Aallot murtuivat teatterissa

Kesken kevätpuuhien istahdin eilen illalla paikalleni Turun kaupunginteatterin väistötiloissa Logomossa. Mitä näinkään! Suurenmoisesti toteutetun, elokuvana alkuaan levitetyn Lars von Trierin Breaking the waves -esityksen. Leffaa en ole nähnyt, vaikka tunnen vetoa von Trierin tuotantoon. Kenties oli hyvä, että saatoin uppoutua live-esitykseen vertailematta sitä valkokangasversioon. Tarinan tunnistin joistakin satunnaisesti luetuista teksteistä. Tällaisena se tarjoillaan teatterin sivuilla:

Nuori Bess on niin viaton ja naiivi, että häntä pidetään omassa, tiukasti uskonnollisessa yhteisössäänkin outona. Kun Bess rakastuu itseään 27 vuotta vanhempaan, öljynporauslautalla työskentelevään Janiin, ei suhdetta hyväksy kukaan. Janin sylissä Bess tuntee kuitenkin olevansa haluttu, turvassa ja tärkeä. Kun Jan loukkaantuu vakavasti öljynporauslautalla sattuneessa onnettomuudessa, on Bess valmis äärimmäisiin tekoihin rakkautensa puolesta.
1970-luvun Skotlantiin sijoittuvan vahvan draaman päärooleissa nähdään Helmi-Leena Nummela ja Taneli Mäkelä. Muissa rooleissa esiintyvät Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Miska Kaukonen, Ulla Koivuranta, Petri Rajala, Kimmo Rasila ja Antti Kankainen. Esityksen ohjaa Mikko Kouki.
Breaking the Waves toteutetaan Turun Kaupunginteatterin ja Espoon Kaupunginteatterin yhteistuotantona. Ensi-ilta Turun Kaupunginteatterin Logomo-teatterissa 17.4.2015. Esitykset Espoon Kaupunginteatterissa syyskaudella 2015.
Työryhmässä myös Markus Tsokkinen (lavastus), Tuomas Lampinen (puvustus), Tommi Koskinen (äänisuunnittelu), Jarmo Esko (valosuunnittelu),  Sanna Malkavaara (projisointi)  ja Antti Kankainen (koreografia).
Ikäsuositus 16 vuotta.

Samasta paikasta, josta kopioin esittelytekstin, löytyy useita linkkejä näytelmää käsitteleviin arvosteluihin ja blogeihin. Niinpä jätän enemmät paneutumiset sisältöön ja kerron vain itselleni olennaisimmat seikat.

Ahdas näyttämö on osattu laajentaa vaikuttavasti sekä merelle että ilmaan erilaisin valo- ja kuvaheijastein. Rantakallioita markkeeraavat rakennelmat tarjoavat alustan sekä keveästi metallitangoin hahmotetulle synkeälle kirkolle, Bessin ja hänen leskiäitinsä kodille että lopulta myös sairaalalle. Nerokkaita ratkaisuja.

Valojen sammuttua asiaan päästään rivakasti. Rytmitys kohdallaan kaikkine ääniefekteineen.Yleisö seurasi hiiskahtamatta koko pitkän esityksen. Se tarjoaa jykevästi ajateltavaa niin rakkaudesta kuin uskonnon nimissä toteutetusta ja muustakin lähinnä miesten toteuttamasta väkivallasta.

Etenkin Bessin rooli hahmottuu tavalla, jota ei voi kuin hämmästellä. Helmi-Leena Nummela ilmentää nuoren naisen ahdingon ja mielialan heilahtelut äärimmäisen herkkävireisesti, rohkeasti ja tarkasti olipa sitten kyseessä odotuksen tuska tai seksiin heittäytyminen.

Esityksen valmistaneen työryhmän ammattitaito kaikkine aspekteineen herättää ihailua. Kunpa tässä ajassa, jossa rahasta puhuminen tuppaa syrjäyttämään kaiken muun, nähtäisiin ja kuultaisiin, mitä muun muassa teatteritaide parhaimmillaan tarjoaa. Katsomon uumenista vinkaisen minäkin päättäjien suuntaan, että taide tarvitsee paitsi meidän katsojien kiinnostuksen myös kaiken sen tuen, jonka varassa eilinenkin esitys toteutui. Eläköön teatteri!

Seili soi musikaalina Turussa

Eilen illalla näin Turun kaupunginteatterin uuden ison satsauksen Seilin, musikaalin hullusta rakkaudesta ja Seilin saareen teljetyistä naisista. Paikallinen teatterikerho oli buukannut mukaan ilmoittautuneille jäsenilleen lipun hyvältä paikalta. Muutakin yleisöä ilmaantui niin, etten havainnut ainoatakaan tyhjää tuolia.

Tästä syksystä teatteri on toiminut Logomoon perustetuissa väistötiloissa ja jatkaa siellä, kunnes jokirannan teatteripytinki on remontoitu ajanmukaiseksi. Rahaa palaa, aikaa kuluu. Lopulta edessä on paluu avariin, ehostettuihin tiloihin.

