Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lunta ja aurinkoa

Nousiaisissa vallitsee talvi, vaikkei lunta järin paljoa olekaan. Puhtoiset maisemat houkuttelivat  hiihtämään. Kiersin parin kilometrin lenkin tutuissa sienimetsissä. Mistään hiihtonautinnosta ei voi puhua, kun kapeilla suksilla krahnuttelin vaivalloisesti traktorin jäljissä ja umpihangessa.


Tänään iltapäivän auringonpaisteessa kotiin ajaessa näin lähipellolla hiihtäjien letkan. Muulloin hiljaisessa Valpperissa hämmästelin valtavaa parkkialuetta ja tienposken ilmoitustaulua: Valpperin hiihtokeskus. Sinne piti kurvata tarkistamaan, mistä on kysymys. Nousiaisten Alku kuuluu jo ties kauan järjestäneen laturetkiä. Niinpä sunnuntai 3.2.2013 oli merkkipäivä. Selvisi sekin, mitä postilaatikon pohjaan jäätynyt maksulappu tarkoitti. Siinä tarjottiin mahdollisuutta liittyä jäseneksi Alkuun 13 eurolla. Pahaksi onneksi lappu repesi, enkä saanut kunnolla selvää, mihin rahaa pyydettiin.

Valpperin urheilutalo sijaitsee vain neljän kilometrin päässä mökiltä. Hiihtokeskuksessa ei kuitenkaan jaettu latukarttoja, muuta informaatiota kylläkin. Hetken tutkin seinälle kiinnitettyä latukarttaa saamatta selvää, mistä kohtaa se kulkee kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa. Sieltä netti tarjoaa jo joulusta asti hiihdettyjen latujen kartan. Täytynee tutkia paikan päällä, kuinka läheltä latu liippaa minulle tuttuja maastoja, jotta oppisin oikaisemaan mökkipihalta ladulle ilman autokyytiä.

Tänään maisema kylpi auringossa aamusta asti. Oli mitä ihanin ulkoilupäivä. Metsälenkillä selvisi jalkapatikassa melko hyvin, kun tassutteli traktorin jäljissä. Vaikeaksi kävi vasta umpihangessa.

Hiihtäjiä ei tosiaan näkynyt mökkimaastossa. Mutta yritän pikapuoliin korjata puutteen.

torstai 19. tammikuuta 2012

Sekaan vaan

Autoradiosta kuulin, että talven selkä olisi jo taittumassa näin Heikin päivänä, mitä kuitenkin epäilen. Aamu näet valkeni sankan lumipyryisenä. Tuntuu suorastaan siltä, että talvi vasta yrittelee tuloaan. Sankan sateen sekaan oli yrittäminen, koska torstaiseen tapaan minulla oli patikointitreffit. Tänään kierrettiin Turun itälaitoja, vuorotorstain Liedon maisemia.

Jos teiden liukkaudesta varoiteltuja autoilijoita liikkuikin harvakseltaan, niin aurauskalustoa pörräsi täydessä toimessa. Jalankulkijan oli hyvä kytätä pelastautumisreittiä pois auraajien tieltä. Jokunen pyöräilijäkin testaili tasapainoaan.


Ilman haavereita tunnin rundista selvittiin. Paikka paikoin jalankulkuväylät oli putsattu jopa ennen ajorataa. Ei siis mitään valittamisen aiheita, sillä pyry taukosi eikä kylmyys kiusannut. Kunpa nyt talvea piisaisi edes yli Paavon päivän (25.1.). Onhan sellaistakin perinnetietoa, että Paavosta se talven selkä taittuu. Taitaa tänä vuonna taittua myös muutaman Paavon toive isosta virasta.


perjantai 14. tammikuuta 2011

Talvi koettelee



Viime kesänä parvekkeellani viihtyi muun muassa iso rosmariini, muhkea muratti ja syksyn iloksi hankittu tyräkki. Kun pakkaskausi koitti, siirsin purkit rullalevyillään asuinkerrokseni avaralle porrastasanteelle isojen ikkunoiden tuntumaan. Siivooja ei pannut hanttiin eikä myöskään taloyhtiön hallitus.

Vielä kuukausi sitten rosmariinista sai vehreitä oksia tuoksumaan joulun ajan pöytiin. Eipä saa enää. Pari viikkoa sitten ryhdyin elvyttämään  kaikkia kolmea kasvia suihkuttamalla niitä päivittäin. Vettä ne ovat saaneet juurilleen noin kerran viikossa. Mutta silti kuivattava kurjuus suorastaan huutaa kasveista.  Kukahan tietäisi, millä konstein ne saisi pelastetuksi?

Helmikuun puolivälissä niitä voi ruveta lannoittamaan ja sillä tavoin herättelemään kunnolla henkiin, jos elo niissä siihen asti edes pihisee. Maalis-huhtikuussa ne voinee siirtää takaisin parvekkeelle nauttimaan yön viileydestä ja päivien lämmöstä.

Kakkoskuva näyttää, että rosmariinin tavoin tyräkki voi kovin huonosti. Luultavasti yksi selitys kurjuuteen on turhan lämmin talvehtimispaikka.

Parhaiten talvea sittenkin näyttää kestävän muratti. Niin se teki viime talvenakin ja paisui ennen näkemättömän komeaksi kesän mittaan. Muut kaksi ovat tulokkaita huushollissani.  Alle hiukan rajatusta kuvasta ei edes paljoa huomaa, että runsaasti on kuivaa tässäkin talvehtijassa.