Ostin Elisa Kirjasta sähköisen e-version. Siinä näkyy sama kansi kuin painetussa kirjassa, mutta takakansi puuttuu. Se löytyy muun muassa nettikirjakauppojen myymien, alkujaan Tammen Keltaisessa kirjastossa ilmestyneen teoksen esittelyteksteistä.
May, Christine, Heed, Junior, Vida, jopa L – kaikki nämä naiset ovat hulluna Bill Coseyhyn. Cosey on paljon muutakin kuin Coseyn Lomahotellin varakas omistaja, ja häneen suuntautuu heidän isän, aviomiehen, rakastajan, suojelijan ja ystävän kaipuunsa, joka hallitsee heidän elämäänsä pitkään Coseyn kuoleman jälkeenkin. Hän on sekä heidän tarinoidensa keskus että niistä puuttuva osa, mutta häntä itseään ohjaavat salaiset voimat: hämärä menneisyys ja lumoava nainen nimeltä Celestial.
Pikku hiljaa minulle selvisi, että kursivoidut jaksot ovat lähes nimettömän vanhan kokin L:n (Louise?) pohdintoja. Romaani jopa alkaa L:n sisäisellä, pitkällä puheella, joka tarjoaa johdannoksi - ilman mitään otsikkoa - olennaisia osviittoja siitä, mitä tuleman pitää. Käy selväksi, että tarinassa eletään Yhdysvaltain itärannikon leutojen säiden Sookerinlahdella. Siellä Coseyn Lomahotelli veti 1950-luvulla värillisen väen kermaa New Yorkista ja Michiganista asti, kunnes iski konkurssi.
L tarjoaa silmänsä lukijalle kertoessaan, miltä hylätty paikka näyttää. Kuvat hurmioituvat väkevän värikylläisiksi. Käy ilmi, että tuhoa ennustavaksi haitaksi koitui kalatehtaan haju, johon alueen asukkaat olivat tottuneet niin kuin kaikkiin muihin lemuihin. Mutta hotellivieraita ja yhtä lailla paikan omistajaa ne kiusasivat elettäessä 1960-lukua. Niinpä herra Cosey rakennutti ison talon hajujen ulottumattomiin Monarch Streetille. L kuitenkin ymmärtää, ettei lemu sinänsä mikään rappion syy ollut. Ihmiset näet rupesivat suuntaamaan lomillaan Bahamalle ja ties minne, eivät enää Sookerinlahdelle. Sen rannat herra Cosey myi gryndereille. Pikaisesti kyhätyt halpatalot hautautuivat mereen ensimmäisen kunnon taifuunin pyyhkäistessä yli rannikon.
Hotellin keittiöstä lähdettyään L elelee yksin ja pohtii, mitä Coseyn naisille mahtoikaan sittemmin tapahtua. Siitä romaanin yhdeksän lukua tarjoavat kutkuttavan kuvauksen. Kertasin luku luvulta, jotta voin palauttaa mieleen tapahtumain kulkua. Otsikot eivät lavertele, vaan ne iskevät yhdellä sanalla asiansa esille. Asiaksi kirkastuu se, että otsikot ja samalla kukin luku luovat kuvaa Bill Coseyn monista rooleista: 1 Muotokuva, 2 Ystävä, 3 Muukalainen, 4 Hyväntekijä, 5 Rakastaja, 6 Aviomies, 7 Holhooja, 8 Isä, 9 Aave.
Huomaan, että oli tarpeen lukea uudestaan e-kirjastani myös tuo otsikoimaton alkujakso. Siitä selviää moni olennainen seikka. Naisista tosin mainitaan johdannossa vain May, herra Coseyn miniä. Tällä nuorena leskeksi jääneellä naisella on tytär Christine, jonka paras kaveri on nimeltään Heed. Tyttöset leikkivät yhdessä. Ystävyys saa äkkilopun, kun Christinen isoisä, herra Cosey, nappaa 11-vuotiaan suloisen Heedin vaimokseen! Alkaa vuosikymmenien vihanpito ja ennen pitkää myös perintöriita, johon mausteita tarjoilee Christinen äiti, May, jo ennen kuin herra Cosey kuolla kupsahtaa.
Lisäjuonteita kuvioon kertyy herra Coseyn kalakaverista Sandlerista, tämän vaimosta Vidasta ja heidän tyttärenpojastaan, 14-vuotiaasta Romenista. Sandler toimittaa Romenin töihin Coseyn naisille, jotka ovat linnoittauneet ison talon eri kerroksiin. Yläkerrassa majaileva Heed palkkaa itselleen apulaisen, omalaatuisen Juniorin, 18-vuotiaan tytön, jolla on menneisyys. Mikä romanssi roihahtaakaan näiden kahden nuoren välille! Etenkin omituisen niminen Junior saa kertojalta mitä sävykkäimmän läpivalaisun. Tarkoiksi piirtyvät myös kuvat Heedistä ja Christinestä, samoin duunari-Sandlerista ja herra Coseysta. L hahmottuu olennaiseksi, mutta Coseyn naisten ulottuvilta poistuneeksi henkilöksi, joka tavan takaa saa tilaa omille, kursivoituina painetuille pohdinnoilleen.
Missä määrin ja millaisesta rakkaudesta tarinassa on kyse? Ainakaan yksioikoista vastausta romaani ei aiheesta tarjoile, sillä niin monia säikeitä syvistä tunteista, intohimosta ja keskinäisistä riippuvuuksista teos punoo rikkaaksi ja sovinnaisuuksia kaihtavaksi kuvioksi. Tarkoin pistoin piirtyy joitakin ohimeneviä kuvia valkoisten amerikkalaisten tökeryydestä näiden pojitellessa jopa akateemisesti koulutettuja mustia. Mehevimmillään tarina tarjoilee seikkaperäisiä selvityksiä, kuinka koulukodin ja katujen koulima Junior on hionut havaintokykynsä ja älynsä säihkyväksi. Yksinäisenä saapastelijana hänelta puuttuu jotakin olennaista, sillä hän hylkää työnantajansa pahaan pulaan.
Romen näkee Juniorin läpi, eikä tämä enää pysty hallitsemaan Romenia. Poika ei ole mikään yksinäinen susi. Hänellä on huolehtivat isovanhemmat ja omatkin vanhemmat tosin kaukana töissään. Tiukan paikan tullen oma isoisä opastaa viisaasti poikaa irrottautumaan kohtalokkaasta naisesta. Niinpä poika osaa toimia ja lähtee etsimään Christinea ja Heediä. He löytyvät hotellinrähjästä. Koskettava on lopun kohtaus, jossa vuosikymmenten vihanpidon jälkeen lapsuudessa toisilleen rakkaat ystävykset vihdoin murtavat jään väliltään. Omalla tavallaan toteutuu se, kuinka vasta kuolema erottaa ihmiset toisistaan.
Suurenmoinen teos olisi ansainnut sitoutuneemman lukijan kuin tämmöisen puutarhamyyrän. Sadepäivinä ehkä otan lukeakseni jonkin kirjoista, joita olen halvalla ostanut ja ladannut Sony Readeriin. Kesäisiä poutapäiviä tuskin kulutan lukemiseen, vaikka käsillä olisi mestariteos. Syksyllä taas kaikki on toisin: enemmän kirjoja, vähemmän puutarhaa.
