Eilen lauantaina maistettiin sekä hellettä että kestitystä Samppalinnan mäellä Turussa. Taustalla kaikui kovaäänisestä kaikuja urheilupuistosta ihan naapurissa. Jotkin kisat siellä oli meneillään. Meidän kokoontumisen aiheena oli se, että Ines-tyttönen täyttää 8.7.2026 kokonaisen vuoden, mutta juhlat on jo vietetty. Paikalle ilmaantuivat niin kummit, mummit, isomummut, vaarit, eno, täti ja myös yksi serkku sekä kaikki muut Ineksen vinkkelistä olennaiset ihmiset kuten oma äiti ja isä. Kaikkiaan isiä tai äitejä oli ristiin rastiin.
Uusien taloyhtiöiden keskeltä piharakennuksesta löytyvät sekä tilava sauna että kokoontumishuone jääkaappeineen. Paikka on asukkaiden varattavissa korvausta vastaan. Niinpä runsas ruokatarjoilu oli paahteelta suojassa, vaikka ulkona aterioitiin.
Isomummut viihtyivät varjossa. Runsas tarjoilu sivuutettiin, kun oli vastikään nautittu lounas Sagassa. Mutta kahvi makeine oheisineen toki maistui.
Lapsukaisille Mirva-mummi oli rahdannut päivänvarjonsa lisäkankaineen estämään kärventymistä.
Varjoihin hankkiutuivat lopulta kaikki kuulostelemaan ja katselemaan lahjapöydän antimia. Äitinä Mia purki hiljalleen paketteja, luki kortteja ja tarjoili näkymiä hienoista kuvakirjoista.
Tarjoilujen päätteeksi innostuttiin taputtamaan käsiä niin, että myös Ines tempautui mukaan. Hän oppi oitis, kuinka hauskaa on läpsyttää käsiä kaikki yhdessä. Tyttöpä aloitti pian ihan itse uuden taputuskierroksen.
Meitä oli matkassa kaksi isomummua, sillä Pirkko, miniän äiti, muutti Saga Kaskenniittyyn sopivasti perjantaina. Meidät sekä haettiin että palautettiin autokyydillä. Lyhyen matkan verran ehdittiin pohdiskella, miltä tuntuisi olo 40 asteen kuumuudessa, kun jo 30 astetta otti voimille.
Kauniit kiitokset järjestelyistä ja tarjoiluista. Suolaisia piirakoita oli valmistanut muun muassa miniä. Kedon kukkia oli poiminut pöydille joku Mian kavereista. Vaaseissa sojotti myös auringonkukkia sekä vaaleanpunainen pioni tuliaisena isomummuilta.







6 kommenttia:
Kivalta näyttää! Kesäsynttäreitä riittää Ineksen isän puolen pikkuserkuillakin.
Taisi paikalla olla muitakin kesällä syntyneitä, vaikka näin olennaista asiaa ei moni tiedä. Sen toki tiedän, että Kaarinassa juhlitaan kuutisen viikkoa Inestä nuorempaa pikkuserkkua elokuussa.
Totta tosiaan Ineksen pikkuserkkujen kesäsynttäreitä on kolmet: Frans 25.6., Aada 7.7. ja Otto 15.8.
Onpa suloiset juhlat, ja isomummit siellä niin freesin näköisinä.
Kuva sinusta ja Ineksestä mansikkakakun takana on suloinen.
Kyllähän meidän isomummujen kelpaa. Varsinaiset mummut ja vaarit ovat nyt helteessä ihan niin kuin me ennen vanhaan.
Ihanan sukurikasta touhua!
Lähetä kommentti