Helene kirjana ja leffana

Helene, oikealta nimeltään ‎Helena Sofia Schjerfbeck on ollut monin tavoin esillä 2000-luvun alkuvuosina. Niinpä minäkin hyppäsin mukaan virtaukseen. Elisa Kirjasta ostin ja luin ensi töiksi Rakel Liehun Helene-romaanin 289-sivuisen e-version vuodelta 2012. Alunperin romaani ilmestyi 2003 WSOYn kustantamana. Liehu kuvaa työn vaiheita romaaninsa lopussa:

Sinä päivänä satoi, ja selasin tapani mukaan kirjakaupassa taidekirjoja. Silloin käsiini osui teos, jossa oli kuva: vadillinen hedelmiä, joista yksi oli musta.       

Näin tarinat usein alkavat, selittämättöminä kuin syvät vedet, salaisina kuin sikiö, joka liikuttaa suuta kohdussa kuin aikoisi puhua. Sillä ei ihminen etsi vain ymmärrystä… ihminen etsii pilvien rikinvärisiä myllertäviä muotoja; ihminen etsii hedelmävatia, jolla yksi hedelmistä on musta.       

Ostin kirjan ja otatin asetelmasta suurennoksen; seinällä se oli vielä merkitsevämpi, sillä sen oikea asento oli seistä, tête-à-tête, katsoa suoraan, rävähtämättä silmiin.  

Hedelmät tuntuivat kuin liikahtelevan, puhuvan. Aloin mietiskellä niitä yhä enemmän. Lopulta minun oli luettava asetelman tekijästä kaikki mitä vain sain käsiini. Minun oli käytävä Hyvinkäällä missä hän asui pitkään, ja kosketettava Tammisaaressa kädelläni hänen puutaan. Minun oli käytävä Bretagnessa asti nähdäkseni karun maiseman joka merkitsi hänelle paljon.

On merkille pantavaa, kuinka runoilija-kirjailija Rakel Liehu ui teoksellaan sisään Helene Schjerfbeckin elämään. Tauluihin uppoutumalla hän tutustuu kuin taiteilijasiskoon ja alkaa etsiä tästä myös kaikkea mahdollista muuta aineistoa. Matkaan kuluu kymmenen vuotta. Pettymyksiä tuottaa lukuisten säilytettyjenkin kirjeiden jääminen hukkaan perikuntien hajaannuttua moniin maihin. Silti juuri kirjeiden kautta Liehu tuntuu löytäneen yhteyden Helenen ajatuksiin niin, että myös lukija voi elää mukana taiteilijan elämässä lapsuuden onnettomuudesta myöhäisten vuosien muuttoihin.

Liehu jaksottaa kirjansa yhdeksään lukuun tai osastoon 0:sta alkaen. Minua kiehtoo ajatus, kuinka merkittävä taiteilija syntyy kuin tyhjästä ja kehkeytyy täyteen ilmaisuvoimaansa sikiönkehityksen tapaan vaiheittain, ei yhdeksässä kuukaudessa, vaan lähes yhdeksässä vuosikymmenessä. 

Lapsuuden perhettä puristaa varattomuus ja sairastelu. Köyhtyneen perheen isä potee tuberkuloosia, kunnes menehtyy. Tiukka äiti-Olga palvoo poikaansa Magnusta ja syrjii nelivuotiaana pahasti itsensä loukannutta tytärtään. Kartanpiirtäjänä isä on kuvien tuttu ja opastaa tytärtään näkemään karttojen hienouksia. Hän on se, joka tuo kivulloiselle lapselle lohduksi paperia ja kyniä. Pian piirrokset alkavat herättää ihailevaa huomiota, ja lapsi pääsee oppimaan kuvien luomista.

Piirustuskoulussa ahkeroi muitakin tyttöjä. Venny Soldanin, Ada Thilenin, Helena Westermarckin, Maria Wiikin ja muiden naistaiteilijoiden kanssa Helene nauttii yhteiskunnan avautumisesta pikku hiljaa naisillekin. Ensimmäinen matka apurahan turvin Pariisiin koittaa 18-vuotiaana. Siellä sekä Helene että varakkaammat maalarisiskokset hankkivat opetusta, mistä sitä on naisille saatavilla. Ystävyys vahvistuu ja kestää läpi elämän. Kesällä työskennellään Bretagnessa. Salaperäinen englantilainen J. ilmestyy Helenen elämään, ei kuitenkaan pysyvästi.

Suomeen palattua rahapula pakottaa luopumaan vapaasta taiteilijaelämästä, suostumaan lehtoriksi Ateneumiin 1890–1902 ja asumaan yhteistaloudessa äidin kanssa. Tämä ei ymmärrä maalaamisen tärkeyttä, vaan vaatii Heleneä suunnittelemaan ryijymalleja! Äidin väheksyntä ja sääli ovat Helenen elämän katkeroittavin asia.

Kiehtova käänne Helenen elämässä tapahtuu, kun hän kesinä 1896–1898 oli hoidettavana Norjassa Gausdalin sanatoriossa. Antoisat keskustelut lääkäri Kristianin kanssa jatkuvat ajatuksissa vielä senkin jälkeen, kun oli tullut tieto Kristianin suistumisesta polulta rotkoon kuolemaansa.

Ajatukset siirtyilevät vuosista ja paikoista toiseen. Lyhyet tekstijaksot vuorottelevat otsikkonaan paikannimi ja vuosiluku. Taidekauppias Gösta Stenman tulee yhä tutummaksi, mitä pidemmälle Helenen tarina etenee.