Ohjaaja Mikko Koukin mukaan Seili puhuu rakkaudesta, ikiaikaisesta aiheesta. Itse tarina jää mielestäni ohuenlaiseksi. Monet olennaiset käänteet ohitetaan pikakelauksena. Niitä ei ehdi kunnolla hahmottaa, eivätkä henkilötkään liian yksioikoisina sytytä. Miehet vallitsevat omistajan elkein naisia. Heistä jokaiselle on käynyt huonosti, jopa Seilissä työskentelevälle hoitajalle. Hän on sekä työnsä että rakkautensa vanki, jota lääkäri kohtelee kuin huoraa ja himoitsee tämän nähden kaunista potilasta, Sofiaa. Sofia synnyttää ja menettää lapsensa saman tien. Lääkäri sen vie ties minne. Pysyneekö lapsi edes hengissä?

Lajinsa mukaisesti esityksen paino on muhkeasti soivassa musiikissa, säpsähdyttävissä tehosteissa ja tällä kertaa myös suurenmoisissa tanssikohtauksissa. Niistä erityisen vaikuttavana koin lattian tasalla valkein liehuvin vaattein sumussa esitetyn pyörteilyn. Se loihti vaikuttavan kuvajaisen epätoivoisina hukuttautuneista naisista. Myös naisten raivo kävi vastustamattomasti ilmi hurjissa pöytien siirtelyissä, kun tanssijat heittäytyivät voltteja tehden yli ja ympäri rekvisiitan.

Lavastajat tuntuvat selättäneen väistötilojen hankaluudet ja kehittäneen ketterästi siirtyileviä korkeita  seinämiä moniin eri tarkoituksiin. Myös yksinkertaisin kalustein syntyi hujauksessa sekä vene että hoidokin ahdas koppero totisine kuvioineen. Aikoinaan Seilissä kuulemma uskottiin, että tuollaiset seinään maalatut ankean väriset neliöt rauhoittaisivat, kun niitä vain suostui tuijottamaan melkeinpä työkseen.

Lavastuksen keinoihin kuuluu nykyään digitaalisten kuvien heijastaminen osaksi näyttämöä. Eilen se tehtiin jännästi taustan puunrunkoja imitoiviin verhoihin avartamaan sekä hoidokkien mielenmaisemia että Seilin saarinäkymiä. Kuvien myötä katsojat johdateltiin aistimaan milloin kesää, milloin talvea tuiskuneen. Pysähdyttäviksi koin ne otokset, joissa hukuttautuvat naiset huljuivat hitaasti kohti meren pohjaa, samoin äidin askelluksen mereen lapsi sylissään. Äiti palasi, vesi vei lapsen. Ikiaikaista tuntuu olevan myös lapsenmurha.

Suna Vuori kirjoittaa Helsingin Sanomissa 5.10.2014 mittavan kritiikin Seilistä. Siinä hykerryttävät muun muassa kiitokset Kirsi Tarvaisen syvästä altosta. Ne laulut, joissa Almaa esittävän Tarvaisen altto soi, olivat minulle parhaita kaikista iskelminäkin tutuista biiseistä.

Vanhojen humua

Illan tullen porhalsin Turun Logomoon, hyvästä syystä: pojantytär oli kutsunut koulunsa vanhojen tanssimista ihastelemaan. Siellä se nuorin lapsenlapsikin esitti vanhaa muiden mukana. Täydestä meni punaisessa puvussaan.

Ennen tanssien alkua oli varattuna aikaa ja tilaa upeuksien kuvaamiseen. Toinen toistaan säteilevämpiä kaunottaria ja uljaampia nuorukaisia hännystakeissaan poseerasi yhä uudestaan, kunnes päästiin varsinaiseen asiaan, tanssimiseen.

 Pojantyttärellä kavaljeerinsa kanssa oli kunnia marssia ensimmäisenä oikealta tulevana parina tanssilattialle.

 Jumppamaikat ja musiikin ope soittotaitoisten oppilaiden kanssa olivat taas kerran opastaneet ison liudan nuoria perinteisten tanssien pariin. Tahdissa pysyttiin. Mutta vasta sitten irtosi kunnolla, kun päästiin diskovirityksiin. Silloin musiikkikin tuli levyltä.

Ennen viimeistä valssia kotiväki pääsi hetkeksi pyörähtelemään oman nuorensa kanssa, samoin muu yleisö. Mutta tästä sadusta oli irtauduttava jo kuudelta, sillä vanhoilla oli tulenpalava kiire vaihtaa hepenet sellaisiin tamineisiin, joissa pärjää laivaristeilyllä. Ja satamaan piti ennättää jo kahdeksaksi.

