Luin jokseenkin putkeen kolme merkittävää tutkimusta Helsingin Sanomista. Ne ovat ilmestyneet Helsingin yliopiston Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 tutkimushankkeessa, jonka vastuullisena johtajana toimi Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma. Helsingin Sanomain Säätiö on rahoittanut hanketta. Sen ensimmäinen julkaisu on ollut viimeksi lukemani Antti Blåfeldin Loistavat Erkot Patruunat ja heidän päätoimittajansa (Otava 2014). Kustantajan sivuilla teos esitellään näillä sanoin:
Yhden miehen yrityksestä maan suurimmaksi valtamediaksi – Helsingin Sanomien loiston loivat Eero, Eljas ja Aatos Erkko.
Erkot johtivat Helsingin Sanomia ja sen edeltäjää Päivälehteä yli vuosisadan ajan.
Persoonina Erkot olivat hyvin erilaisia: Eero määrätietoinen työmyyrä, hänen poikansa Eljas räväkkä ja tunteellinen patruuna, pojanpoika Aatos arvoituksellinen uudistaja. Kirja kuvaa valtakunnan päälehden kehitystä kustantajien ja päätoimittajien kautta. Kuudentoista miehen ja kahden naisen päätoimittajajoukossa on niin Erkkojen uskollisia palvelijoita kuin haastajiakin, akateemisia älykköjä ja ikuisia ylioppilaita, itseään korostamattomia sananvapauden puolustajia ja oman loistonsa vankeja.
Kirjan kannessa selin näkyvä mieshahmo on Aatos Erkko, joka suostui kuvaajan pyynnöstä taustaksi 17-vuotiaalle Hellevi Keolle. Tämä oli voittanut 1961 ensimmäisen Me Naiset -lehden mallikilpailun. Lehden kustantaja, joka tuolloin oli myös Viikkosanomien päätoimittaja, seurasi kuvauksia eikä pannut hanttiin kuvaajan esitettyä pyyntönsä. Antti Blåfeldin Lukijalle kirjoittaman tekstin mukaan kuva ilmentää hyvin Aatos Erkon asemaa kustantajana: hän on aina läsnä mutta silti sivussa. Vuoden 1961 lopussa Aatos joutui ottamaan vastuun Helsingin Sanomista.
Mitä paremmin lehti menestyi, sitä ahdistuneempi ja yksinäisempi hänestä tuli. (7)
Innostuin Hesarin historiasta, kun osuin saamaan e-kirjana Reetta Hännisen kirjoittaman Maissi Erkon elämäkerran, sekin osa isoa tutkimushanketta. Sitten lainasin kirjastosta koko satsin viimeisen julkaisun. Samasta paikasta löytyi Blåfeldin Loistavat Erkot. Tutkijoiden taito kirjoittaa oli herkkua sekin, onhan ainakin Blåfeld myös toimittaja.
Jätän referoinnin ja kommentoinnin sikseen, mutta suosittelen tarttumaan ainakin näihin kolmeen raporttiin, jotka itse luin. Huomasin toki, kuinka hankkeen edistyessä korjauslukemista oli tehostettu, sillä Loistavissa Erkoissa vilisee lyöntivirheitä, joita joku kirjan lainannut oli ohuin merkinnöin korjaillut. Viimeisessä, tuloksia kokoavassa teoksessa en muistaakseni havainnut ainoatakaan kirjoitusvirhettä.
Liitän kiitosten kera loppuun kuvan Antti Blåfeldistä sellaisena, kuin hän Heli Blåfeldin ottamassa kuvassa näkyy kirjan kansiliepeessä. Netistä löytyy uudempia kuvia, mutta tässä ilme puhuttelee ja kertoo mielestäni kirjoittajan vekkulista otteesta työnantajaansa. Kelpo toimittaja uskaltaa kaivella arkistoja eikä piilottele löytöjään saati tulkintojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti