Tytär isän valtapelin nappulana

Aika ajoin sähköpostiin ilmestyy Elisa Kirjalta vastustamattomia tarjouksia. Sellainen oli alle neljällä eurolla hankkimani  John Williamsin Augustus (1971), josta Bazar Kustannus Oy toimitti markkinoille ensimmäisen sähkökirjalaitoksen 2017. Englannin kielestä teoksen on suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen on suunnitellut Liisa Holm  ja käyttänyt siinä Araldo De Lucan kuvaa. Taittajaksi mainitaan Jukka Iivarinen / Vitale.

Parisen vuotta sitten vaikutuin Williamsista romaanikirjailijana lukemalla hänen teoksensa Stoner (1965). Tässä linkki blogijuttuuni.

Augustus alkaa Daniel Mendelsohnin mittavalla johdannolla, jossa kirjoittaja pohtii myös muita Williamsin romaaneja ja vertailee Augustusta Stoneriin. Johdannossa selityksen saa myös romaanin kirjemuoto. Sen juuret ulottuvat Ovidiukseen, vaikka kirjeromaani varsinaisesti keksittiin vasta tuhatviisisataa vuotta Augustuksen jälkeen.

Tekijän saatesanoissa Williams itse muistuttaa lukijoita, että teos on ensisijaisesti fiktiota:

Erään kuuluisan roomalaisen historioitsijan kerrotaan sanoneen, että hän olisi pannut Pompeiuksen voittamaan Farsaloksen taistelun, jos virkkeen toimivuus olisi edellyttänyt sitä. Moisia vapauksia en ole ottanut, mutta osa tämän kirjan asiavirheistä on tahallisia. Olen vaihtanut useiden tapahtumien järjestystä; olen keksinyt omasta päästäni siellä, missä historiallinen tieto on epävarmaa tai puutteellista; ja olen antanut identiteetin muutamalle henkilölle, joita historia ei mainitse. --

Kirjan lopussa Williams mainitsee kirjoittaneensa teostaan Roomassa, Northamptonissa ja Denverissä vuosina 1967–1972. Muista lähteistä selviää, että Augustus palkittiin vuonna 1973 National Book Award for Fiction -palkinnolla. Palkinnon Williams joutui tosin jakamaan John Barthin kanssa. 
 
Minulle lukijana tuotti pitkään vaikeuksia hahmottaa, kuka kulloinkin kirjoitti kenellekin. Kirjeiden ajakohdat heittelivät kesken tapahtumia vaihdetuista viesteistä muistelukirjeisiin vuosia tapahtumien jälkeen. Kaipasin sisällysluetteloa, kuten monesti ennenkin e-kirjoja lukiessani. