Viikon fiktiot - kaksi äärilaitaa

Le Bureau des Légendes, satujen, tarinoiden, valheiden virastoon upposin niin, ettei yksikään osa viiden kauden annista jäänyt katsomatta. Kolmannen kauden viimeisten osien aikaan kirjoitin tämän jutun. Vangitsevien vakoilustoorien rinnalla kulki tovin kirja, jota taannoin sukututkimusta tehdessäni etsimällä etsin ja joka lopulta ilmestyi eteeni kuin ihme kirjoittajan pojantyttären lainaksi tuomana.

Kyse on Laila Kantolan esikoisromaanista Nuoren naisen päämäärä (Otava 1929). Fiktiivisiä tuotteita kumpikin, mutta täysin eri maailmoista. Le Bureau liikkuu laveasti nykyisen Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän maissa. Kantolan romaani pysyttelee 1920-luvulla ja suomalaisen rannikkokaupungin hienostelevissa seurapiireissä pikku juhlineen. Keskeisin henkilö, Leena Saraste, on avioitunut nuorena, saanut pojan ja alkanut inhota aviomiestä. Mikäpä muu avuksi kuin uusi, oikea rakkaus ja sen tuloksena vauva! Siitä naiselle päämäärä, jota kohti hän kulkee parin sadan sivun verran ja tavallaan saavuttaa haluamansa. Hatarasti silmäillen lukemani tarina toistaa romanttisia kuvioita, jotka yhä lienevät tuttuja Nyyrikin novelleista. Niitähän on julkaistu 1900-luvun alkuvuosista. Paljon myöhemmin Kantola sai julkaistuksi toisen romaaninsa, Anin (Gummerus 1959). Sen luin tarkkaan, kuten tästä blogijutusta selviää. En kuitenkaan jäänyt miettimään isäni serkun kirjoittamia romaaneja. Kantolan esikoiskirjan lainaamisesta kiitän kauniisti vastikään löytynyttä sukulaista.

Olen näet juuttunut Ylen Areenasta katsottavaan sarjaan. Mökilläkään en pysynyt siitä erossa, vaan tihrustin iPadilta neljännen kauden loppuun ja aloitin viidettä. Kotiin palattuani ensi töiksi katsoin isolta näytöltä vakoilusarjasta viidennen kauden viimeiset osat. Mykistyin loppuratkaisusta. Onneksi   jo samana iltana pääsin sitä pohtimaan vakituisen juttukaverin kanssa Skypessä. Hän oli varonut paljastamasta minulle mitään viidennestä kaudesta, vaikka oli sen katsonut loppuun paljon ennen minua.

Sarjassa kohtaukset vaihtuvat nopeasti, mikä jättää yksityiskohtia epäselväksi jopa siinä määrin, että ainakin osia pitäisi katsoa uudestaan, jos haluaisi pysyä kunnolla kärryillä. Vältyn urakalta, sillä löysin lehtijuttuja ratkaisemaan ymmärtämispulmia. Linkit liitin loppuun. Kärryiltä ajoittain putoaminen ei haitannut liikaa, sillä sarjan edetessä mukaan tuli uusia hahmoja. Heistä piti päästä selville, eikä keskeisin henkilö Guillaume eli Paul, "Moukka", enää ollut ainoa, jonka vuoksi piti pelätä.

Mahdottoman tuntuisiin tilanteisiin taistelussa Isisiä vastaan joutuu jokainen islamilaiseen ympäristöön lähetetty, kuten pullukka Jonas. Sympaattinen mies menestyy kuulustelijana. Hän ymmärtää arabiaa ja kirjoittaa muistiin, mitä paksuun kameliin viittaavia pilkkanimiä kuulee itsestään käytettävän. Silti eräs ihana nainen tuntuu rakastuvan Jonakseen. Hurmaantumista kestää melko pitkään, kunnes Jonas alkaa ihmetellä, miksi nainen oli valinnut hänet. Toimistolla Pariisissa mies pyytää tutkimaan, mitä tietoja naisesta löytyy. Paljastavasti naisen taustatiedoissa on kahden vuoden tyhjä tila. Sen verran aikaa tarvitaan vakoilijan kouluttamiseen. Jonaksen aavistus vahvistuu tiedoksi, että naisen tavoitteena oli lypsää tietoja. Niinpä hän lähettää naiselle viestin, etteivät he enää tapaa. Ja saa kiukkuisen vastausviestin...

