Hanki kantaa

Juhlin pääsiäissunnuntain aamua suksilla. Runsaat, valkeat hanget vetivät puoleensa, ja annoin viedä, vikisemättä. Mökkipihasta pääsee lammen poikki lumiselle tielle ja sitä pitkin ladulle. Nyt latu on jo havunneulasissa metsätaipaleella. Mutta peltoaukean avautuessa hiihtäjän eteen suksi luistaa kepeästi, vaikkei ladulla pysyttelisikään. Muutaman kilometrin lenkin nautiskelin ennen 11:tä, mikä vielä eilen olisi tarkoittanut 10:tä.

Paluumatkalla vilkaisin riistaeläinten ruokintapaikkaa. Paleltuneita porkkanoita ja perunoita erottui kasasta. Ilmeisesti tarjolla on ollut myös viljaa, sillä paikallinen riistanhoitaja kertoi taannoin samoissa maisemissa, että talvikautena jo yksin häneltä - muista metsästyseuran jäsenistä puhumatta, jos oikein ymmärsin - kuluu 3000 kiloa viljaa kauriille. Nämä eläimet ja varsinkaan  niiden vasat eivät kuulemma selviäisi talvikylmistä ilman ruoka-apua. Siitä huolimatta kauriskanta on heikkenemässä.

Nappasin kuvan myös polusta, jonka ruokintapaikalle askeltaneet pitkäkoipiset ovat jättäneet merkiksi vierailuistaan. Jäljet hädin tuskin erottuvat kuvasta, mutta vakuutan, että siinä ne ovat. Lähes mökkipihalta löysin vielä lisää kauriiden jälkiä. Hanki oli kantanut, sillä sorkkien kuvajaiset erottuivat aivan lumen pinnassa.

Näkisinpä näitä metsän asukkeja, naapureitani, liikuskelemassa lähimaastossa!

Jäljillä

 Aamun kireät pakkaslukemat hytisyttivät niin, että kaksi kävelijää jätti sauvat naulakkoon ja pysyi sisätiloissa. Puolilta päivin miinusasteet kumminkin olivat jo huvenneet alle kymmeneen. Aurinko houkutteli ulos. Siispä ajelin mökille ja lähdin tutkimaan lähiympäristön latutilannetta.

Hiihtolomalaisia hellitään, sillä löysin jo viikko sitten katsastamani ladun odottamassa putsattuna. Parin kolmen kilometrin jälkeen kyltti lohdutti maalin jo häämöttävän. Tutun Saksalantien kupeessa tiesin asian muutenkin. Se seikka varmistui, että tätä latua palailevat ne, jotka ovat uskaltautuneet joko 25 tai 40 kilometrin reitille. 

Kun sujuttelin leppoisasti kohti Valpperin urheilutaloa, risteävää latua lasketteli nainen, jolta utelin hänen hiihtämäänsä reittiä. Muualta hiihtämään tulleena hän ei ollut selvillä, mistä reitti kulki.

Samainen nainen paineli edelleni vauhdikkaasti, mutta yks kaks alkoikin peruuttaa. Hän oli nähnyt isojen tassujen jälkiä lumessa ja kyseli, ovatko ne suden vai ilveksen jättämiä.

Siinä sitten tovin ihmettelimme saamatta tolkkua asiasta. Näinä aikoina ainakin Nousiaisten ja muutamien lähikuntien tienoilla isoja jälkiä herkästi epäillään itsensä suden jättämiksi. Paluumatkalla näin samanlaisia lisää melko lähellä mökkinurkkiani. Hirvien ja kauriiden jäljet ymmärsin, kun hoksasin ison ruokintapaikan puiden katveessa hakkuualueen laidalla. Semmoiseen paikkaan kai sudetkin osaavat jolkottaa, pienemmistä yrittäjistä puhumatta. Että semmoisessa ympäristössä elelen osan aikaa...

