Veli ja sen sisko

Toni Morrisonilta on vastikään ilmestynyt pienoisromaani Koti (2012/2014) Seppo Loposen suomentamana. Kirjastosta sen sai vähällä jonottamisella, eikä 133 sivun lukemiseenkaan aikaa kulunut paljoa.

Kirjailijan suurteos, Beloved / Minun kansani, minun rakkaani (1987/1988), jätti jo vuosia sitten mieleeni pysyvän jäljen. Sitä olen aika ajoin vahvistanut Morrisonin muilla teoksilla. Nyt oli Koti-romaanin hetki.

Tammen Keltaisessa kirjastossa teos on on saanut numerokseen 450.  Nettikirjakaupassa kirja esitellään näillä sanoin:

Syvällinen kertomus Korean sodan runtelemasta miehestä, joka yrittää epätoivoisesti löytää kadottamansa kodin ja itsensä.

Frank Money on katkera ja itseinhoinen Korean sodan veteraani, joka on palannut Amerikkaan fyysisesti ja henkisesti vammautuneena. Hän on vieraantunut kodistaan, rasistisesta Georgian pikkukaupungista, mutta joutuu palaamaan sinne pelastaakseen sisarensa, jota käytetään törkeästi hyväksi lääketieteellisissä kokeissa. Frank palaa lapsuutensa raskaisiin maisemiin ja löytää itsestään rohkeuden, jota ei tiennyt enää olevan olemassakaan. 

Alkusivulle on painettu nimi Slade. Kirjailijan henkilöhistoriasta löytyy tieto, että Slade oli hänen poikansa, joka kuoli 45-vuotiaana.

Kirjassa yksittäisten henkilöhahmojen samoin kuin syrjäkulman ihmisyhteisön luonnehdinta toteutuvat niin itsestään selvän tuntuisesti, että vain mestarillinen kirjoittaja pystyy moiseen. Morrison vuorottelee taiten myös henkilöidensä sisäisen puheen ja ulkoisten tapahtumien välillä. Frankin mietteet erottuvat muusta kerronnasta kursivoiduin katkelmin. Niiden myötä lukija osallistuu myös Frankin sotatraumoihin, jotka piinaavat häntä painajaisina ja talttuvat alkuun vain viinaan hukuttamalla. Siskon pelastamisen pakko kuitenkin ohjaa Frankin etsiytymään sellaisten ihmisten luo, jotka auttavat häntä matkaamaan sinne, missä tiesi siskon olevan. Umpikännin tarve vähenee.

Selvin päin Frank uskaltaa vähin erin kurkistaa sota- ja muitten traumojen alle. Itsetuntemus ja ymmärrys elämisen ehdoista vahvistuvat vahvistumistaan. Se on komeaa luettavaa. Silti täältä Pohjolasta käsin pystyn vain hatarasti tajuamaan, mitä Yhdysvaltain musta väestö on joutunut ja joutuu yhä kokemaan. Alkuun jopa hiukan pelkäsin, mitä silmieni eteen tuodaan. Huojentuneena voin kertoa, että Frank-veljen ja hänen Ycidra-, lyhyesti Cee, siskonsa tarinan pohjavireenä on selviytyminen. Lopulta kumpikin löytää itsestään voimia jatkaa elämäänsä. Frankin painajaiset hellittävät. Cee itkee itkunsa siitä, että häneltä on viety mahdollisuus saada lapsia, mutta hän on oppinut seisomaan omilla jaloillaan. Kirja päättyy onnellisesti:

Seisoin siellä kauan puuta tuijottaen.
  Se näytti niin vahvalta
  niin kauniilta.
  Haljennut keskeltä alas asti
  mutta eli ja voi hyvin.
  Cee kosketti olkapäätäni
  hennosti.
  Frank?
  Niin?
  Lähdetään, velipoika. Mennään kotiin. (133)


Jukka Petäjän arviosta Helsingin Sanomissa 1.3.1914 löytyy sekä teoksen pätevää kuvausta että tulkintaa. Jutun otsikko kuuluu näin:  Toni Morrisonin pienoisromaanissa Korean sodan veteraani etsii kotia
Toni Morrison teki pienoisromaanin, joka on fyysistä kokoaan isompi ()

Kiinnostavasti kirjasta kirjoittaa myös Kirsi Kirjanurkassaan.

Lopuksi: Väkisinkin jouduin pohtimaan, miten oma isäni pääsi irti omista jatkosodan kammoistaan, jota iskivät häneen kaljun tunturin kupeella Kalastajasaarennolla elokuussa 1941. Hän haavoittui pahasti päähänsä eikä enää koskaan pystynyt kunnolla nukkumaan. Silti myös isä selvisi pahimmista painajaisistaan ja eli hyviä vuosia 1980-luvun alkuun. Koti puutarhoineen oli hänelle ja kahdeksan vuotta isää pidempään eläneelle äidilleni iso ilo ja elämisen kiintopiste.

Kevät pilkistää

 

Koristelin joulun alla keittiön ikkunalasien välin hyasinteilla, kuten eräässä lehdessä neuvottiin. Sipulikukkien luvattiin säilyvän pitkään levittämättä tuoksuja allergisten kiusaksi. Säilyvyys tosiaan osoittautui niin erinomaiseksi, että olisi tarvittu  helteet herättämään kasvit horteesta.

Pari päivää sitten pelastin värjöttelijät kylmästä, putsasin juuret mullasta ja koemielessä  lykkäsin kasvit kahteen erilaiseen paikkaan. Kaapin perukoilta löytyi yksi takavuosien heräteostos: korkea lasi, johon saa sipulikukan lepäämään metallirenkaalle ja työntämään juurihaivenia alemmas veteen.

