Päiväreissu Ateneumiin

 

Harmaahapsien joukkoon sulautui hyvin pari Turusta saapunutta Ateneumin Galen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyvierasta. Edellinen Gothic Modern -kokemus kaipasi näet jatkoa. Junakyydillä saavuttiin. Ensi töiksi suunnistettiin avaraan Ateneum-saliin kuuntelemaan ja katsomaan puolen tunnin mittaista Introa. Olennaisimmat teokset nähtiin valtavina suurennoksina laajakankaalta, jolla kuvat siirtyivät uusien työntyessä esiin. Antoisaa.

Alakerrassa sijaitsevan Bistron lounas nautittiin ennen 3. kerroksen päänäyttelyn kiertelyä. Ensimmäisen salin ovelta aukesi arkisen tuntuinen näkymä. Selvästikään ei pyritty hätkähdyttämään kuten gotiikan modernia esiteltäessä. 

Franz von Stuckin Eksynyt (1891) pysäytti syynäämään paitsi maalausta myös kehyksiä. Introssa suuren suurena nähty teos onkin melko pieni, sellainen kodin seinälle sopiva, tosin miljoonien hintainen. 

Pysähdyin toviksi myös Gallen-Kallelan 1895 maalaaman saksalaisen näyttelijän Rudolf Rittnerin muotokuvan äärelle. Tästä työstä en erottanut taiteilijan monista töistä tuttua käsialaa, mutta kohde tuntuu hyvin läsnä olevalta.

Ensimmäisen salin vasemmanpuoleinen seinä esittelee koko näyttelyn kuvin ja selostuksin. Se jäi tutkimatta, kun oli katsottu komea Intro.

Egon Schielen 1910 maalaama muotokuva aiheena Eduard Kosmack pysäytti. Kumpikin kuului sesessionistien ryhmään, kuten jo Introssa kuultiin.

Tämäkin maalaus katsottiin tarkkaan. Se on Koloman Moserin teos nimeltä Sisäinen tyyneys 1912/1913.

Entä sitten tämä:

Melkoisen kookas teos Sfinksin suudelma (1895) on Franz von Stuckin maalaama. Hän oli mukana perustamassa Münchenin Secessionistien taiteilijayhdistystä.

Mihin tarkoitukseen kuvan näyttelyvieras mahtaa napsia kuvia? Itsekin näytin varmaan aivan samalta, kun kuvasin blogia varten ja tähtäsin onneksi myös teksteihin. Eihän muistiin voi luottaa.

Gustav Klimt on näyttelyn vetonaula. Häneltä on esillä muun muassa kesken jäänyt maalaus Emilie Flögestä, pitkäaikaisesta elämänkumppanista. Tämän omia luomuksia nähdään paitsi valokuvina myös todellisina vaatteina. Emilietä on kiittäminen väljämekkoisesta muodista, joka vapautti naiset kureliiveistä. Siskonsa kanssa Emelie loi ja myi muotivaatteita.

Valokuvia parin kesänvietosta eräällä järvellä oli mahdollista nähdä nonstopina pyörivässä kuvaesityksessä. Se alkaa Sothebyn huutokauppatilanteesta, jossa tarjoukset yltyvät yltymistään. Siksi kai Suomessakin on kohuttu Klimtin kallisarvoisia piirroksia sisältäneestä kansiosta, joka äskettäin löytyi kansallismuseosta. Kuuluisa piirros alastomasta naisvartalosta jäi minulta kuitenkin näkemättä, vaikka se tiettävästi on esillä näyttelyssä - tarkoin vartioituna.

Lisään vielä kuvan taiteilijaryhmän näyttelypaikasta Wienissä. Se ilmentää ryhmän  kauneuspyrkimyksiä kullattuine yksityiskohtineen siinä kuin heidän teoksensa.

