keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Mökkiympäristöä Nikonilla syynättynä

Intoa piukassa ostin taannoin komean Nikon D90 -merkkisen kameran. Kuvittelin näet, että kuvaamisesta tulisi minullekin yhtä tosi harrastus kuin lukuisille muille eläkeläisille. Eipä tullut. Akku tyhjentyneenä kamera on lojunut kaapissa. Keväällä kerran vehje kaivettiin esille, akku ladattiin ja otettiin muutama kuva - unohtumaan kameraan. Pari aamua sitten halla-aamun näkymä lammella vaati uudelleen tarttumaan toimeen.


Hämmästyksen aihe tämäkin: ei kamera olekaan ollut täysin jouten, koska tallessa oli monta kuvaa viime kuukausilta. Joulun jälkeen talipalloja ripusteltiin oksille lahjanauhoin. Omituisia ripustuksia piti tietysti kuvata zoomaillen. Tyhjiä verkkopusseja on sittemmin keräilty puskista.


Viikon parin verran vapun tienoilla lammelta kuuluu jatkuvaa kurnutusta. Sammakot ovat niin toimessaan, että uivat näkösällä. Kummoistakaan kuvaa aidosta sammakkouinnista en saanut, mutta vesirenkaat toistuivat ihan kivasti. Kohtapuoliin nuijapäitä liikuskelee parvittain laiturin liepeillä eivätkä ne häiriinny ainakaan kuvaamisesta.


Tuvan ikkunasta kuusten katveessa näkyy iso muurahaiskeko. Sitä tiiraillessa ruvettiin ihmettelemään tonkimisen jälkiä. Laella ammottaa yhä kraateri, sivuillakin isoja monttuja. Ovatko murkut muuttaneet tai muuttamassa uuteen kaupunkiin? Ehjä, karttuva keko sijaitsee muutaman metrin päässä hajonneesta.




Soinen maasto on opittu tuntemaan kylmänä paikkana. Täällä halla on vieraillut jopa juhannuksena. Yhtään ei siis ihmetelty, vaikka taas aamulla ennen kuutta mittari näytti miinusasteita 2,2. Silti jotkut sipulikukat jaksavat pinnistellä, vaikkei niitä ihmeemmin ole vaalittu. Iso ilo oli löytää näin komeasti teränsä avannut krookus.

Helmihyasintit taitavat jopa viihtyä, koska niitä ilmestyy vuosittain lisää ilman, että olisin istuttanut uusia sipuleita.
Vitsiltä tuntuu tete-narsissien kukinta keskellä "perämetsää", jonne hylkäsin männävuotiset pääsiäiskukat. Tänä vuonna jo ihan vasiten vietiin kuiviin kukkineet kasvit paikkaan, jonne kärrätään haravointijätteitä. Jospa ensi keväänä nähtäisiin lisää kukkaloistoa.

Hyvässä lykyssä myös kuvan keto-orvokki, Liedon tunnuskukka, viihtyisi ja leviäisi paikassa, jonne sen istutin. Sain kasvin lahjaksi ja toin sen kotoa mökille. Yhä se näyttää virkeältä. Lähistöllä loistelee kesän mittaan muitakin luonnonorvokkeja. Metsäorvokin uskon jopa tunnistaneeni.

Yksi varma rehottaja mökkipihalla on perintöraparperi. Se on uuteen paikkaan siirretty äitini puutarhakasvustosta, jota jo pitkään on hallinnut hänen tyttärentyttärensä, minun tyttäreni. Kesäkuussa raparperi tapaa kehittää useita valtaisia kukkavanoja vaaleine töyhtöineen. Niissä riittää pörriäisille mettä työmaaksi asti. Siksi en näitäkään kukkia karsi, vaikka tällaisiakin ohjeita on kohdalle osunut.

Kuvasta näkyy, ettei edes halla ole pahasti häirinnyt vahvaa kasvua. Jokainen kolmesta raparperista lykkää lehtiä. Pian niistä irtoaa jokunen piirakan tarpeiksi.

Kahdeksassa vuodessa mökkiympäristö on kouluttanut meitä lammen rannalla viihtyviä. Enää ei yritetä mahdottomia niin kuin ensi alkuun. Katsellaan, miten ja missä mikin kasvi viihtyy. Luonto valitkoon!

PS
Kemppinen kirjoittaa kameroista ja kuvista omakohtaisesti. Oli hauska lukea.




2 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Että tuon helmihyasintin sini on kaunis !

Lissu kirjoitti...

Kiva että noteeraat!