Tiukkaa tekee

Yksi ja toinen lienee rämpinyt ojanpenkkoja pajunkissojen toivossa. Melkoisen turhaa puuhaa. Mielikuvitus ei ota venyäkseen näkemään kuvien ruipeloissa palmunoksia. Raitojen komean pörröiset kukintapallerot antavat vielä odottaa itseään. Mutta kun niitä ilmaantuu, painelen saapasjaloin Nikonini kanssa tallentamaan kellanhohtoisia oksia kesän odotuskuvaksi työpöydälle ja blogiin. Oheiset kuvat otin pokkarilla. Viereistä pikku otosta rajasin hiukan enempiin käsittelyihin ryhtymättä.

Revon hännän heilahdus?

Kun viikko sitten palasin Äkäslompolosta, päälle jäi hinku tutkailla revontulia. Itse en niitä nähnyt, kun revontuliovaali viisti koko viikon Lapin kaukaa. Aurinkotuuli näet jätti pussauttamatta ovaalia yltämään samoille paikoin, joilla tiiriailin iltamyöhään taivaalle. Lohtuna olen netistä katsellut upeita revontulikuvia. Niitä löytyy vaikka kuinka. Ilmiön selityksiäkin löytyy, totta kai. Saamelaisilta on jo kauan sitten kuultu, kuinka he ovat ymmärtäneet taivaanvalkeiden syntyneen. Yhden mainion tarinan mukaan kettu heilauttaa aika ajoin häntäänsä hangilla niin, että taivaalla kipunoi. Wikipediasta löysin lisää tarinantynkiä, jotkut vanhastaan tutunpuoleisia. Näin Wikipedia:

"Suomalaisissa tarinoissa, joissa matkataan Pohjolaan, kerrotaan usein matkaajien näkevän Pohjolan läheisyyden paisteesta ja kuumotuksesta, joka hehkuu Pohjolan porteista, kivisistä mäistä ja muista rakenteista. Tämä hehku on toisinaan tulkittu revontuliksi. Eräs suomalainen revontulten nimitys onkin pohjanpalo. Kansanruno kertoo:

Portit Pohjolan näkyvi,

Paistavi pahat veräjät,

Kannet kirjo kiimottavat

Miehen syöjästä kylästä,

Urohon upottajasta."

(SKVR: VII1,679)

Tutkittua tietoa löytyy muun muassa tästä osoitteesta http://www.ilmatieteenlaitos.fi/tutkimus_avaruus/avaruus_67.html

Valoilmiöitä

Äkäslompolon perjantai 12.3. valkeni harmaana ja kylmänä. Hiihtäjän oli kuitenkin lähdettävä ladulle, jos mieli vielä ehtiä sivakoimaan ennen lauantaista kotimatkaa. Yksikseni painelin muutaman kilometrin lompolon rantoja Riemuliiterin mäelle. Sieltä avautui leppeä näkymä, joka tallentui nätisti vastavaloon, kun aurinko verhoutui pilviin. Illemmalla päästiin porukalla autokierrokselle Isoa Yllästä kiertävälle maisematielle. Sinisen hämärän laskeutuessa tunturin kupeille turistin ihmeeksi syttyi värivaloja puiden alle. Näin pitkällä ollaan Lapin turistien ällistyttämisessä! Onneksi taivaskin tarjosi omaa väriloistoaan. Koko viikkona ei kumminkaan nähty revontulia. Ne loistivat ihan toisaalla, kuten asiasta perillä oleva taho osasi kotiin palaavalle kertoa.

Tarjoilu kelpaa

Satunnainen Äkäslompolon hangilla hiihtäjä päästi eka reissullaan pitkän huokauksen, kun kuuden kilometrin sujuttelun jälkeen edessä avautui näkymä Kesänginkeitaalle. Viimaisena päivänä paineltiin ilman muuta sisälle lämpöiseen tupaan, vaikka siellä paistethin vielä munkkeja. Lätyt odottivat vuoroaan. Kuulemma lämpiminä päivinä ihmiset pitävät hirsimökin edustan laavussa tulia ja saavat oitis kavereikseen kuukkeleita. Ne kyttäävät syötävää ja verottavat näppärästi eväitä, ellei joku huomaa varjella leipiään. Seuraavan aurinkoisen päivän retkellä onnistuin näkemään yhden yrittäjän niin läheltä, että sain napatuksi kuvan, vaikka sormet kangistelivat kylmästä. Sittemmin kanniskelin leipäpalasia mukana kuukkelien houkuttelemiseksi, mutten niitä enää nähnyt. Voi surku!