Hyvinkää 1914        

Pelkään taidekauppiasta.     

Hän teki kädestäni miekkaliljan. (Niin luottamus vaikuttaa.) Nuori mies ruoskii minua voitokkaasti eteenpäin. Jaksanko?

Mutta hän tuli avuksi ja hoiti balttilaisen näyttelyn puolestani. Hän toi minulle tutkittavaksi alkuperäisen Juan Grisin maalauksen. Sinistä, violettia ja roosaa. Tuntuu kuin alkaisin ymmärtää tätä kuutioista sävellettyä asetelmaa, vihjeellisyyden ääripäätä. Vaikka Seuratin Kolmella jalalla seisova koira puhuukin minulle enemmän.

Stenmanin myötä Helenen läheisyyteen ilmaantuu myös nuori metsänhoitaja, maalaamista harrastava Einar Reuter, sukulaissielu. Tammisaaressa meren rannalla Helene ryhtyy maalaamaan Einarista muotokuvaa. Siihen sisältyy tukahdutettua rakkautta, jonka kuitenkin on suostuttava hiipumaan siinä määrin, että Einar ja Helene voivat jatkaa ystävyyttään sekä kummallekin tärkeitä keskusteluja.  Antti J. Jokisen ohjaama draamaelokuva Helene (2020) perustuu Liehun romaanin Hyvinkää- ja Tammisaari-jaksoihin, joissa sekä Stenman että Reuter ovat Helenen useimmin tapaamat miehet. 

Näyttelijät

Laura Birn ...Helene Schjerfbeck

Johannes Holopainen ...Einar Reuter

Pirkko Saisio ...Olga Schjerfbeck

Krista Kosonen ...Helena Westermarck

Eero Aho ...Magnus Schjerfbeck

Jarkko Lahti ...Gösta Stenman

Näin elokuvan äskettäin ihan oikeassa leffateatterissa, jollaiseen en ollutkaan aikoihin eksynyt. Leffa tavoittaa mielestäni hyvin sekä Liehun romaanin sävyt että tunnelman. Interiöörit ja maisemat pääsevät oikeuksiinsa luonnonvalossa tallennettuina. Kameratyöskentely kuvakulmineen lumoaa taidokkuudella.

Myös kaikki näyttelijät ovat rooleissaan täysosumia. Oli iso elämys nähdä Jokisen tulkinta tietystä osasta Liehun romaania juuri silloin, kun oma luku-urakkani oli loppusuoralla. Kirjan viimeinen, 9.  jakso, on katsaus Gösta Stenmanin ja Helenen tapaamisiin Luontolassa, enimmäkseen kuitenkin Ruotsissa Mariefredin hienossa hoitolassa, jonne Stenman vei Helenen turvaan sodan jaloista. Helene kuitenkin kaipaa Suomeen, vaikka siellä olivat uhanneet myös taulujen kärkkyjät ja niillä rahastaneet:

Niin vähän aikaa siitä, kun olin Luontolan kylpylässä.       

Miten viihtyisin, ymmärrän pian, kun en näe ihmisiä. Istun kuin vartioitu patsas ”miljoonamajassani” – pelkään ostajia. Ilman hoitajaani olisinkin hukassa.       

Eräs mies – hän esittäytyy arkkitehdiksi – onnistuu livahtamaan sisään, ensin hillittynä, mutta pian raivostuneena, ja pakottaa minut käsivarresta lujasti puristaen myymään Vermeer-luomukseni. Hän jättää pöydälle 500 mk. Viikon päästä työn on ostanut helsinkiläinen taiteenharrastaja 55 000 markalla.

Luin mielelläni Liehun ajatusvirtaa, jossa hän tavoittaa Helenen sisäisiä tuntoja niin herkästi, ettei lainkaan haitannut vaikka hypähdeltiin muistoissa vuosista ja vuosikymmenistä toiseen. Niinhän itse kukin taitaa elää ajatuksissaan, jatkaa olennaisia keskusteluja ehkä muunnellen, korjaillen, korostaen yksityiskohtia. Liian vaikeat muistot kaiketi unohtuvat.

Tuntuu hyvältä olla kartalla Helenen vaiheista Liehun ja Jokisen tulkitsemalla tavalla. Vain se harmittaa, etten hankkiutunut katsomaan taiteilijan autenttisten teosten suurta näyttelyä, joka vastikään oli tarjolla Ateneumissa. Onneksi Schjerfbeckiä tapaa olla esillä turkulaismuseoissa, koska ainakin Turun taidemuseon kokoelmiin sisältyy Schjerfbeck-aarteita.


                                                                 ***

Talven mittaan olen lukenut useita etevien naisten kirjoittamia romaaneja, joiden lähtökohtana on ollut joku tekijää voimakkaasti elähdyttänyt naiskirjailija: Riitta Jalosen Kirkkaus, Johanna Venhon Ensimmäinen nainen ja Minna Maijalan elämäkerta Minna Canthista. Yhtä vahvasti etevä kirjailija on esillä Elisabet Stroutin romaanissa Nimeni on Lucy Barton, vaikka nimihenkilö on tiettävästi tyystin fiktiivinen luomus. Pari naisten naisista kirjoittamaa ostoteosta odottaa lukupuuhaan ryhtymistä valmiiksi ladattuna Sony Readeriin. Ajan oloon kerron, mitä lukemisesta irtoaa.

Tässä vielä linkkejä Jalosen, Venhon, Maijalan ja Stroutin teoksista kirjoittamiini blogijuttuihini.