torstai 22. maaliskuuta 2018

Hesaria näyttämöltä


Maanantai-iltana istuin tukevasti erinomaisella paikallani Turun Kaupunginteatterin päänäyttämön täydessä salissa. Olin valmiina ottamaan vastaan, mitä näyttämö tarjoaa. Teatterikerho oli taas se taho, jota on kiittäminen sekä tiedottamisesta että lippuvarauksen hoitamisesta. Ennen H-hetkeä esityksestä ilmaantui viesti sähköpostiin tähän malliin:
Tervetuloa varaamaanne esitykseen "Musta laatikko 10" maanantaina 19.3. klo 19.00 Turun Kaupunginteatterin päänäyttämölle.
Viime vierailulla Turussa nähtiin versio 9, nyt on vuorossa 10.

Helsingin Sanomien Musta laatikko tarjoaa laatujournalismia uudessa muodossa: ainutkertaisena elävänä esityksenä. Huippusuosittujen iltojen aikana kuullaan tositarinoita, joita ei ole aiemmin Helsingin Sanomissa kerrottu. Kertojina ovat HS:n toimittajat ja kuvaajat.

Esitys etenee kuin sanomalehti: aiheiden kirjo sekä yllättää että viihdyttää. Ulkomaanreportaasista siirrytään sujuvasti kulttuuriaiheisiin ja humoristista kolumnia voi seurata kuvajournalistin koskettava minidokumentti. Esitykset päästävät yleisön myös toimittajien ja kuvaajien työn kulisseihin.

”Ja kuten muutoinkin työssämme, myös kaikki lavalla kuultava ja nähtävä on totta”, kertoo Jaakko Lyytinen, joka on HS:n toimittaja ja yksi Mustan laatikon tuottajista.
Kesto noin 2, 5 h

Liput à 29 euroa lunastetaan käteisellä ja tasarahalla teatterikerhon edustajalta Turun Kaupunginteatterin aulassa klo 17.45–18.45 välisenä aikana.

Ystävällisin terveisin,

Markku Laakso
Turun Teatterikerho ry
Yksi hesalaisryhmästä jakeli auliisti meille tulijoille esitteitä lämpiössä. Lisälahjana sopi ottaa HS-teemajulkaisu Suomen sisällissota 1918. Mukana seurasi tilauskortti, tottahan toki.

Illan juontajan Tuomas Kasevan avaussanojen perään rävähti isolle valkokankaalle kuvia Jan Vapaavuoresta. Valospotissa tyynesti seisten HS:n kaupunkitoimittaja Lari Malmberg kertoi, mitä hänelle on vuoden mittaan selvinnyt Vapaavuoren suosion syistä. Äkkikäänteisen toimen miehen otteista saatiin havainnollisia esimerkkejä täsmäkuvin. Niissä Vapaavuori jo häämöttää nykyisen presidenttiparin taustalla. Turkulaisittain paras pointti tuli loppuhuipennuksena Malmbergin kerratessa, miten Vapaavuori yllätti elinkeinominsterinä. Hänet oli kutsuttu pelastamaan silloista konkurssikypsää telakkaa. Ei kuulemma ollut sanonut paljoakaan, vaan meni Saksaan ja myi kurjan firman. Sehän tiedetään, mitä sitten seurasi!


Jos Vapaavuori on kuuden vuoden päästä Suomen seuraava presidentti, niin vastapainoksi ulkomaantoimittaja Minttu Mikkonen näytti kuvia maatöissä rehkivästä lapsiäidistä. Tyttö luotti maailman voivan muuttua sellaiseksi, että hänen parivuotiaasta pojastaan voisi aikanaan tulla vaikkapa Sambian presidentti. Tulevaisuus ei kumminkaan vaikuta ruusuiselta. Juuri nyt suuria vaikeuksia maassa aiheutuu ilmastonmuutoksen myötä pitkittyneestä kuivuudesta. Silti nuori äiti oli pääsemässä takaisin kouluun. Ennen pitkää hän uskoi jatkavansa opintiellä, kunnes valmistuu sairaanhoitajaksi. Sitten hän voisi varmistaa pojan koulunkäynnin. Kuvat vahvistivat jutun sanomaa niin, että sydämessä läikähti ja silmäkulmaan kiertyi kyynel.
Nuoren Juuso Määttäsen, Nyt.fi:n toimittajan, aiheena oli virolainen rap-musiikki ja naapurimaan 100-vuotisjuhlinta. Kiehtova kierros vei meidät katsojat sellaisiin Tallinnan paikkoihin, joissa esitelty muusikko, Rainer Olbri, oli kasvanut. Ajateltavaa saatiin miehen suhtautumisesta sekä Viron lippuun että asevelvollisuuteen.
Kuva Jukka Gröndalin, HS
Musiikista loikattiin rikostoimittajan kyytiin. Hyvin nuoren oloinen Minna Passi on seurannut järjestäytynyttä rikollisuutta jo kymmenisen vuotta. Äskettäin hänelle ja Susanna Reinbothille myönnettiin Vuoden maineteko -tunnustus. Valitsemistoimikunta perustelee ratkaisuaan muun muassa näin:
Esimerkkinä heidän ansiokkaasta ja tuloksellisesta työstään pidimme Helsingin huumepoliisiin kohdistunutta tutkivaa journalismia. Jos meillä olisi ollut mahdollisuus myöntää Pulitzer-palkinto, olisimme antaneet myös sen näille Suomen kahdelle eturivin journalistille.
Omakohtaisesta kokemuksesta oli lähtenyt alkuun maanantai-itana kuultu selvitys, jonka otsikko herätti meidät katsojatkin kysymällä: 

Tekevätkö rikolliset remonttisi?

Ihmisten järkyttävä sinisilmäisyys ja taitamattomuus omissa remonttihankkeissa mahdollistaa hämäräporukoiden kikkailut firmoilla. Konkurssein karistetaan entiset asiakkaat kannoilta. Pian ollaan taas tarjoamassa "palveluita" uusille taloyhtiöille ja omakotiasukkaille. Toimittaja pohti, miksi kummassa remonttia tarvitsevat eivät perehdy julkisiin tietokantoihin kuten kaupparekisteriin. Niistä näkisi äkkiä, kuinka kauan firma on toiminut ja onko sillä liiketoimintakieltoja. Verotietojakin olisi hyvä syynätä ja kuulostella työtään tarjoavan firman entisiltä asiakkailta, minkä laatuista jälkeä nämä ovat saaneet. Nettihauin voi selvitä, onko palvelun tarjoajan nimi ollut esillä rikosjutuissa.

Kerrassan hykerryttävän lopetuksen tämä Minna oli napannut esitykseensä tosi tapauksesta, jossa sauna paloi ensimmäistä kertaa lämmitettäessä. Kehnon työn osana piippu oli jäänyt eristämättä. Vankilasta palaavan miehen iloksi saunan tilannut vaimo oli käyttänyt miehen kepulifirmaa!
 Antti Tiainen (33) tarkasteli omassa esityksessään sukupolvensa isiä. Aineksia hän oli kerännyt mittavalla kyselyllä. Säväyttävä lisä juttuun tuli omista pojista. Heistä nähtiin myös hellyttäviä kuvia. Oli riemastuttavaa kuulla perheen tilanteista ja siitä, kuinka tämä isä uskalsi tunnustaa rakastavansa poikiaan. Oma vapaus ja kaveriporukat eivät ole enää aikoihin vedonneet, kun ymmärtää saaneensa  parempaa niiden rinnalle. Siinäpä todistajalausunto, jonka soisi kantautuvan lasten hankintaa torjuvien nuorten korviin.

 Väliaika

Väliajalla näyttämölle oli tuotu flyygeli. Iso laatikkokin oli näkyvillä. Pian juontaja esitteli kolme esiintyjää, joista musiikkitoimittaja Samuli Tiikkaja jäi tuttuun valospottiin näyttämön oikealla laidalla. Hän on perehtynyt Eino-Juhani Rautavaaran musiikkiin. Saimme havainto-opetusta Rautavaaran pikku hiljaa käyttöön ottamasta kromaattisesta sävelasteikosta. Kirill Kozlovski soitti asteikon pianolla. Heijastetuista kuvista näimme nuottimerkit. Mikä parasta, saimme myös tietää laatikoista, jotka Rautavaaralta aikoinaan siirtyivät Tiikkajan haltuun. Niissä lymysi useita pikku sävellyksiä. Kiinnostavin oli eräs tietty runo sävellettynä kromaattiseen asteikkoon. Tuo sävellys on kuulemma ratkaiseva palanen Tiikkajan väitöstutkimuksessa.
Saimme nähdä ja kuulla ensiesityksenä tuon sävellyksen, samoin kolme tai neljä muuta. Essi Luttinen lauloi, Kirill Kozlovski säesti.


Seuraavaksi siirryttiin urheilun lohkolle. Näyttämölle ilmestyi hiihtoasussa hauska mies nimeltä Rio Gandara, HS:n valokuvaaja. Talviolympialaisista nähtiin verrattomia otoksia ja kuultiin, kuinka kolmiviikkoinen urakka kaikkine puolineen sujui. Esitys huipentui Boris Stepanovin ja Uolevi Holmbergin videoon.

Kahdeksas ja samalla viimeinen kertomus on saanut otsikokseen Kolme sisällissotaa.


Kuvassa pääkirjoitustoimittaja Teija Sutinen - taustalla Tuomas Kaseva - kertoo oman esi-isänsä vaiheista vuonna 1918. Viipurissa nuori mies tuli liittyneeksi punakaartiin. Hän sai tehtäväkseen huoltohommia. Asetta hänellä ei ollut eikä hän osallistunut taisteluihin. Silti hänet tuomittiin vankileirille. Henki säästyi hädin tuskin, mutta kokemukset piinasivat lopun ikää.

Toimittaja Elisa Rimailan esi-isän kohtaloon vaikutti ratkaisevasti se, että hän oli moitteetta palvellut muonamiehenä äveriästä kartanonomistajaa ja jossain määrin ystävystynyt tämän kanssa. Kuinka ollakaan, punainen muonamies ja valkoinen työnantaja tulivat sodan melskeissä auttaneeksi toisiaan. Kummankin henki säästyi. Elämä saattoi jatkua.






Toimittaja Tuomas Kasevan monet yritykset selvittää oman esi-isänsä vaiheita kohtalonvuonna 1918 tuottivat lopulta erikoislaatuisen ja samalla helpottavan tuloksen. Turkuun maalta muuttanut mies ei todennäköisesti osunut sen paremmin valkoisten kuin punaisten joukkoihin. Historiantutkijan mukaan niihin molempiin on kuulunut noin 80 000 miestä ja jonkin verran naisia. Kolmisen miljoonaa suomalaista ei siis liittynyt kumpaankaan taistelevaan osapuoleen. Siinäpä olennainen täydennys tietoihin vuoden 1918 tapahtumista.

Mitä Musta laatikko 10 minulle antoi? Ensinnäkin oli hyvin vangitsevaa seurata, kuinka toimittajat astelivat suoraselkäisinä näyttämölle kertomaan ihan omana itsenään asioista, joita he ammattilaisina ovat selvittäneet. Toiminnalla täytyy olla iso, uskoakseni myönteinen vaikutus työyhteisöön. Kävi näet ilmi, kuinka tehdään vakavasti otettavaa journalismia ja kuinka monitaitoisella porukalla tulosta syntyy.
En tiedä, mistä näyttämölle tuotavan ja siellä avattavan mustan laatikon idea on alkuisin. Tunnistan ratkaisussa painokkaan halun näyttää, millä tavoin luotettava tiedonvälitys toimii. Toisin on  anonyymissä verkkoviestinnässä, jossa voi singahdella ihan mitä sattuu. Pelkästään netin varassa suunnistava kansalainen tuskin tulee tarkistaneeksi tietojen oikeellisuutta tai edes kyselleeksi tosiasioiden perään eikä myöskään huomaa kaivata laajoja taustoituksia. 

Animoidussa tunnuslogossa mustat tai oikeastaan harmaat laatikot liukuvat toistensa ohi, ylle ja taas alas. Laatikoiden liike jäi mieleen. Silti huomaan kuvittelevani, että tekijät viestivät mustalla laatikolla jossain määrin samaa kuin lento-onnettomuuden jälkeen etsittyjen mustien laatikoiden tutkimisella. Niistä on luettavissa onnettomuuden syy. Yhteiskunnassa katastofi uhkaa, kun muun muassa viestintä  digitalisoituu yhä kiihtyvämmin. Tätä katastrofia voi torjua puhumalla vakavasti kasvokkain tavalla, joka purkautui näyttämöllä Mustan laatikon 10. versiosta.

Yhtään en ihmettele, että Mustan laatikon toimittajaporukka sai suuren journalistipalkinnon. Liityn onnittelijoihin.

 

Ei kommentteja: