Muistoja Tukholman-vuodelta

Syyskuun alussa 1981 lähdimme kahden kesken Tukholmaan. Oli näet asiaa. Mies oli saanut Pohjoismaiden ministerineuvostolta stipendin ja paikan Stålbyggnadsinstitusta, jotta voisi perehtyä teräsrakentamiseen. Talonrakennustekniikan apulaisprofessori oli itse järjestänyt lupaavan kuvion. Minä puolestani hommasin sijaisen äidinkielen lehtorin virkaa ja samalla myös Kangasalan taloa hoitamaan. Tukholman kalustettu vuokra-asunto järjestyi tuttujen välityksellä. Se sijaitsi Vasastanissa Odenplanin tuntumassa. Sekä tunnelbanalla että kävellen taitoin matkaa Söderin kaupunginosaan, sillä ihmeekseni myös minä sain töitä, kun niitä kyselin paikallisesta kouluvirastosta: Skanstullin lukion suomenkielisiltä kokeiluluokilta tarjoutui 11 viikkotuntia suomea ja 2 uskontotietoa. 

Jo syksyn mittaan kävelin hyvät kenkäni puhki. Lähisuutari pohjasi kengät kuin uusiksi.

Tässä kotikatua: 

Paksusta kansiosta täynnä muistoja löytyy monta kuvaa paitsi kaikesta vuoden mittaan koetusta myös kotioloista.  Asunto sopi mainiosti meille. Olohuoneen makuusyvennyksessä nukkui moni Suomesta visiitillä käväissyt. Molemmat lapset viipyivät joitakin päiviä, tytär muistaakseni viikon, poika sen verran kuin armeijasta sai lomaa. Joulu vietettiin perheen kesken Suomessa.

Tukholman vuosi siivitti minut paneutumaan siirtolaisasioihin erityisesti kirjallisuuden ja kielen vinkkelistä. RSKY, Ruotsinsuomalaisten Kirjoittajien Yhdistys, ja Finn-Kirja olivat melkoisesti esillä mediassa. Minäkin rustasin aiheesta ainakin yhden lehtijutun, jonka Hesari julkaisi. Lisää seurasi jatkotutkintojen myötä. Ensin tuli tehdyksi lisuri, sitten väikkäri Siirtolaisuuden vanavedessä Tutkimus ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden kentästä vuosina 1956–1988. SKS 1991.

Kirjoitustöitä varten järjestin itselleni oman paikan. Haalin kokoon aineistoja ruotsinsuomalaisista kirjailijoista, haastattelin monia, solmin yhteyksiä kaikkiin aiheen kannalta olennaisiin tahoihin kuten Ruotsin radion suomenkieliseen toimitukseen ja Tukholman yliopiston suomen kielen professoriin.

Silti nyt muistoissa lämmittää erityisesti vanhempieni lentomatka Tukholmaan vappuna 1982. Isässä näkyivät jo vakavan sairauden merkit, vaikka lopun läheisyys varmistui vasta kesällä. Vuoden päättyessä isä menehtyi aivosyöpään.

Syksyn ja talven mittaan viikko-ohjelmaani kuului dynaamisen pedagogiikan kurssi Korda-instituutissa kotikadun varrella. Hain ja sain pienen apurahan kurssia varten. Jotain perus- ja jatkokurssista varmaan siirtyi tapaani tehdä kouluhommia. Kesällä Lappeenrannassa kerroin aiheesta kollegoille.

Iso urakka keväällä oli Skanstullin opettajien Turun-vierailun järjestäminen yhdessä työkaverini Reinon kanssa. Käytiin Katedralskolanissa, Kastun lukiossa ja katsastettiin olennaiset nähtävyydet. Se poppoo palasi illalla Tukholmaan, kun taas me kaksi suomalaista ajoimme Tampereelle. Tässä kelpo syy: 

Promootion jälkeen oli vielä palattava Tukholmaan hoitamaan lukuvuoden viimeiset työtehtävät.
Kouluvuosi näet päättyi Ruotsissa vasta perjantaina 12.6. Samana iltana seilasimme Turkuun ja ajelimme kotiin Kangasalle. Siellä tytär oli emännöinyt taloa koko alkuvuoden, sillä sijaiseni koki ison talon pelottavaksi yksin asua. Hän palasi ennen joulua Tampereelle kerrostalon ylimpään lukaaliin äitinsä kaveriksi.

Mainittakoon vielä, että kuvia on tallessa myös lukiolaisten ja opettajien keväisestä laivaretkestä Mariefredin linnaan. Ihmeekseni en löydä yhtään mainintaa niistä uskontotietoon liittyneistä käynneistä eri tavoin maailmaa tarkastelevien ihmisten yhteisöihin, jotka muistan loistokeikkoina. Mutta kirjeitä on tallessa paljon sekä valvontaluokalta Suomesta että Skanstullin lukiolaisilta. Yksi hauska kirje tuli sijaiseltani Kangasalta. Kuvasin tähän vain kirjeen yläosan.