Jälkipuheita piisaa tutuista henkilöhahmoista ja heidän kohtaloistaan. Kentällä kovia kokeneet, mutta pelastuneet päätyvät toimistotöihin. Lasiseinien läpi näkee läheltä johtajia ja heidän välisiään virityksiä. Henrin kuoltua kenttätehtävässä Marie Jeanne johtaa yksikköä, kunnes joutuu väistymään JJ:n tieltä. Uuden johtajan myötä ilmapiiri muuttuu. Ystävällisyys vaihtuu heikosti tunnistettavaan vainoharhaisuuteen, alalla tunnettuun, piilevään uhkaan. Katsojana otin kantaa enkä tuntenut oloani hyväksi JJ:n eli Jean Jaquesin tyyrätessä toimintaa.

 
Kiehtovia ovat ihmetekoihin kykenevät nörtit, etenkin Sylvain Ellenstein kahtena eri versiona. Niistä toinen lähetetään Moskovaan, missä mies menee niin täydestä, että lopulta ujuttaa venäläisten verkkoon sen, mitä varten hänet hommaan valmennettiin. Samoihin aikoihin myös Moukka on Moskovassa, kokee kovia, kunnes taipuu sikäläisen tiedustelupomon Karlovin pestiin. En enää ihmettele, miksi jotkut suostuvat kaksoisagentiksi. Huipputekijänä Moukka kuitenkin palvelee samalla Ranskaa, mikä lopulta takaa hänelle kunniallisen paluun kotiin. Sinne päätyy myös sillat FSB:hen polttanut Karlov perheineen. Kun perheen asiat järjestyvät passeja myöten, viidennen kauden loppuratkaisut lähestyvät vääjäämättä. Niissä toteutuu paitsi Karlovin oma tuho myös hänen valmistelemansa kosto.

Kuudetta kautta odotellessa mietin, mikä Moukan persoonassa saa vallan. Pääseekö hän koskaan eroon Paul Lefebrestä, "Moukasta", vai juuttuuko mies hänelle peitetehtäviin luotuun hahmoon? Tila tunnetaan vakoilijantautina. Entä uhkaako häntä kostonhimo kuten Venäjällä aikoinaan rääkättyä pomoa JJ:tä? Vai kasvaako Paulista oma itsensä, Guillaume Debailly, jota ei enää varjosta edes muisto isän halveksunnasta selkäsaunoineen? Sellainen mies voisi kelvata Henri Duflotin veroiseksi le Bureaun johtajaksi vaikkapa JJ:n jälkeen uudelleen tehtävään nimitetyn Marie Jeannen kauden jälkeen.

Pentti Arvolan sanoin 

”Tunteet ovat pahin vihollisenne”, tokaisee Debailly nuorelle, kokemattomalle agentille. Moraalinen hämärä on sarjan henkilöille toinen koti, jossa joku viihtyy hyvin, toinen ei niinkään, mutta jonka yläpuolella kukaan ei ole.

Loistavasti käsikirjoitettu ja näytelty Le Bureau on parasta ja älykkäintä draamaa mitä tv tällä hetkellä tarjoaa, oli lajityyppi sitten mikä tahansa.

Taneli Topelius (IS 16.5.2020) puolestaan korostaa:

Vakoojien käytöskoodia on helpompi opettaa muille -- kuin toteuttaa itse käytännössä.

Le Bureau on täytetty kieleen ja käyttäytymiseen kytkeytyvillä paljastavilla eleillä, joita vakoojat tarkkailevat ja purkavat työkseen. Kun taustapeileihin vilkuilusta tulee tapa, sitä on mahdotonta kytkeä pois vapaa-ajallakaan.

--

Salaisen palvelun koodistossa kaiken pohjana on keskinäinen luottamus. Valheiden, harhautusten ja peiteidentiteettien maailmassa rehellisyys on ainoa kauppatavara, joka agenteilla enää on – ja jonka kadottaminen tietää todennäköisesti kiinnijäämistä, mahdollisesti myös henkensä menettämistä.

Kiikkiin jääneen tunnustuksia

Tiistaina 28.7.2020 Ylen aamussa puhuttiin muun muassa aiheesta Mikä vakoojatarinassa koukuttaa? Kyseessä oli minulle tyystin tuntematon ranskalaissarja Le Bureau, vaikka siitä oli kohistu ties kuinka pitkään. Sytyin varsinkin René Nybergin puheenvuoroista, koska niistä välittyi innostuksen hehku. Taustatietoja hän syventää blogijutussaan.

Katsoin Ylen Areenasta, mitä sarjasta kerrotaan. Tämä teksti löytyi:

Parasta ranskalaista vakoojadraamaa - kaikki viisi tuotantokautta vain Areenassa. Ranskan salaisella palvelulla on osasto, le Bureau des légendes, jonka alaisuudessa ympäri maailman kriisialueita sijoitetut vakoojat työskentelevät väärän identiteetin turvin. Heidän tulee soluttautua peiterooliinsa kokopäiväisesti, elää sikäläistä elämää, mutta komennuksen päätyttyä heidän pitää jättää omaksumansa identiteetti ja elämäntilanne taakseen lopullisesti. Huolellinen koulutus edeltää sijoitusta tulenarkaan kohteeseen, mutta valmistaako sekään heitä täysin hengenvaarallisiin tilanteisiin? Entä kuinka helppoa on unohtaa kokemansa ja hylätä tärkeiksi muuttuneita ihmisiä kerran toisensa jälkeen? (Le Bureau, S1-5. Ranska, 2015-20.)

