kuviteltua.

A.J. Finn on pseudonyymi, jonka takaa löytyy New Yorkissa asuva kustantaja Daniel Mallory (s. 1979). Kustannusalalla työskennellyt kirjailija on myös opiskellut Oxfordin yliopistossa rikoskirjallisuutta.


Romaanissa kertojana toimii Anna Fox, psykologian tohtori. Hän asuu monikerroksisessa, hienossa yksityistalossa ja puhuu alituiseen miehensä ja tyttärensä kanssa, ainakin ajatuksissaan. Pikku hiljaa käy selväksi, että perhettä ei enää ole. Anna on yksin, katsoo katsomasta päästyään vanhoja mustavalkoisia klassikkoleffoja, juo punaviiniä, napsii hänelle määrättyjä lääkkeitä, hoitaa netissä joitakin potilaitaan. Hän ei pysty astumaan ulos kotoaan. Naapurit tulevat tutuiksi ikkunasta katsellen. Varsinkin Russellin perheen poika Ethan on se kaveri, jota Anna tarkkailee ja jonka hän aika pian päästää sisälle taloonsa.

Laiha teinipoika syöksyy ulos 207:n ovesta kuin kilpahevonen portista ja laukkaa katua pitkin itään, minun julkisivuni ikkunoiden ohi. En näe häntä kunnolla – olen herännyt aikaisin katsottuani yömyöhään Varjoja menneisyydestä, ja mietin, olisiko kulaus merlotia hyvä ajatus. Ehdin panna merkille vaaleana lepattavan tukan, olalla keikkuvan repun. Sitten hän on poissa.   
Kumoan lasillisen, leijun ylös portaita ja asetun pöytäni ääreen. Tartun kameraan.    Numero 207:n ikkunassa näkyy TV-ruudun taustavalaisemana perheen isä, pitkä ja leveä mies. Painan kameran silmälleni ja zoomaan; Today Show. Mietin, että voisin mennä alakertaan ja panna oman telkkarini päälle, katsoa yhdessä naapurini kanssa. Tai voin katsoa ihan vain näin linssin läpi.   
Päätän tehdä niin.

Kirja etenee pitkälti lokakuisin päiväkirjamerkinnöin. Pikku hiljaa selviää syy Annan torikammoon. Jotenkin väsyin naisen ajatuksiin, joita lukijana jouduin seuraamaan kuin vierailija hänen päänsä sisässä. Hän kelaa tapahtumia vuoristossa, lumimyrskyä ja kylmyyttä kolarin jälkeen. Sekään ei vielä kunnolla herättänyt minua, kun Anna äkkäsi nähneensä murhan ja otti yhteyttä poliisiin. Seurasi pitkällisiä selvityksiä ja epäuksoa Annan havaintoihin. Vasta kun noin kaksikolmasosaa tarinasta oli luettu, tapahtui yllättävä käänne. Sitten lukemista ei enää voinut jättää. Kirjan kanteen lätkäisty Vuoden nerokkain trilleri -mainoslause sai katetta.

Dekkareihin perehtynyt Kirsi kiittelee teosta hallitusta jännityksestä. Ilmestymisvuonna maailman myydyimmäksi kirjaksi Jukka Petäjä ilmoittaa teoksen laajassa arvostelussaan Hesarissa 1.7.2018. Siinä tulee luonnehdituksi myös kirjailija Daniel Mallory.

Huomaan valinneeni kelpo kirjan lahjaksi. Silti se ei yllä vaikuttavimpien lukukokemusteni verroille, mutta kelpasi hyvin matkaseuraksi, loppuosaltaan vielä kaveriksi kotona.