Kirjeenvaihto oli yhä voimissaan, kun kännyköistä ei vielä ollut mitään tietoa. Mikä onni, että kirjeet löytyvät kansiosta, johon luultavasti joku Ruotsin kauden oppilaista on tehnyt kannen, sillä omaksi en tunnista edes nimikirjoitusta. Ehkä oppilaat antoivat kansion omine kirjeineen minulle läksiäislahjaksi. Sellaista uumoilen lukemani perusteella, vaikken enää muista 44 vuoden takaisia muitakaan tempauksia kovin tarkasti.

Taisin olla niin otettu kansiosta, että kokosin siihen myös visiitillä käyneiden lähettämiä kortteja, kirjeitä, piirroksia, teatteriohjelmia ja muuta aineistoa. Joku kävijöistä nappasi isäntäparista kuvan ja oli kirjoittanut tervehdyksen sen taakse ilman omaa nimeään. Otos ajelehti irrallaan loppusivujen välissä, kunnes eilen varmistin liimalapuin, ettei se karkaa. Samalla kirkastui, etten mitenkään voi hävittää tätä muistojen kokoelmaa, vaikka sellaista suunnittelin. Tehkööt lapset ratkaisunsa, kun se aika koittaa.

Pariskunta Tukholmassa keväällä 1982

Tarjolla kirjakauppa

Äskeinen muistelureissu Tukholmaan poiki myös käynnin ruotsinsuomalaisessa kirjakaupassa  (http://www.kirjakauppa.se/) Vasastanin Birkagatan 21:ssä. Kuinka ollakaan, viime perjantaiaamun Dagens Nyheteristä silmiini osui pikku-uutinen, joka tarjosi ostettavaksi just tämän kirjakaupan. Taisin siis ehtiä paikalle melko lailla viime tipassa ennen omistajan vaihdosta tai peräti kaupan lopettamista.

Sisällä kaupassa kuulin, että sillä on ikää kuutisen vuotta. Omistajapariskunta on ollut ja on edelleen innokkaasti mukana ruotsinsuomalaisten, tuttavallisesti ruosujen, kulttuuririennoissa. Kaiketi kallista puuhaa, vaikka hissuksiin virinnyt verkkokauppa lupailee jo jonkinmoista vaihtuvuuttaa sekä antikvariaatin että uutuuskirjojen varastoon. Kyselin kaupan hoitajalta Tapio Pulkkiselta, mikä hänen kohtalaonsa on, jos kaupanpito loppuu tykkänään. Ei ollut mies huolissaan: eläkehakemus oli jo vetämässä eikä kielteistä päätöstä tarvinnut pelätä.

Samalla kävi omalta osaltani selväksi, että katovaista on maine ja kunnia. Pulkkinen ei nimittäin ollut kuullutkaan Siirtolaisuuden vanavedessä -väitöskirjastani (SKS 1991), vaikka siitä aikoinaan kohistiin ruosupiireissä tiedotusvälineitä myöten. Vielä keväällä 2004 eräs Ruotsin radion suomenkieliseen toimitukseen töitä tekevä freelancer-toimittaja kävi minua haastattelemassa työpaikallani Hämeenlinnassa, josta olin tuota pikaa jäämässä eläkkeelle. Oli kuulemma virinnyt kiinnostusta, mihin 1990-luvun ruosuasioissa esillä olleet olivat hävinneet ja mitä heille kuului. Kerroin kuulumiseni ja se siitä.

Kai tutkimukseni ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden kentästä vuosilta 1956 - 1988 yhä löytyy kirjastoista ja joidenkuiden asiaan vihkiytyneiden hyllyistä. Muualla se jo pölyttyy ja painuu unohdukseen. Sen se tekee omassakin hyllyssäni.

Millesgården, vihdoinkin

Torstaina 16.9. palasin toviksi Tukholman liepeille Lidingöhön pitkän tauon jälkeen. Kerran saarella tuli käydyksi 1990-luvun alkupuolella muistelemassa  1960-luvun puolivälin oloja, kun asuttiin siellä toista vuotta ja kuljettiin Lidingötågetilla Käppalasta joskus Humlegårdeniin asti. Silloin ei tullut käydyksi kuuluisassa Millesgårdenissa. (http://www.millesgarden.se/om-millesgarden.aspx). Nyt asia on korjattu. Tulipa nähdyksi erillisen,  uudehkon taidehallin Halmstadsryhmän surrealisminäyttelykin.

Kaiken kaikkiaan paikka on mahdikas. Carl Millesin veistoksia löytyy niin avoimen taivaan alta kuin sisältä linnamaisesta ateljeerakennuksesta. Kuvia otin vain ulkoveistoksista, joista useimmat lienevät kopioita tilaustöistä.

Göteborgissa viihtyneet muistanevat, että kaupungin keskustassa kohoaa tämä sama merenjumala Poseidonia kuvaava patsas, joka tässä kuvassa katselee Värtanin selälle Millesgårdenin alaterassin suihkulähteestä. Paikkaan oli 1950-luvulla suunnitteilla veisputous kallioseinämää pitkin mereen asti, mutta hanke jäi toteutumatta.