 Saman tien rupesin katsomaan ja olen edennyt kolmannen kauden loppupuolelle. Päivittäin vaanin tilaisuuksia jatkaa katsomista, mutta öitä en uhraa sarjalle. Enintään olen jaksanut kolme osaa kerrallaan. Niistä tarttuu päähän pohdiskeltavaa. Tänään on luvassa keskusteluja sarjan tapahtumista ja teemoista, kun mökille saapuu kumppani, joka aloitti sarjan parissa minua myöhemmin ja porhalsi jo ohi neljänteen kauteen.

Vuoroin katsoja pääsee mukaan Ranskan salaisen palvelun kokouksiin, kunnes ykskaks ollaan kentällä usein kauhistuttavissa tapahtumissa. Tilanteet vaihtuvat nopeasti, mikä helpottaa katsojan ahdistusta. Pikku hiljaa huomaan kiintyneeni keskeisiin henkilöhahmoihin niin, että pelkään heidän puolestaan.

Ensimmäisessä kuvassa häämöttää Guillaume Debailly, "Moukka". Kentällä hän esiintyy nimellä Paul Lefebre ja pitää kysyttäessä kiinni ammatistaan ranskan opettajana. Häntä näyttelee huikeasti Mathieu Kassowitz. Pöydän oikealla laidalla keskimmäisenä istuu ryhmän johtaja Henri Duflot, "Sokrates", jolle hahmon antaa Jean-Pierre Darroussin. Porukan sisäpiirissä heidän välisensä jännite kulminoituu kolmannen kauden mittaan siihen, kuinka "Sokrates" vaikeassa neuvottelutilanteessa esittää tiukan vaatimuksen panttivankina viruvan "Moukka"-Paulin vapauttamisesta ehtona Isis-päällikön pyyntöihin suostumisesta.

Henri lähtee kenttähommiin eläkkeelle pääsynsä kynnyksellä, vaikkei hänellä ole aiempaa kokemusta kenttäoloista. Porukka hyvästelee suuresti arvostamansa pomon. Hänen pinnalta tyynet toimintapansa herättävät alaisten lisäksi katsojassa luottamusta, vaikka ammatin kylkiäisenä lymyävä vainoharhaisuus teettää kokeneella konkarilla kerran tempun, joka ei kestä päivänvaloa.

Henri antaa johtajan tehtävänsä Marie-Jeannelle, jota esittää Florence Loiret Caille. Marie-Jeanne häilyy usein toimiston käytävillä ja rakastuu erääseen työtoveriinsa pettyäkseen, kun suhde ei jatkukaan.

Paul Lefebrenä esiintyvä mies tulee tutuksi ensimmäisen kauden alussa, kun hän vielä on Syyriassa. Hän on rakastunut yliopistossa opettavaan Nadia le Mansouriin, jota näyttelee ihana Zineb Triki. Autuaallisen rakastelun tunnelman särkee puhelu, jolla mies määrätään palaamaan Pariisiin. Nadialle koituu kmmottavia hankaluuksia suhteesta Pauliin. Yksi juonne tapahtumissa on se, kuinka sääntöjä rikkonut ja syyllisyydentuntoinen Paul pyrkii auttamaan Nadian irti vainoajistaan.

Vaivalloisesti pysyn kärryillä tapahtumissa, jotka vievät agentteja kriisialueille. Ollaan milloin Marokossa, milloin Syyriassa Isis-ryhmittymien ja heidän tukijoidensa jäljittämiseksi. Jopa imaamin kanssa tehdään sopimuksia, joista itsemurhapommittajaksi lupautunut nuori muslimi lipeää, kun taas huippuagentti Paul jatkaa kohti ranskalaislähtöisen Isis-pomon tuhoamista ja joutuu vääjäämättä äärimmäiseen ahdinkoon.

Paul, oikealta nimeltään Guillaume Debailly, käy läpi kaikkea agenttina tekemäänsä. Hän kirjoittaa havaintojaan Henriltä saamaansa myyrännahkakantiseen (!) päiväkirjaan. Guillaume/Paulin ajatuspuhetta kuullaan aina, kun hän vielä on kotonaan Pariisissa. Nadiaa auttaakseen Paul on jakanut tietojaan amerikkalaisille, mikä on kardinaalivirhe. Omassa työyhteisössä aavistellaan, että porukassa on myyrä. Paulia epäillään.