Puhetta piisaa Veljeksistä

                                                                   

Idea blogijuttuuni ponnistaa lokakuun mittaan radiossa ja lehdissä julkaistuista Kivi-jutuista, jotka vuosittain kuuluvat ohjelmaan Aleksis Kiven päivän (10.10.) tienoilla. Tänä vuonna Juha Hurme on  antanut aihetta erityisiin pohdintoihin kääntämällä Seitsemän veljestä nykysuomeksi. Monissa YLE Ykkösen ohjelmissa Hurme on vuolaasti hehkuttanut paitsi Kiveä myös omaa aikaansaannostaan eikä suotta, sillä minunkin kirjahyllystäni opus löytyy. Sain sen tuoreeltaan lahjaksi. Kuvassa kaikki kolme kansien väliin pakattua Seitsemän veljestä -teosta, joihin pääsen käsiksi kotonani. Lisäksi tallessa on Elisa Kirjasta maksutta ladattu Veljesten e-versio tekstinä.

 

 Muhkea nahkaselkäinen teos (WSOY 1949) on peräisin edesmenneen aviomieheni vanhemmilta. Juha Hurmeen käännös (Otava 2021) komeilee mustanpuhuvissa kansissa. Etualan resuinen taskukirja (WSOY 1966) kertoo kovasta koulukäytöstä opettajavuosiltani.

Nahkaselkäisen kirjan alkulehti paljastaa, että Akseli Gallen-Kallela on somistanut painoksen.

Romaanin tuttu alku on tarjolla vaikuttavin koristein. Paikka paikoin kuvia löytyy lisää sekä värillisinä että mustavalkoisina. Fraktuurakirjaimet tuntuvat luontevilta A. Kiven tekstissä, koska niillä kirjat pääosin painettiin vielä 1900-luvun alkuvuosina. Koen ne koristeellisen kulmikkaina hiukan vaikeaselkoisiksi, koska olen tottunut antiikvalla tuotettuun pränttiin.

Tuskin ihan äkkiä otan uudestaan esille nahkaselkäistä, raskasta teosta ainakaan vaalealla lattialla kuvattavaksi, sillä nahkaväri sotki mattoa. Pesu vaati ponnisteluja, mutta puhdasta tuli.

                                                                             ***

 

Pokkarin olen lukenut moneen kertaan. Naurattaa, kun selailen resuista kirjaa ja silmäilen merkintöjä sivujen reunoissa. Muistan, kuinka hikoilin auskultointivuonna Tampereen normaalilyseossa erään lukioluokan kanssa. Yritettiin pureutua juonen ja symmetrisen rakenteen takana pilkottaviin merkityksiin, saada otetta kielestä ja huumorista. 

Ihan vapaaehtoisesti lukiolaiset tuskin olisivat luku-urakkaan ryhtyneet. Kyllähän yksi ja toinen muistaa homman hankalaksi omilta kouluajoiltaan. Onneksi auskuvuonna täkynä oli tarjota teatteriretki Turun kaupunginteatteriin, jossa Kalle Holmbergin ohjaama Seitsemän veljestä herätti taatusti joka iikan tajuamaan A. Kiven huimaa kertomusta kielineen kaikkineen. Sellaisia retkiä olin järjestämässä kolmesti.

Paljon myöhemmin, eräänä Tukholman-vuotena, luin kirjan taas kerran ihan vain omaksi ilokseni. Mutta Skanstullin lukiossa suomenkielisten kokeiluluokkien ylimääräisenä, tilapäisenä suomen kielen ja uskontotiedon adjunktina tarjosin luettavaksi ihan muita kuin Kiven tekstejä. Itse pyöriskelin nautiskellen Kiven mehevässä kielessä, kun piti päivittäin selvitä paljolti ruotsilla. Ihmeeltä tuntuu, että Kivi aikoinaan puhkaisi oman ruotsinkielisen kuplansa ja loi muhkean kertomuksensa veljeksistä suomeksi. 

