Philip Teirin romaanissa vaanii uhka

Aika ajoin tulee etsityksi ruotsinkielistä luettavaa. Niinpä suomenruotsalaisen Philp Teirin Så här upphör världen (Söderströms 2016) valikoitui ostettavaksi e-kirjana, kun Elisa Kirja tarjosi sitä sopuhintaan. Tiesin suurin piirtein, mitä saan, koska olin lukenut Teirin Akta dig för att färdas alltför fort (Söderströms 2011), joka on novellikokoelma. Linkki vie blogijuttuuni kirjasta.
     

Så här upphör världen -romaanin kansikuvaan Sanna Mander on hahmotellut myrskyävän meren. Näin lukija saa esimakua kirjan tapahtumista. Luvassa tuskin on pelkkää seesteistä rantaelämää  iltaruskoja ihaillen.

Kirjan esittelytekstissä Teir mainitaan teräväksi avioliiton kuvaajaksi. Määrittely perustuu hänen esimmäiseen romaaniinsa Vinterkriget (Söderströms 2013). Toisen romaanin nimen perusteella lukija odottaa myös jotakin avioparin myrskyjä isompaa. Mihin kaikkeen maailma romaanissa ulottunee?

Jännitteitä ilmaantuu perheenjäsenten välille tarinan alusta asti. Ollaan lähdössä Helsingistä koko kesäksi Pohjanmaalle Julian, aviovaimon, lapsuuden maisemiin. Erik, aviomies, viipyy viipymistään. Työ Stockmannin IT-päällikkönä on hilkulla estää lomalle lähdön.

Julia odottaa kotona auto pakattuna. Anton (11 vuotta) ja Alice (14 vuotta), pariskunnan lapset, ehtivät ajoissa kotiin, lopulta myös isä. Häntä painaa salaisuus, joka pysyy piilossa kaiken kesää.

Matkaan kuitenkin päästään. Perillä vanha huvila huokuu kosteaa kylmyyttä. Palellaan. Kukin asettuu taloksi omalla tavallaan. Erik uhkuu suunnitelmia yhteisestä ajasta poikansa kanssa. Alice vetäytyy yksinäisyyteensä. Julia muistelee aikoja, jolloin lähistöllä vietti kesiä lääkäriperhe ja alkoi Marikan ja Julian ystävyys.

Öisin lähistöltä kuuluu kummia ääniä, ihan kuin joku pompottelisi tennispalloja.

Kuinka ollakaan, myös tutussa naapurihuvilassa näkyy liikuskelevan asukkaita. Lähes tuntemattomaksi muuttunut, pitkään ulkomailla asunut Marika ja Julia tunnistavat toisensa. Pikku hiljaa yhteydet huviloiden välillä tiivistyvät. Naisten kesken Marika ei enää ole mikään voimatekijä niin kuin lapsuudessa, sillä keskuksena säteilee nyt Marikan skottimies Chris, Hänen ympärillään hyörii aktivistien sekalainen ryhmä. Chris saarnaa ympäristötuhoa, jota ei hänen mukaansa mikään ilmastonmuutoksen vastustus enää pysty estämään. Erikissä myllertää toisenlainen muutos.

NÅGON GÅNG UNDER kvällen bestämde sig Erik för att släppa allt. Släppa sina bekymmer med jobbet, släppa tanken på att han måste ha något intressant att bidra med i Chris diskussioner om klimatet, släppa idén om att allt skulle ordna sig. Han tog av sig kavajen och strumporna och lade sig på filten där de ätit. De här människornas idealism påminde honom om hur det en gång varit, hur han en gång varit, att han hade haft en egen vision, kanske inte densamma som de här människorna hade, men ändå en tro på något. En gång i tiden hade han varit tjugotvå år gammal och trott att hans framtid skulle handla om att göra framgångsrika mobilspel för världsmarknaden. Så hade det inte blivit.

Lapset vaeltelevat ympäriinsä, valokuvaavat ja osuvat pian Leon reiteille. Juhannuksen viettooon kaikki paitsi pallon pomputtelija kokoontuvat meren rantaan. Aikuiset juopuvat ja sekoilevat. Lapset jäävät syrjään. Chris alkaa muistuttaa kulttijohtajaa, jolle kaikki on sallittua. Hän ilmoittaa tarvitsevansa Marikan huvilan tyystin oman ryhmänsä käyttöön. Samoin hän omii mukana kulkevat nuoret naiset. Loukattu Marika havahtuu näkemään miehen rankat hankkeet, joissa ei enää halua olla mukana. Siinä yksi maailma, joka tosiaan sortuu.

Nuorten toimet ja murheet on kuvattu uskottavan herkästi, samoin Erikin vaipuminen toimettomuuteen. Arki kulkee huvilassa joten kuten senkin jälkeen, kun huvilalle ilmestyy Erikin veli Anders. Alicen ja Leon katoaminen eräänä yönä valpastuttaa kaikki. Tapahtuma on yhtä iso taite tarinassa kuin juhannuksen vietto. Piilopaikassa Leo kertoo Alicelle:

 ”Så här är det alltid. Mina föräldrar börjar gräla, det handlar ofta om någon av pappas vänner, och då vet man hur det går. Nästa steg är att de åker iväg, till nåt nytt ställe där de så småningom samlar nya människor omkring sig i nya chapters”, sa han. ”Jag är så fucking trött på det."

Erakkona pikku mökissä elelevään, öitään valveilla kuhkivaan naiseen, Katiin, tutustuu varsinkin Erik. Keskustellaan. Nainen piirtyy kovia kokeneeksi terapeutiksi, joka sinnittelee mökissään syyskylmiin asti. Andersin saavuttua Erik jää syrjään vaanimaan, kuinka veli asettuu melkeinpä taloksi Katin seuraan.

Kaiken aikaa tapahtumien yllä leijuu sellaisia uhkia, jotka toteutuessaan nujertaisivat yksittäiset ihmiset siinä kuin perheet. Hyvänä ennusmerkkinä talon kosteusvaivoihin löytyy kesän mittaan olennaisia selityksiä, mistä lukija aavistelee muidenkin ongelmien ratkeavan. Kiehtovasti Teir väistää Erikin ja Julian perheen kohdalla ilmeisimmän vaaran.

Kotimatkalla takaisin Helsinkiin Erik vihdoin paljastaa salaisuutensa vaimolleen, joka tyynesti kuunnellen ohjaa auton kotiin asti. Elämä jatkuu, perhe pysyy koossa. Lapsilla on ollut omat vaaran paikkansa ja kokemuksensa. Mikään uhka ei sittenkään ole tuhonnut Alicen ja Antonin maailmaa, vielä. Väkivaltaiseksi äitynyt Chris ei enää määritä Marikan ja Leon elämää. Ehkä äidille poikansa kanssa vihdoin koittaa tavallinen arki ilman suuria ideologioita ja guruja. Kesän myrskyt painuvat muistoiksi, kun elämää jatketaan ja ennen pitkää koetaan uusia tyrskyjä.

Teir punoo tapahtumiin, henkilöihin ja heidän suhteisiinsa kihelmöiviä jännitteitä, jotka väreilevät  niin, ettei lukemista hevin keskeytä. Uhka leijailee tapahtumien vaiheilla, muttei toteudu. Lukija saa yhä uudestaan huokaista helpotuksesta, mikä on kumman palkitsevaa.

Tarinan kolme osaa, I Familjen, II De andra, III Naturen, on jaettu alalukuihin ikään kuin näytelmän kohtauksiksi. Jäsentely auttaa lukijaa suunnistamaan tarinassa. Mitä ilmeisimmin selkeä rakenne on myös karsinut liikoja sivuja. Kiitos siitäkin.