Erikoinen polku vie Marie-Jeannen valmentaman ja tukeman nuoren naisen Marina Loiseaun,"Ilmestyksen", Iraniin muka seismologina. Roolissa nähdään Sara Giraudeau. "Ilmestyksen" kohdalla on vaikea kuvitella, että ammattipiireissä menisi täydestä, jos asianmukaiset insinööriopinnot puuttuvat, vaikka osaisi puhua farsia. Tukka pystyssä olen mukana tilanteissa, jotka riistäytyvät mahdottomiksi. Marina muun muassa joutuu iranilaisten poliisien kynsiin ja lähes murtuu, kunnes tulee jotenkin pelastetuksi takaisin Pariisiin.

Marinan hahmossa pääsee näkemään sen, kuinka ihmisen on vaikea tunnistaa itsessään, ettei kestäkään äärimmäistä painostusta. Henrin tarjotessa Marinalle töitä Pariisin toimistossa tämä kuitenkin lähtee Bakuun, koska yhä uskoo selviytyvänsä siellä yksin hätäpuhelinyhteys turvanaan. Kun uudella työpaikalla vaaditaan valheenpaljastustestistä selviytymistä, pelkästään pari valokuvaa entisistä kuulustelijoista Iranissa laukaisee paniikkikohtauksen. Kuinka ollakaan, Mossadin agentti auttaa Marinaa selviämään uudesta testistä, sillä Israelin intressissä yhtä lailla kuin Ranskan on päästä käsiksi tietoihin, joita Marina voi saada. Kuinkahan kaksoisagentiksi joutuvan Marinan käy? Entä onnistuvatko hankkeet ujuttaa tietojärjestelmiin haittaohjelma torjumaan Iranin ydinaseen kehittelyssä välttämättömien laitosten toimintaa?

Läheisiksi henkilöhahmoiksi koen sympaattisen Raymond Sisteronin, jota esittää Jonathan Zaccaï, sekä arvoituksellisen psykiatrin, tohtori Laurène Balmesin. Hän on saanut elokuvahahmonsa Léa Druckerilta. Myös tietotekninen moniosaaja Sylvain Ellenstein Jules Sagotin esittämänä herättää ihailua, samoin "Muuliksi" mainittu avustaja, josta en löydä tarkkoja tietoja.

Mistä kaikesta sarjassa mahtaa olla kyse? Kas siinäpä kysymys, johon on vaikea vastata. Valtioiden harjoittama ammattimainen tiedustelu herättää sekä ihmetystä että uteliaisuutta. Sivuhuomautuksesta panin merkille, että Ranskan tiedusteluorganisaatiossa työskentelee kolmisen tuhatta ihmistä. Sarjaan on kuitenkin rajattu vain sen yksi lohko. Tuottaja Alex Bergerin mukaan 

Vakoojat elävät rinnakkaistodellisuudessa, josta he eivät voi puhua läheisilleen mitään. Paradoksaalisesti he ovat kotonaan ainoastaan töissä. Haluamme näyttää, että he ovat tavallisia ihmisiä, jotka tekevät epätavallisia asioita. 

Vakoojatkaan eivät ole suojassa tunteilta, vaikka tietävät niiden vaarantavan tehtävän hoitamista.  Jos rakastuminen on aitoa eikä pelkkä osa tehtävän vaatimaa manipulointia, agentti on pulassa, kuten  kenties on asian laita Guillaume/Paulin tapauksessa.

Kiitän suvannoista rankkojen Iran-, Marokko-, Syyria- ja Baku-tapahtumien lomassa. Suvantojen aikoina Pariisin toimistossa työskennellään täyttä häkää agentin pelastamiseksi. Joka käänteessä agentit ja toimiston väki lähestyvät toisiaan kohteliaasti. Jopa kiistat ratkotaan hillitysti lasiseinien sisällä alaisten näkyvillä.

Ihmettelen, miten kummassa viestiyhteydet pelasivat ennen kännyköitä. Aivan huikeasti jäljittäminen onnistuu kännyköitä ja vaatteisiin piilotettuja GPS-siruja seuraamalla. Satelliittipuhelimet varmistavat yhteyden saamisen. Pariisin keskuksessa nähdään tietokoneen näytöltä reaaliaikaisesti, missä oma agentti ja hänen avustajansa liikkuvat. Vastapuolen tekijätkään eivät pysy piilossa.

Paikoin olennaisia nimiä kirjoitetaan käsin paperilapulle, joka annetaan taitettuna vastapuolen neuvottelijalle. Lappusilla voi myös huijata.

Kolmannen kauden viimeiset osat odottavat. Siispä katson edes kaksi niistä vielä tänään!

Tässä vielä Tuomo Yrttiahon kritiikki sarjasta. Se on julkaistu Hesarissa 8.4.2020.