.

Alaterassin reunalla tuijottaa niin ikään merelle päin intiaaninpää. Se on alunperin tilaustyö Millesin USAn kaudelta 1936.

Intiaaninpään lähettyvillä tasapainoilee Joona valaan suuhun vajoamaisillaan. Teos on vuodelta 1936. Suihkulähde löytyy myös Detroitista Cranbrook Academyn edustalta. Tässä taide- ja muotoilukoulussa Carl Milles opetti ja asui 20 vuotta.


Yläterassi on Millesgårdenin vanhinta osaa. Siellä Poseidonin pikku Triton-poika suihkuttaa vettä kotilosta ihan tarun mukaisesti. Veistos on vuodelta 1916.

Enempää en tarjoile kuvia patsaspuistosta, sillä aiheesta lisäkuvia ja -tietoja kaipaavat löytävät molempia Millesgårdenin erinomaisilta sivuilta. Vilkaiskaapa!

Mikä säkä!

Osuin olemaan Tukholmassa nippa nappa silloin, kun Annie Leibovitzin kuvat yhä olivat esillä Fotografiska museetissa (http://fotografiska.eu/Museet/Tidigare-utstaellningar/A-Photographer-s-Life-1990-2005). Vasta äsken huomasin, että näyttely päättyi sunnuntaina. Eipä ehtinyt tyttärentytär näkemään loisteliaita, rohkeita, väkeviä, taidokkaita... Voi surku, sillä 190 kuvan valikoima löi katsojansa ällikällä. Kuvien aiheet ylsivät aivan yksityisistä ja usein pienikokoisista valtaisiin maisemiin ja kookkaisiin muotokuviin tunnetuista henkilöistä. Heistä yksi on yhä tarjolla museon webbisivulla, josta sen kopioin tähän.

Ihmeellisiä ovat myös Pieter ten Hoopenin Stockholm-sarjan usvaiset kuvat, joista välittyy outoon kaupunkiin tulleen ihmisen yksinäisyys. Ne ovat edelleen esillä museossa.

Ennen näkemättöminä minä koin myös Sandy Skoglundin isokokoiset, surrealistiset asetelmat. Nekin ovat edelleen nähtävillä. Mutta mihin mahtanevat matkata Leibovitzin kuvat seuraavaksi? Jos ne saadaan Suomeen, käyn katsomassa ne uudestaan.

Kiinnostuneille tiedoksi, että museon löytää suomalaismatkailijoille tutulta rannalta, jota pitkin kävellään Viking Linen terminaalille. Tässä vielä museon tarjoama ulkokuva paikasta ja sen oheen kirjattu kelpo opastus: Vi huserar i Stora Tullhuset, vid Stadsgården i Stockholm. Slussenilta kävelee sinne kymmenessä minuutissa. Viime perjantaina minua onnisti siinäkin mielessä, että silloin oli ihana sää, kuten paluumatkalta ottamastani kuvasta näkyy.

Näin Tukholmassa

Viime torstaina pyrähdin muutamaksi päiväksi Tukholmaan ja satuin heti keskelle mielenosoitusta. Sergelin torille oli tosin kokoontunut poliiseja autoineen ja hevosineen melkeinpä enemmän kuin sitä porukkaa, joka mekasti ja vastusti Sverigedemokraatteja. Niiden keula, se siististi pukeutunut Jimmie Åkesson ei saanut ääntään kuuluville, mutta kuvansa kumminkin kaikkiin tiedotusvälineisiin. Voiko mies enää parempaa tukea vaalikampanjalleen toivoa? Ettei vain olisi ollut näytöstä koko vastustajien mekastus... Tänä aamuna sitten kuultiin, että Åkessonin sakki (http://sv.wikipedia.org/wiki/Sverigedemokraterna) oli saanut yli 5 % äänistä, mikä riitti 20 paikkaan ja vaa'ankieliasemaan valtiopäivillä. Saas nähdä, millä kurin nippa nappa enemmistöasemansa menettänyt, mutta hallitusvastuussa edelleen jatkava porvariallianssi ajaa paitsioon ruotsidemokraatit. Sillä sinne ne tuntuvat kuuluvan, jos lehtiä on uskominen.

Samana torstai-iltaipäivänä kiljuivat myyjät läheisellä Heinätorilla, että kantarelleja saa siihen kuuluisaan puoleen hintaan. En vieläkään ole ihan perillä kruunun kurssista, mutta 19 kruunua sadalta grammalta tuntuu paljolta. Sehän tekee 190 kruunua kilolta, niin että mitä sienet ovatkaan maksaneet, kun hinta oli "täysi". Kuinkahan pitkään miehet mahtoivat myydä kantarellivuoriaan, kun niitä löytyi joka tiskilta?

Hötorgetin hallissa torin laidalla erään talon kellarikerroksessa kukaan ei huutanut tarjouksiaan. Siellä sai rauhassa syödä äyriäisherkkunsa, jonka hintakaan ei hirvittänyt.

Huomenna lisää Tukholman-kuulumisia.