Hankalissa kuvausoloissa napsin muutaman kymmentä kuvaa, ja sain niistä rajamaalla sekä valotusta ja väritasapainoa korjailemalla hyvän satsin ihan katselukelpoisia otoksia. Sarja on jo nähtävissä verkossa, niin kuin varmaan monen muun kameraansa ahkerasti käyttäneen aikaansaannokset.

Lahjan tyttöjen joulunäytös Logomossa

 Jouluaattoon on enää viikko, juhlakausi tiivistyy. Joka päiväksi löytyy jokin tapahtuma. Eilen kävi kutsu viideksi Logomoon, jossa Lahjan tytöt näytti, mitä kaikkea taas on syksyn mittaan tehty ja opittu. Harrastajia riittää vauvoista vanhuksiin. Kaikki halukkaat ilmeisesti pääsivät esiintymään, vauvat äitinsä tai isänsä kanssa.

Valtava katsomo täyttyi tyttöjen sukulaisista ja ystävistä. Ennen hulppeaa näyttämömeininkiä löytyi hoksaavalle lapselle viidykettä portaiden valotäplistä. Oli hauska seurata, kuinka äiti tämän tästä kaappasi karkulaisen takaisin syliinsä, mutta yhä uudestaan tyttö luikerteli tutkimuksiinsa.

 Pikku Prinssistä poimitut tekstipalat, samoin avaruusaihelmat sitoivat enimmät 19 ohjelmanumerosta toisiinsa. Villiketut rymistelivät nekin lavalle osana satua.

Mutta paraatitytöt viskoivat koipiaan huimaan tyyliinsä ilman linkkiä illan keskusaiheeseen. Innostavan kaunista katsottavaa. Selkäpuolelta näkyvässä rivissä pojantyttären vaalea nuttura vilkkuu  kolmantena vasemmalta.

Loppupuolella runsaan tunnin antia nähtiin kaiken kaikkiaan taidokkaimmat esitykset. Saatiinpa vielä iloisina seurata sitäkin, kuinka vaikeuksien kautta -voittoon kamppailu oli tuottanut tulosta: Liliumin joukkue kutsuttiin lavalle julkisesti kiiteltäväksi ruusujen kera. Ryhmä oli melkeinpä hajoamassa runsas vuosi sitten, mutta sitten löytyi taas kunnolla virtaa harjoitteluun. Siitä todistaa hopeamitali  16-vuotiaiden joukkuevoimistelijoiden kovatasoisessa SM-kisassa viime keväänä Tampereella. Pojantytär hymyilee toisena vasemmalta. Toivotan lisää hymyn aiheita koko poppoolle!

Lahjan Tyttöjen joulua

Logomon komeassa salissa meitä istui ainakin toista tuhatta tänään illansuussa valmiina nauttimaan Lahjan jumppatyttöjen - ja muutaman miehenkin - esityksistä (http://www.lahjantytot.fi/). Pienoisen ongelman tuotti Logomoon menijälle taas se, mihin auton saisi parkkiin. Isossa talossa oli muitakin tapahtumia, joten ei ihme, että autoletkat täyttivät lähitienootkin. Pulma kaipaa ratkaisua, sillä varsinkaan sateessa ja pimeässä kävely tuskin kuuluu kenenkään nautintoihin edes silloin, kun kulkupelinsä lopulta on saanut jonnekin kauas parkkiin. 

Joulunäytöksen juoni noudatteli satua Klaara-tytön uneksimasta Pähkinänsärkijä-nukesta.

Avausnumerossa Joulutunnelmaan johdattelivat Belissia- ja Jolie-tytöt.

Perheliikuntaa harrastavien esiintyjien suuri määrä kertoo homman hauskuudesta. Hiirikuninkaat ja hiiret -esitys riemastutti yleisöäkin.






Kepeästi vaihtuvana kavalkadina seurasivat toinen toistaan sotilaiden Paraati, tanssin harrastajien Makeiset, Visonin ja Blancorian Keijut. Stellarian, Liliumin ja Dalean kilparyhmistä oli koottu Lumihiutaleiden tanssi, josta loput kuvat.

 Yksi ja minulle tärkein lumihiutale puuttui: pojantytär. Migreeni ja muut nuoren naisen toistuvat vaivat yltyivät taas sellaisiksi, että vain makuulla saattoi joten kuten olla. Kurja huomata, että minun geeneilläni voi olla osuutta noissa vaivoissa. Aloin nimittäin kärsiä migreenistä 14-vuotiaana. Onneksi sitä vaivaa ei enää vanhana ole, eikä muuten sitä toistakaan!

 Naiset ja seniorit tanssivat espanjalasittain, miehet venäläisittäin, Rosat arabialaisittain, pikku voimistelijat kiinalaisittain. Lopuksi nähtiin vielä Melican ja Elixin taidokas Kukkaisvalssi.

Syksyn jumpat on jumpattu. Alkaa jouluviikko kaikkine puuhineen ja odotuksineen. Tolkkua tohinoihin!