Mättähältä marjat punaiset

On taas se aika vuodesta, jolloin puolukka kutsuu poimijoita. Jonkin verran löytyy kumartelun aiheita omasta "takamettästä", vaikka maitikka onkin verottanut satoa. Opin vasta tänä kesänä kasvikirjoista, että maitikat ovat loiskasveja. Ne tunkeutuvat marjakasvien juuristoon ja imevät sieltä ravinteita. Riittävästi tuntuvat saaneen kasvuvoimaa, koska viimevuotiset runsaan puolukkasadon paikat ovat nyt jokseenkin tyhjiä. Mutta maitikoiden kukinta-aikaan heinäkuussa alue hehkui keltaisena loisten näyttäessä mahtinsa.

Jokunen näin komea puolukkaterttu sentään osui poimijan hyppysiin. Ilokseni myös kuva tuli tarkka ensi yrittämällä. Asiassa olennaisena osallisena tietysti Nikon D90 (F 8, ISO 200).

Lisäsadon saamiseksi on tallusteltava sellaisiin metsiin, joissa puolukat ovat saaneet rauhassa komistua. Kauas ei tarvitse kävellä. Ehkä jo ensi viikonlopuksi marjat ehtivät kypsyä niin, ettei kipoista enää tarvitse erotella valkoisena paistavia raakileita.

Kanto kasvattaa

 Metsätöissä oppii. Kun riittävästi hyörii ja perkaa pusikkoa, tarjoutuvat komeat kannot tarkasteltaviksi. Pikku metsikössäni ne tuntuvat olevan kuin ruokapöytiä puolukkavarvikolle. Ensi alkuun vain muutama varpu työntyy lahoavan kannon rakosista kohti pöydän keskustaa.










 Vaivihkaa varpujoukko vahvistuu. Se kurkottelee jo kantotasannetta lähes laidasta laitaan.

Lopulta varvikko peittää kannon miltei kauttaaltaan. Eikä aikaakaan, kun kannosta muistuttaa enää pullea mätäs. Sen kruununa voi hyvin olla mustikkaakin ja ilman muuta mehevää sammalta. Niin että taas kerran toistuu se, kuinka yhden kuolema antaa toiselle tai toisille elämän.