 Valpperin hiihtokeskukseen päästyä nappasin sukset kainaloon ja löntystelin rinnettä ylös paikkaan, josta eri pituiset reitit alkavat. Katsastin jonkin matkaa kahdeksan kilometrin rundia, kunnes tupsahdin nurin vauhdikkaassa alamäessä. 

Lisätutkimuksia varten tarvitsen uutta puhtia ja ennakkotietoa reiteistä.  Pitkistä 24 ja 40 kilometrin mittaisista ei edes luvata karttoja, koska lumitilanteen mukaan niiden kulku vaihtelee vuosittain. Ilokseni hiihtokeskuksen vakituisten lyhyiden reittien kartat löytyvät nyt netistä tästä osoitteesta: http://www.nousiaistenalku.net/hiihtokeskus/ 
Vilkaisepa! Linkki tarjoilee myös komeita hiihtokuvia. Valpperi tosiaan on oikea hiihtokeskus. Ja minulle mökkiläisenä riittävät hyvin tällaiset lähimaaston tasaiset osuudet hiihtämiseen, kunhan talvi tarjoilee lunta yhtä hyvin kuin näinä aikoina.

Lämmön lähde, muratin surma

Jo kohta kaksi vuosikymmentä viereisen kuvan muratti on selvinnyt talvesta. Pelastin kasvin aikoinaan jouluistutuksesta, kun muut osat joutivat roskikseen. Vähäisestä alusta muratti on komistumistaan komistunut. Mutta tänä talvena vehreys vain hiipuu hiipumistaan. Se  on lähes pelkkä kurja risukasa.Liekö syynä se, että muratin yläpuolelta leyhähtelee lämmintä ilmaa? Marraskuun lopulta asti näet ilmalämpöpumppu on sulostuttanut mökissä viivähtävien ihmisten oloa.

Laitteen käyttöohjeissa mainitaan, etteivät kasvit viihdy ilmavirrassa. Ahtaissa tiloissa talvehtivalle muratille ei kuitenkaan löytynyt muuta paikkaa kuin se tuttu ikkunan edessä. Vasta pari viikkoa sitten älysin siirtää ison ruukun edes metrin verran loitommas hönkäilystä matalan pöydän toiselle puolen. Pikapuoliin selvinnee, puhkeaako risukasaan uusien lehtien lupauksia. Siinä toivossa lannoitin kasvin ensi kertaa talvilevon jälkeen, kuten helmikuun puolivälissä passaa tehdä. Jos hyvin käy, koko hoito siirtyy pihalle heti, kun säät sallivat.

 No, vielä riittää muuta puuhaa ennen huumaavan vehreyden kautta. Muutaman sadan metrin päässä mökkipihasta löytyi kuin löytyikin mainio koneella ajettu latu. Sitä suksin eilen tyytyväisenä tunnin verran. Aion jatkaa reitin tutkimista, sillä viime viikon Vakka-Suomen Sanomissa pikku-uutinen mainosti, että hiihtolomalaisia varten on kunnostettu sekä viiden että kolmen kilometrin reitit. Tiedän jo, mistä ne alkavat: Valpperin urheilutalolta. Se sijaitsee noin neljän kilometrin päässä mökiltä. Minulle voisi riittää päivän urakaksi pelkkä hiihto urheilutalolle ja takaisin. Maasto on mitä sopivinta isoja mäkiä kaihtavalle.

Jos kelejä riittää, voin kurvata myös Kurjenrahakan kansallispuistoon kuuluvalle Savojärvelle. Rantapihana tunnettu paikka sopisi välietapiksi, josta pitäisi vielä hyvin jaksaa suksia mökille. 

Strada

Tämmöistä stradaa Aurajoella hiihdellään ja ajellaan. Eilen otin suunnakseni Nautelankosken, jonne kirkolta on matkaa seitsemisen kilometriä. Ihan perille en jatkanut, kun sytytti, että paluumatka vastatuuleen voi olla pikku koettelemus. Niin kuin olikin. Jokiuoma vetää kuin hyvin putsattu hormi. Mennessä se lykkäsi, takaisin tullessa haittasi kulkua, vaikka kumpaankin suuntaan suksi luisti hyvin.

