Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulunäytös. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulunäytös. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. joulukuuta 2015

Lahjan Tyttöjen joulunäytöksen antia


Runsas vuosi sitten kuvittelin, että pojantyttären aika Lahjan Tyttöjen Lilium-joukkueessa olisi ohi. Vielä mitä! Eilen illalla seuran joulunäytöksessä täysi salillinen yleisöä näki, kuinka komeasti Lilium yhä tarjoaa taitojaan. Kaiken kukkuraksi Niina ja Mikaela, nykyään myös kämppikset, esittelivät, mitä he olivat saaneet nuorten valmentajina aikaan. Kahdesti viikossa opiskelevat tytöt ovat näet kiinni Avenan ohjaushommissa. Itse he eivät enää varsinaisesti treenaa.

Joulunäytöksen eri osat sidottiin toisiinsa Liisa Ihmemaassa -sadusta muokatuin kerronta- ja tanssiosuuksin. Ratkaisu toimi mainiosti.


Tohdin tarjota katsottavaksi kurjat puhelimella napsitut kuvat, kun ei itse tilaisuudesta minulla ole muuta tarjolla. Ohjelmat ovat nyt jo nähtävissä tapahtumavideosta, jota myydään DVDnä. Minulle tosin riittää, että näin kaikki 24 esitystä juhlassa osana isoa yleisöä. Innostuimme laulamaankin  yhdessä.

Viereisessä kuvassa isoksi paisuneen Avena-joukkueen kolme ryhmää osasivat jo nostaa koipeaan tasapainon horjumatta. Kuinkahan pian alkaa tulla kisamenestystä?

Tässä kuvassa "eläkkeelle" jäänyt Lilium täydessä vedossa. Eipä uskoisi, että nämä tytöt ovat luopuneet treeneistä. Suoritus vaikutti suorastaan mestarilliselta, mikä hienosti muistutti taannoisista kisamenestyksistä.

Ehkäpä kaikkein valloittavin numero oli Perheliikunnat-ryhmän Omituiset otukset.  Siinä äidit ja yksi isä kiskoivat lavalle isoja puutarhasäkkejä. Niistä he taikoivat esiin pupujusseja, pienimmät vuoden parin ikäisiä. Voi sitä riemua, kun lapsukaiset saivat keinuttavaa kyytiä vahvojen käsivarsien varassa! Yleisö hihkui mukana.



Vanhastaan tutut paraatitytöt marssivat näyttävästi ohjelman toiseksi viimeisenä numerona. Mukana myös Mikaela ja Niina.

Lopuksi koitti hetki, jolloin kaikki esiintyjät askelsivat yhteisvoimin esille. Pianisti säesti menoa. Se sai lisäjuhlavuutta yhteisesti lauletusta jouluviisusta.
Komeata oli katsella, kuinka voimissaan Lahjan Tytöt ovat. Kelpaa sellaisessa porukassa jatkaa toimintaa ja toivottaa kiikunnallisen hyvää joulua. Joillekuille onnellisille voi jopa koittaa valkoinen joulu tai sitten hyvin lämmin jossakin kaukomailla kuten Niinalle perheensä kanssa.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Lahjan tyttöjen joulunäytös Logomossa

 Jouluaattoon on enää viikko, juhlakausi tiivistyy. Joka päiväksi löytyy jokin tapahtuma. Eilen kävi kutsu viideksi Logomoon, jossa Lahjan tytöt näytti, mitä kaikkea taas on syksyn mittaan tehty ja opittu. Harrastajia riittää vauvoista vanhuksiin. Kaikki halukkaat ilmeisesti pääsivät esiintymään, vauvat äitinsä tai isänsä kanssa.

Valtava katsomo täyttyi tyttöjen sukulaisista ja ystävistä. Ennen hulppeaa näyttämömeininkiä löytyi hoksaavalle lapselle viidykettä portaiden valotäplistä. Oli hauska seurata, kuinka äiti tämän tästä kaappasi karkulaisen takaisin syliinsä, mutta yhä uudestaan tyttö luikerteli tutkimuksiinsa.

