torstai 30. tammikuuta 2014

Joel Lehtosen kuolevia omenapuita ja muita kertomuksia

 Ajoittaisessa lukemisen puutteessa apu löytyy nykyään Sony Readeristä. Siihen tuli ladatuksi heti alkuun maksutta saatavilla olevia klassikoita. Nyt valinta osui Joel Lehtosen Kuolleet omenapuut -kokoelmaan (1918). Sen tekijä itse määrittelee runolliseksi proosaksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on julkaissut sen uudestaan 1995 klassikkosarjassaan ja teettänyt kirjaan informatiiviset kannet. Tämä moniaineksinen novellikokoelma on Putkinotko-sarjan toinen teos. Kerran kesällä, jonka luin äskettäin niin ikään e-kirjana, kuuluu samaan sarjaan. Putkinotkon kaksi osaa ja Pekan Tarkan Putkinotkon tausta -väitöstutkimuksen (1977) olen tutkaillut jo kauan sitten. Kiinnostavaa tietoa sarjasta löytyy klikkaamalla tätä linkkiä: http://www.savonlinna.fi/lehtonet/Lehtosen_Putkinotko-sarja.htm

Kuolleissa omenapuissa henkilöt ovat lähes samoja kuin Kerran kesällä -romaanissa. Kirjakauppias Aapeli Muttinen on ostanut Putkinotkon tilan, jonne hän idealisminsa sokaisemana ottaa vuokralaiseksi Juutas Käkriäisen ylen suurpiirteisin ja itselleen epäedullisin ehdoin. Tämä Muttista karsaasti pikisilmin tiiraileva, patalaiska hahmo esiintyy ensimmäisen kerran novellissa "Herra ja moukka". Enimmäkseen kaikkien kymmenen novellin henkilöhahmot ovat intoiluihin ja haihatteluun taipuvaisia. Vain leppeässä avausnovellissa "Muttisen onni eli Laulu Lyygialle" yksi hahmo pääsee näyttämölle epäironisessa valossa, nimittäin Muttisen ystävätär Lyygia. Silti siinäkin tarinassa auvoisen päivän illassa kotiin soutelevia varjostavat synkeät kalliot ja kuusikot kuin enteenä onnen katoavaisuudesta.

Onni tosiaan kaikkosi Muttisenkin elämästä, kun hän pitkään piileskeltyään tempautui mukaan sisällissotaan, menetti hermonsa, vietiin hoitoon Niuvanniemeen, myi omaisuutensa ja häpyi koko maasta. Lehtonen tarjoilee painavia havaintoja ihmisten ratkaisuista lähes sotatapahtumien keskeltä. Sankarikuvitelmat eivät hellitä, suuri Suomi kangasatelee viimeisen novellin sulhasmiehen silmissä, kun hän jättää hyvästejä morsiamelleen vastikään kaatuneen hurmahenkisen Bongmanin haudalla. 

Eniten minua sykähdytti kokoelman niminovelli. Siinä kerrataan Muttisen unelma muhkeasta pengerretystä omenatarhasta ja se, kuinka istutettavien puiden määrä kutistumistaan kutistui. Ei saatu seitsemää-, ei edes viittäsataa tainta. Puutarhuri tuotti pettymyksen. Lopulta taimia saatiin maahan viitisenkymmentä, mutta Käkriäinen ei niitä kastellut, ei varjellut, niin kuin piti. Viimeinen isku koitti vuosia myöhemmin hyytävän kylmänä talvena, jolloin lauhan sään perään jäähyyde viiimeisteli pakkastuhot. Sinä keväänä Muttisen unelma kuoli. Kun hän saapui huvilalleen, mustuneiden puiden harva rivistö toljotti totisena tulijaa. Ei hempeän valkoista, sisältä punertavaa kukan kukkaa missään. Koko ajatus uhkeista valkoisista kukkapilvistä rinteen täydeltä sortui maan rakoon.

Mikähän minua odottaa kovien pakkasten perään? Mökillä lunta on tuskin nimeksi. Tiedän, että esimerkiksi karhunvatukka on herkkä paleltumaan. Siksi toiseksi pitkään jatkuneet lämpimät säät houkuttelivat sipulikukat työntämään lehtiä esiin. Jaksavatkohan mokomat virota uudestaan, kun kevät koittaa. Silti mitään mustia katasrofeja en sentään ryhdy povailemaan Lehtosen malliin, vaikka maailma moiseen tarjoaisi aineksia. 



5 kommenttia:

  1. Voiko mitään havuilla tai havumajoilla suojata? Vai joko on liian myöhäistä? Talvi on ollut kasvustoa koetteleva. Lunta on tulossa lauantain vastaisena yönä ainakin näille kulmille. Jospa se suojaisi.

    VastaaPoista
  2. Havukatetta asettelin karhunvatukoille ja rodoille, kun vastikään syksyllä kaadettiin muutama kuusi. Oli siis, millä kattaa. Lumi olisi kumminkin varmistanut suojauksen, mutta kun ei niin ei ainakaan ajallaan.

    VastaaPoista
  3. Vaimoni osti ja istutti syksyllä jotain pensaita tontinrajalle. Lunta on ollut vain muutaman sentin kerros. Pakkasta nytkin yli 20 astetta. Saahan nähdä miten ostokset selviävät?

    Enpä tiennytkään, että kyseessä on novellikokoelma. Sittenhän sitä voisi joskus kokeillakin. Novelleja on mukava lukea, kun kirjoittaja ei yleensä niissä ala soutelemaan ihan rannattomilla vesillä.

    VastaaPoista
  4. Lehtonen ei tosiaan soutele rannattomilla vesillä, vaikka eka stoori on soutelujuttu. Muuten kuvat ihmisistä, myös hänen alteregostaan Muttisesta, ovat melkoisen myrkyllisiä. Vähän kuin katsoisi ihmisiä tivolin peileistä. Lehtosen omasta elämästä kumpuavia kipuja ja niiden pohdiskelua havaitsee tämmöinen elämäntarinaan jossain määrin tutustunut lukija.

    Pidän peukkuja vaimosi istutuksille, samoin omilleni.

    VastaaPoista
  5. No mutta , jos paleltuu , sitten vaan taas uutta istuttamaan ! Siten se kesä kuluu....

    VastaaPoista