Pelloille ei näissä jokimaisemissa kannata suksilla yrittää, sillä alvariinsa tulee vastaan notkelmia. Niiden pohjalla virtaa vesi kohti isompaa jokiuomaa, oli se sitten Aura- tai Savijoki. Muitakin noroja löytyy. Yllä laimeahko kuva Rähälän krotista, jossa myös autot ovat pulassa. Vilkkaasti liikennöity Vintalan tie häämöttää lumihankien keskellä. Jokunen kuolonuhrikin on kuulemma tullut, kun ajaja on erehtynyt päästelemään liian kovaa koukkaistessaan krotin pohjan kautta toiselle laidalle.

Hiihtelen hankia hiljalleen

Voisin jatkaa laulun sanoin, että hiihtelen siskojen kanssa, jos vain olisi siskoja. Mutta kun ei ole siskoa, ei veljeä eikä hiihtointoista tuttuakaan, niin aloitin myöhäisen hiihtokauteni yksin. Reitti vei Liedon kirkolta Vierunkosken kautta Vääntelän koskelle ja sieltä Saviojan uomalle.

Läpi talven sulana virtaava Vierun koski pakottaa siirtymään jokiuomasta rannalle. Ränstyneen myllyvanhuksen ohi on rakennettu melojia varten sillan tapaisia. Samaisista rakennelmista on apua myös hiihtäjille.

Hankalimmassa paikassa moni varmaan nappaa sukset kainaloon, mutta ihmeekseni pääsin väljemmälle väylälle sukset jalassa hissukseen sujuttelemalla.

Kaksi tuntia nautiskelin auringosta ja puhtaista hangista. Niin näkyivät tehneen myös moottorikelkkailijat, joiden melkeinpä hurmoksellisen kiehkuraisia jälkiä näkyi jokitörmillä.Vissiin puuterilumi on innostanut päristelijöitä siinä kuin mutkamäessä viihtyviä yhä uusiin pyörteilyihin. Onneksi vain jäljet näkyivät, sillä iso osa iltapäivän nautinnoista oli lähes rikkumaton hiljaisuus.

Kesän mittaan tuli kierrellyksi pyörällä sen verran laajoja reittejä kotikunnassa, että tiesin jo, mitä mistäkin päin löytyy. Niinpä rohkenin jatkaa Vääntelän koskelta moottorikelkan jäljissä Saviojalle ja sitä pitkin takaisin kotinurkille. Osuin ensi yrittämällä nousemaan jokiuomasta paikassa, josta näkyi kaukana pellon takana tuttuja Vierun puiston omakotitaloja. Niiden lomitse pääsin kotiin, kun suostuin lipsuttelemaan autotien laitaa. Katsoin samalla valmiiksi toisen reitin, etten enää suotta suksi teitä pitkin, kun palaan Saviojan maisemiin hiihtämään.

Latuja joella

 

Näinä päivinä vastikään koneella avatut hiihtoladut ovat Liedossa houkutelleet ihmisiä Aurajoen jäälle. Tänään reittini kulki kirkon vierestä ylävirtaan ihan uusiin maisemiin. Nautelankoskelle asti en tohtinut sujutella, mutta kenties niinkin pitkälle tulee vielä yritetyksi tässä kevään korvalla. Takaisin tullessa kaivoin kännykän taskusta ja nappasin muutaman kuvan. Himmeästi paistanut aurinko oli silloin jo verhoutunut lähes tyystin pilvipeittoon. Kumman sinisiä kuvista tuli.

 

Mitähän kaikkea rantatöyräiltä paljastunee kevään ja kesän mittaan? Jospa pääsisi katsomaan ja kuvaamaan jokiluontoa veneestä käsin. Alustavia kyselyistä soutuveneiden vuokrausmahdollisuuksista on jo tullut tehdyksi. Pikkuisen kyllä mietityttää se, kuinka vuolaana vesi virtaa ainakin keväällä ja koettelee soutajan voimia. Mutta yrittää täytyy!