 En ota uskoakseni, että suomalaisista yhä harvempi kykenee ottamaan vastaan Kiven luomuksen. Eihän sitä koskaan ole luettu tai luetettu niin kuin koulussa. Kiven kielikö tosiaan on niin kova pala, että vasta Juha Hurmeen nykysuomeksi kääntämänä Kiven romaani maistuisi lukijoille. Kopioin muutaman rivin Hurmeen käännöksen alusta malliksi:

Jukolan talo eteläisessä Hämeessä sijaitsee mäen pohjoisrinteellä lähellä Toukolan kylää. Sitä ympäröi kivikkoinen maasto, mutta alempana alkavat pellot, joissa kasvoi  vahva vilja silloin, kun talo oli vielä voimissaan. Peltojen alla laaksossa on apilainen niitty, jonka halki virtaa haaroittuva oja: niitty antoi runsaasti heiniä ennen kuin siitä tuli kylän karjan laidun.

Mainosteksti hehkuttaa käännöstä näillä sanoin:

Vihakiiski, kämäleuka, kavun napu, minun tulee sinua armo. Mitähäh?
Aleksis Stenvallin Kivi-nimellä kirjoittama Seitsemän veljestä, nippa nappa ensimmäinen suomenkielinen romaani, majailee yhä lajinsa top kympissä. Vaan Kiven nerokas, uutta luova ja vähän alakanttiin ilmaisten ilmaisuvoimainen kieli ei ehkä täysimääräisen läpinäkyvästi avarru nykypäivän ihmiselle, romaanin kontekstista puhumattakaan - vai mikä se isojako nyt sitten olikaan...?

Vaan pelko pois! Juha Hurmeen suomentama Seitsemän veljestä asettaa ihailun kohteensa tassille ja tarjoilee meille veljesten miehukkaat tempaukset himppasen käännetyssä muodossa yhdessä kera historiallisten informaatiohippusten kuin mikäkin suomalaisen kirjallisuuden sisäänheittäjä. Mukana tietenkin myös alkuteksti riemun, kielen ja sivistyksen maksimoimiseksi!

Kas tässä mehevää alkutekstiä taustatietoineen e-kirjasta kopioituna:

SEITSEMÄN VELJESTÄ     

Kertomus     

ALEKSIS KIVI     

Seitsemän veljestä ilmestyi ensimmäisen kerran v. 1870 neljänä vihkona, yhtenä niteenä 1873. 

    ENSIMMÄINEN LUKU    

 Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison-jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan.--

Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan.    

Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero.

          -- 

 Kiven Veljesten puffaajiin ja liiasta lukemisen vaivasta päästäviin kuuluu myös Juhani Rajalin. Hänen urakkansa tulos löytyy Yle Areenasta äänikirjana:

 Juhani Rajalin päätti lukea Seitsemän veljestä ääneen muiden suomalaisten puolesta, jotta näiden ei tarvitsisi kuin kuunnella.

Aleksis Kiven vuonna 1870 ilmestynyt Seitsemän veljestä oli aikansa kirjallinen skandaali. Romaania ei pidetty ainoastaan avuttomasti laadittuna, vaan myös "hiljaista ja vakavaa viljelijäkansaamme ilkeästi häpäisevänä." Kun kustantajan hyllyttämä kirja vihdoin nostettiin uuteen arvoon, Kiven oivallisesta teoksesta tuli suomalaisen sivistyksen merkkipylväs, jonka kielen mehevyys tahtoo usein jäädä sen kulttuurisen kunnianarvoisuuden varjoon.

                                                                            ***

 Aameneksi tunnustan, että pysyn uskollisena A. Kiven alkuperäiselle tekstille. Veljesten kanssa voi seurustella aika ajoin etenkin alakulon yllättäessä. Jo kieli itsessään tempaa lukijan irti alhosta hymyn karehtiessa suupielissä. Naurun hörähdyksiäkin voi kuulua...