 Pikku Prinssistä poimitut tekstipalat, samoin avaruusaihelmat sitoivat enimmät 19 ohjelmanumerosta toisiinsa. Villiketut rymistelivät nekin lavalle osana satua.



Mutta paraatitytöt viskoivat koipiaan huimaan tyyliinsä ilman linkkiä illan keskusaiheeseen. Innostavan kaunista katsottavaa. Selkäpuolelta näkyvässä rivissä pojantyttären vaalea nuttura vilkkuu  kolmantena vasemmalta.
Loppupuolella runsaan tunnin antia nähtiin kaiken kaikkiaan taidokkaimmat esitykset. Saatiinpa vielä iloisina seurata sitäkin, kuinka vaikeuksien kautta -voittoon kamppailu oli tuottanut tulosta: Liliumin joukkue kutsuttiin lavalle julkisesti kiiteltäväksi ruusujen kera. Ryhmä oli melkeinpä hajoamassa runsas vuosi sitten, mutta sitten löytyi taas kunnolla virtaa harjoitteluun. Siitä todistaa hopeamitali  16-vuotiaiden joukkuevoimistelijoiden kovatasoisessa SM-kisassa viime keväänä Tampereella. Pojantytär hymyilee toisena vasemmalta. Toivotan lisää hymyn aiheita koko poppoolle!


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Lahjan Tyttöjen joulua

Logomon komeassa salissa meitä istui ainakin toista tuhatta tänään illansuussa valmiina nauttimaan Lahjan jumppatyttöjen - ja muutaman miehenkin - esityksistä (http://www.lahjantytot.fi/). Pienoisen ongelman tuotti Logomoon menijälle taas se, mihin auton saisi parkkiin. Isossa talossa oli muitakin tapahtumia, joten ei ihme, että autoletkat täyttivät lähitienootkin. Pulma kaipaa ratkaisua, sillä varsinkaan sateessa ja pimeässä kävely tuskin kuuluu kenenkään nautintoihin edes silloin, kun kulkupelinsä lopulta on saanut jonnekin kauas parkkiin. 

Joulunäytöksen juoni noudatteli satua Klaara-tytön uneksimasta Pähkinänsärkijä-nukesta.

Avausnumerossa Joulutunnelmaan johdattelivat Belissia- ja Jolie-tytöt.




Perheliikuntaa harrastavien esiintyjien suuri määrä kertoo homman hauskuudesta. Hiirikuninkaat ja hiiret -esitys riemastutti yleisöäkin.






Kepeästi vaihtuvana kavalkadina seurasivat toinen toistaan sotilaiden Paraati, tanssin harrastajien Makeiset, Visonin ja Blancorian Keijut. Stellarian, Liliumin ja Dalean kilparyhmistä oli koottu Lumihiutaleiden tanssi, josta loput kuvat.


 Yksi ja minulle tärkein lumihiutale puuttui: pojantytär. Migreeni ja muut nuoren naisen toistuvat vaivat yltyivät taas sellaisiksi, että vain makuulla saattoi joten kuten olla. Kurja huomata, että minun geeneilläni voi olla osuutta noissa vaivoissa. Aloin nimittäin kärsiä migreenistä 14-vuotiaana. Onneksi sitä vaivaa ei enää vanhana ole, eikä muuten sitä toistakaan!


 Naiset ja seniorit tanssivat espanjalasittain, miehet venäläisittäin, Rosat arabialaisittain, pikku voimistelijat kiinalaisittain. Lopuksi nähtiin vielä Melican ja Elixin taidokas Kukkaisvalssi.

Syksyn jumpat on jumpattu. Alkaa jouluviikko kaikkine puuhineen ja odotuksineen. Tolkkua tohinoihin!