torstai 24. maaliskuuta 2022

Kenen mukaan Katariinanlaakso saikaan nimensä?


Ispoisten Omakotiyhdistys on kustantanut kirjan, jonka tekijäksi etu- ja takakansi paljastaa  tietokirjailija-toimittaja Sari Järvisen. Oman niteeni Ispoisten kartanon mailla (2021) sain joululahjaksi, mutta vasta näin kevään kynnyksellä tartuin lukupuuhaan enkä turhaan, sillä kirja tarjoilee kaiken muun annin lisäksi paljon täydennystä omiin lapsuusmuistoihini. Kasvoin näet 9-vuotiaasta 19-vuotiaaksi Turussa Ispoisten kartanon maista lohkotulla rintamiestontilla, jolle vanhempani rakensivat kelpo talon. Siitä tuli niin hyvä, että oma jälkikasvuni on juurtunut samoille sijoille.
 
Kansi keroo, että kyseessä on Ispoisten kirja 2. Ensimmäinen Ispoisten kirja ilmestyi 2015 Ispoisten Omakotiyhdistyksen 60-vuotisen taipaleen merkiksi. Kumpaakin julkaisua on juhlittu oman väen kesken. Kakkososan juhlaan minulta jäi menemättä. Ihmetellä täytyy, kuinka Ispoisten omakotiyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja, Seija Tamminen (e Ingman), ja yhdityksen hallitus ovat pitäneet huolta, että kirjat julkaistaan. Seijan kanssa olemme lähes ikätovereita, Seija tosin muutamia vuosia minua nuorempi. Hänen velipojistaan Erkki lienee syntynyt oman syntymävuoteni 1941 kieppeillä, koska painelimme aikoinaan samoissa porukoissa ympäriinsä Ispoisissa.
 
Muutakin yhteistä on, sillä omat vanhempani kävivät joskus tikuttamassa silakoita isä-Ingmanin kalasavustamossa, josta yksi valaiseva luku kertoo. Siinä mainitaan, että kalastajaisä oli kotoisin Rymättylästä. Sieltähän se minunkin isäni oli lähtöisin. Naapureiksi asettuneet kaverukset tunsivat toisensa vanhastaan.
 
Toinenkin minulle hyvin tuttu Matilaisen perhe ja puutarha saavat tarkan esittelynsä. Muistan hyvin isä-Matilaisen, joka korosti koulunkäynnin tärkeyttä, kun kipaisin hakemassa puutarhasta kurkkuja ja tomaatteja. Puutarhaa ei ole ollut pitkään aikaan. Sen tilalle on rakennettu rivitaloja. Yhdessä niistä asuu nykyisin iäkäs leskiäiti-Matilainen.

Ispoisten kartanon päärakennuksen lisäksi Linnunpääntien varrelle rakennettu erikoislaatuinen pyöreä huvila kaikkine vaiheineen on nyt selvitetty omistajien nimiä myöten. Kiinnostavaa oli lukea, kuinka Turun kaupunki tuli tuhonneeksi huvilan sivuitse virraneen puron ja samalla myös kaivon. Omistaja oli kamppaillut pitkään saadakseen Turun kaupungin vastuuseen vesien sotkemisesta kaatopaikkajättein. Nykyihmisen päähän ei mahdu, että kaupunki aikoinaan perusti kaatopaikan mäelle ja siirsi sen muualle vasta kovan väännön jälkeen. Meidänkin perheen lähteeseen perustettu kaivo pilaantui haisevista ojavesistä, joita valtoimenaan valui ympäriinsä kaatopaikalta.

Teosparin kakkososa kattaa kaikkiaan neljä kaupunginosaa Turusta: Katariinanlaakson, Ispoisten, Uittamon ja Puistomäen, kaikki ihania paikkoja. Kirjan kuudessa pääluvussa tulee vastaan paljon tarkennuksia omiin pohjatietoihini. Ispoisten uimaranta rakennettiin 1950-luvulla, kun konsuli Rosa Salmelin oli myynyt 1951 kartanon Turun kaupungille. Ensi alkuun uimassa käytiin kartanon lehmien laitumen kautta. Vaatteet jätettin kalliolle lehmänläjien ulottumattomiin. Uimarannaksi kohennetulla rannalla järjestetyissä juhannustansseissa 1958 serkkuni Paulan kanssa treffassimme pari komeaa nuorta miestä, jotka pokkasivat meidät tanssiin. Kaksi vuotta myöhemmin minun kavaljeerini marssi Tuomiokirkon käytävää rinnallani. Tämä saatettakoon tiedoksi erityisesti omille jälkeläisilleni Ispoisissa ja muualla.
 
Myös Uittamon uimalaitoksen ja tanssilavan vaiheista oli hauska lukea tarkkoja selvityksiä kuvineen, samoin Syväkallion ja naulatehtaan alueen muutoksista. Teiden ja puistojen nimissä on tallella historiaa, joka ei ihan äkkiä avaudu, ellei tunne nimen taustaa. Kirjan avulla moni seikka kirkastuu. Aikoinaan lapsiporukassa kuvittelimme, että eräs tietty laakea kivi Katariinanlaakson metsälehdossa oli se, jolla Kaarina Maununtytär seisten kaipaili puolisoaan Erikiä Turun linnan tyrmästä luokseen. Kiven pinnassa näkyy yhä kaksi painumaa kuin jalkojen sijat. Tarinoita piisaa muitakin, mutta kirja vahvistaa, ettei edes Katarina Jagellonica ole saanut nimimuistokseen kuuluisaa jalopuulehtoa. Historiantutkija Svante Dahlströmin mukaan uskottavin vaihtoehto on tämä: laakso sai nimensä kartanonherra Simon Lillegrenin vaimolta, Catharina von Bergiltä. Erikoinen avioitumistarina alkaa 1710, jolloin aatelinen leski Catharina ja äveriäs Simon vihittiin. Seuraavana vuonna heille syntyi tytär.  Suuri Pohjan sota velloi vielä toista kymmentä vuotta, mutta. Simonia tarvittiin virkamieheksi. Pariskunta muutti TukholmastaTurkuun, kun Simon oli 1719 nimitetty laamanniksi itäiseen osaan silloista Ruotsin valtakuntaa. Pian 1721 solmitun Uudenkaupungin rauhan jälkeen Simon osti tyhjilleen jääneen Ispoisten kartanon.

Kiitos kirjasta hankkeen puuhaihmisille, kirjoittajalle sekä myös omalle tyttärelle ja vävylle, joilta sain kirjan. Paljon on nähty vaivaa kuvien keräämiseksi asukkaiden albumeista samalla, kun toimittaja on jututtanut muistelijoita. Arkistolöytöjäkin on mukana. Kaikki kuvat ovat löytäneet sopivan paikkansa Onnimainoksen taittaessa aineiston näyttäväksi julkaisuksi. Sitä katseli ja luki mielikseen.

Tiedoksi vielä, että Seija Tamminen myy kirjoja kotoaan Ispoisten kiertotien varrelta. Niitä voi ostaa myös Turku-seuran Förituvasta Raatihuoneentorin varrella.
 
 
 

 

 

2 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa lukea näistä lähiseutujen historiasta, kiitos. Katariinanlaakso on minulle ollut läheinen pienestä saakka. Se oli vielä 50-luvulla paljon kauempana kaupungista ja enemmän luontoa. Toinen tyttäreni sai toisen nimensäkin siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja polkuja olemme tallanneet, minä kymmenkunta vuotta ennen sinua. Hienon nimen tyttäresi sai monen Katariinan mukaisesti. Oma tyttäreni on toiselta nimeltään Kaarina.

      Poista