Voisin jatkaa laulun sanoin, että hiihtelen siskojen kanssa, jos vain olisi siskoja. Mutta kun ei ole siskoa, ei veljeä eikä hiihtointoista tuttuakaan, niin aloitin myöhäisen hiihtokauteni yksin. Reitti vei Liedon kirkolta Vierunkosken kautta Vääntelän koskelle ja sieltä Saviojan uomalle.
Kaksi tuntia nautiskelin auringosta ja puhtaista hangista. Niin näkyivät tehneen myös moottorikelkkailijat, joiden melkeinpä hurmoksellisen kiehkuraisia jälkiä näkyi jokitörmillä.Vissiin puuterilumi on innostanut päristelijöitä siinä kuin mutkamäessä viihtyviä yhä uusiin pyörteilyihin. Onneksi vain jäljet näkyivät, sillä iso osa iltapäivän nautinnoista oli lähes rikkumaton hiljaisuus.
Kesän mittaan tuli kierrellyksi pyörällä sen verran laajoja reittejä kotikunnassa, että tiesin jo, mitä mistäkin päin löytyy. Niinpä rohkenin jatkaa Vääntelän koskelta moottorikelkan jäljissä Saviojalle ja sitä pitkin takaisin kotinurkille. Osuin ensi yrittämällä nousemaan jokiuomasta paikassa, josta näkyi kaukana pellon takana tuttuja Vierun puiston omakotitaloja. Niiden lomitse pääsin kotiin, kun suostuin lipsuttelemaan autotien laitaa. Katsoin samalla valmiiksi toisen reitin, etten enää suotta suksi teitä pitkin, kun palaan Saviojan maisemiin hiihtämään.
