Parvekkeella kumquat värjöttelee kuin odottaisi oikeita kesäkelejä. Eivät kehity kukat enää hedelmiksi, ei nouse uusia versoja. Harkitsen tässä etelän oloja kaipaavalle helpotusta. Olisko ratkaisuna siirto sisälle käytävän porrastasanteen ison ikkunan ääreen vai kuivuuko kasvi stressaantuneena äkkilämmöstä? Ehkä kuitenkin kannattaa yrittää. Pelastuisi edes yksi parvekekasvi lisää ottamaan kanssani vastaan uutta kevättä.
Seuraan Turusta käsin ympäristön tapahtumia. Kirjallisuutta, leffoja sekä kuvataidetta tutkailen mielelläni. Päivittäin myös kävelen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Parveke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Parveke. Näytä kaikki tekstit
torstai 10. marraskuuta 2011
Odotus
Tänään Liedon Kirkonkulman koulun kentälle pystytettiin jääkiekkokaukalo. Nyt puuttuu enää talvi. Viime vuonna se ilmaantui jo marraskuussa niin voimallisena, että kaukalon rajaaman tilan lisäksi koko kenttä jäädytettiin. Meikäläinenkään ei hidastellut, vaan kaivoin luistimet jalkaan ja annoin liukua. Monesti lapsukaiset kentällä tulivat juttusille. Tyttöjen kanssa yriteltiin kolmosia ja piruetinpoikasia. Jonkun poikalapsen orastava miehisyys kesti sen, että autoin hänelle luistimet jalkaan. Taisi kaveri ensin nykäisi hihasta ja kysäistä apua. Sitä olisi taas tarjolla, kunhan talven odotus palkitaan pakkasilla ja lumentulolla.
Parvekkeella kumquat värjöttelee kuin odottaisi oikeita kesäkelejä. Eivät kehity kukat enää hedelmiksi, ei nouse uusia versoja. Harkitsen tässä etelän oloja kaipaavalle helpotusta. Olisko ratkaisuna siirto sisälle käytävän porrastasanteen ison ikkunan ääreen vai kuivuuko kasvi stressaantuneena äkkilämmöstä? Ehkä kuitenkin kannattaa yrittää. Pelastuisi edes yksi parvekekasvi lisää ottamaan kanssani vastaan uutta kevättä.
Parvekkeella kumquat värjöttelee kuin odottaisi oikeita kesäkelejä. Eivät kehity kukat enää hedelmiksi, ei nouse uusia versoja. Harkitsen tässä etelän oloja kaipaavalle helpotusta. Olisko ratkaisuna siirto sisälle käytävän porrastasanteen ison ikkunan ääreen vai kuivuuko kasvi stressaantuneena äkkilämmöstä? Ehkä kuitenkin kannattaa yrittää. Pelastuisi edes yksi parvekekasvi lisää ottamaan kanssani vastaan uutta kevättä.
tiistai 8. marraskuuta 2011
Marraskuussa leiskuu
Kauppareissulla illansuussa kotinurkilla piti oikein pysähtyä, kun taivas esitti värikylläistä näytöstään. Turusta palatessa käsillä oli vain puhelin. Sen kamera sai sentään talteen nopeasti haalistuvan ihmeen.
Ihmeekseni näytös jatkui yhä, kun rahtasin kasseja autosta kotiin. Eteiseen jäivät kassit ja pussit pakasteineen, kun kiirehdin kaivamaan kaapista Nikonia. Siihen tallentui iltaruskon loppunäytös.
Itäisellä taivaalla häämötti kuu lähes täytenä. Mutta sillä suunnalla se jää piiloon, kun yritän sisältä kotoa tähyillä taivaalle.

Piiloon eivät ole koko kesänä jääneet kuvan pelakuut. Yhä ne mokomat ovat täydessä kukassa parvekkeella niin, että näkyvät hyvin sisältäkin. Hetken mietin aamulla, heitänkö koko hoidon jo roskiin. Enpä hennonnut. Ehkä minulla on tässä valmiina joulukukka!
perjantai 14. tammikuuta 2011
Talvi koettelee
Vielä kuukausi sitten rosmariinista sai vehreitä oksia tuoksumaan joulun ajan pöytiin. Eipä saa enää. Pari viikkoa sitten ryhdyin elvyttämään kaikkia kolmea kasvia suihkuttamalla niitä päivittäin. Vettä ne ovat saaneet juurilleen noin kerran viikossa. Mutta silti kuivattava kurjuus suorastaan huutaa kasveista. Kukahan tietäisi, millä konstein ne saisi pelastetuksi?
Helmikuun puolivälissä niitä voi ruveta lannoittamaan ja sillä tavoin herättelemään kunnolla henkiin, jos elo niissä siihen asti edes pihisee. Maalis-huhtikuussa ne voinee siirtää takaisin parvekkeelle nauttimaan yön viileydestä ja päivien lämmöstä.
Parhaiten talvea sittenkin näyttää kestävän muratti. Niin se teki viime talvenakin ja paisui ennen näkemättömän komeaksi kesän mittaan. Muut kaksi ovat tulokkaita huushollissani. Alle hiukan rajatusta kuvasta ei edes paljoa huomaa, että runsaasti on kuivaa tässäkin talvehtijassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)