Homma toimii, sillä kukkanuput osoittavat jo aukeamisen merkkejä. Nenään asti ei yllä edes tuoksun häivähdystä, mikä tiedoksi saatettakoon sille kävelykumppanille, joka kiemurtelee oitis astmaoireissa hajusteiden ulottuvilla. Pitänee paikkansa muualta kuultu tai luettu tieto, että valkoinen hyasintti on muita värejä tuoksuttomampi.

Myös toinen koeistutus tuntuu onnistuvan. Keräsin talteen pantuja koristekiviä laakeaan vatiin sellofaanin päälle, lorautin sekaan hiukan vettä ja asettelin kolme komeaa sipulia istuksimaan kiville. Nättiä eikö totta! Nuput avautuvat, lehtien vehreys voimistuu - molemmat ensi oireita keväästä. Jahka ihan oikeaan kevääseen ehditään, vien sipulit tuleentumaan mökille. Aikanaan ne pääsevät yrittämään uutta kukintaa multapenkissä.

Näillä toimin siirsin samalla syrjään kaikki joulun merkit huushollista. Pimeä aika hupenee hupenemistaan: valo ja kevään pilkahdukset vahvistukoot!

Tuoreita syksyn lehtiä

 Mökkipuuhien tauottua aikaa riittää liiaksi asti. Niinpä luin viimeisimmän lainaksi saadun Mikrobitti-lehdenkin melkoisen tarkkaan. Viereinen kansikuva tosin esittelee edellistä numeroa, joka keskittyy kännyköihin. Tuoreimmassa, perjantaina ilmestyneessä lehdessä perataan tablet-tietokoneita, telkkareita ja emolevyjä. Varsinkin tabletit kiinnostavat, sillä jo jonkin aikaa olen pohtinut, voisiko vaikkapa sanomalehtien lukemisen siirtää kokonaan tabletin ruudulta tapahtuvaksi. Mökillä homma ei vielä onnistu, koska siellä nettiyhteys toimii mokkulan varassa ja sen nopeus vaihtelee aika lailla. Mutta, mutta - eiköpä kehitystyö tuottane parannuksia ennen pitkää.

Olen useita vuosia saanut käsiini tietotekniikka-alan lehtiä. Useimmiten olen vain selaillut niitä, koska ymmärrrykseni ei ole riittänyt asiantuntijoiden tekstien tajuamiseen. Ihmeekseni uudistuneista MB-lehdistä on löytynyt useita siten kirjoitettuja juttuja, että minunlaiseni täti-ihminenkin pysyy kärryillä. Huomaan toimittajien ponnistelevan tosissaan, jotta lukijakunta laajenisi. Ei hassumpaa. Lehti kertoo linjauksistaan muun muassa näin:

 MikroBitti on tarkoitettu kaikille tekniikasta ja sen arkipäivän sovelluksista kiinnostuneille. Lehteä lukevat niin alan harrastajat kuin arkipäivän ratkaisuja etsivät kuluttajatkin.
MikroBitti käsittelee monipuolisella tavalla tietotekniikan ja viihde-elektroniikan laitteita ja ilmiöitä. Se tarjoaa lukijalleen käytännönläheisen kuvan tekniikasta ja laitteista, sekä niiden hyödyntämisestä.
MikroBitistä löytyy testejä ja vertailuja niin olohuoneen digitekniikasta kuin tietotekniikasta ja niiden komponenteistakin. Markkinoiden laaja oheislaitetarjonta on huomioitu runsailla kokeiluilla ja tuoteuutisilla. Lehden artikkelit selvittävät uuden tekniikan saloja pintaa syvemmältä ja ohjeet ja oppaat neuvovat oikeiden laitteiden ja palveluiden valinnassa.
MikroBitti kehittyy lehtenä ja sähköisenä palveluna jatkuvasti uusien teknisten ratkaisujen tullessa markkinoille ja on kertomassa niistä kuluttajille ensimmäisenä.

Toinen tuore, komea julkaisu, joka tuli tarkkaan syynätyksi, on Kamera 9/2012, jonka kannessa komeilee viehkeä lapsi. Keskeisimpänä teema on näet lapsikuvaus. Netistä löysin edellisen numeron kannen. Satu Silvohan se siinä poseeraa.

Kuinka ollakaan, huomasin vasta tuoreimmasta lehdestä, että Tukholmassa on nyt esillä Sally Mann -näyttely. Se kuitenkin päättyy syyskuun myötä. Niin rivakkakäänteinen en enää ole, että hyppäisin laivaan ja käväisisin katsomassa upeat valokuvat Fotografiska museetissa. Kerran kumminkin osuin Tukholmaan parahiksi ja näin Annie Leibovitzin laajan tuotannon helmiä samaisessa paikassa, kun näyttely oli saanut viikon lisäaikaa.

Pääsiäistä!

Kas kuinka on vierähtänyt päiviä ilman blogikuvia. Tänään varta vasten kaivoin pikku kameran esiin ja toivotan pörröoksien kuvalla kaikille iloista pääsiäistä. Kun en kerran ole vielä löytänyt oikeita pajunkissapörröjä, etsin vanhat untuvat hyvästä tallesta - ovat ainakin runsaita, elleivät kovin kauniita. Saavat kelvata tämän pääsiäisen, sillä narsissikaupat jäivät tarkoituksella tekemättä. Lähden näet sunnuntaina viikoksi Kreetan kevääseen vaeltelemaan kukkaniityillä... Kotiin palatessa pajut toivottavasti kukkivat tai ovat jo kukkineet.