Tunthurin juurella

Keskiviikkona 10.3. näin läheltä, kuinka mäkeä lasketellaan. Kylmän aamun vaikutukset tuntuivat ja näkyvät yhä: porukkaa oli liikkeellä vielä alkuiltapäivästä melko niukasti. Koskaan en ole itse kokeillut, miltä oikea mutkamäki tuntuisi kunnon laudat jalkojen alla. Onneksi sentään selviän kaatumatta vallan mainiosti murtsikkahiihtimillä jokusen mäenkin alas. Siispä riitti käynti Ison Ylläksen juurella, kun kerran samalla reissulla minut vihkaistiin lapinkävijäksi oivalla tavalla: nokkani alle ilmestyi kumma, kuuma juoma - jallukaakao! Kelpais varmaan sullekin...

Hämärän hyssyä Velhonkodassa

Äkäslompolossa vierähti viikko vikkelään. Kuviakin kertyi. Oheiset ovat viime torstailta (11.3.), kun yksikseni hiihtelin helppoa reittiä kuvien Velhonkota-nimiseen paikkaan. Matkassa oli hiukan rahaa ja Canon Ixus 850. Kaarinikkamehu ja munkkirinkilä irtosivat seitsemällä eurolla. Jälkiruuaksi sain maksutta aamuhiljaisessa kodassa viritellä kameraani enkä häirinnyt ketään. Niinpä onnistuin käsissäädöillä kohtalaisesti tallentamaan lähes pimeän tilan yksityiskohtia. Olisinpa saanut kuvan myös niistä kolmesta korpista, jotka juuri ennen kodalle pyörtävää ladunmutkaa pyyhälsivät julmetusti raakkuen ylitseni kuin mitkäkin velhomaailman sanansaattajat!

Ettei ihan unohtuisi

Harjoiteltu on, kuten kuva epätarkkanakin todistaa (tiedot: F/5.3, valotusaika 1/60 sek., ISO-1000, valotusaika 0 step, polttoväli 105 mm, mittaustilana taustakuvio). Katselin nääs viime viikonloppuna ohjelmia, jotka löytyivät tallentavan digiboksin uumenista, kun  ulos ei huvittanut lähteä. Tanssielokuva Iberia tarjosi tiukoin liikesarjoin intohimoista ilmaisua, jota yritin vangita still-kuviin. En tullut virittäneeksi jalustaa kameralle, vaan näpsin vapaalla kädellä sen minkä ehdin. Tulipa taas treenatuksi kameran vipstaakeja ja eri moodeja, mikä jo sinänsä on kelpo selitys, kun ei ollut tarvetta sen kummemmin ikuistaa näkymiä. Jännästi liikkeen vaikutelma tarttui kuin tarttuikin muutamiin melko kelvollisiin otoksiin. Nyt harjoituksiin tulee runsaan viikon tauko, sillä iso kamera jää Lietoon, minä en. Voi olla, että kotiin palatessa plakkarista löytyy jokunen kuva näytettäväksi asti. Mutta ne on sitten otettu pokkarilla tai puhelimen kameralla. Huomanneeko eron?

Puuterilunta ja aurinkoa

Viime keskiviikkona tarjoutui tilaisuus tunnustella ja muistella, miltä tuntuu, kun omakotitalon piha on lunta tulvillaan ja ulkona raikas talvisää. Kaikki asukkaat eli omat lapseni perheineen lomailivat kaukana pihastaan ja lumitöistä. Niinpä sopi lähteä heiluttelemaan lapiota ja lykkimään kolaa, kun alakerran naapurikin innostui urakasta. Samalla kumpikin kevättalvella syntyneistä lapsistani sai merkkipäivänsä lahjaksi putsatun pihan. Reissusta palaajat kuuluvat ihmetelleen, kuka kumma pihoilla on huhkinut...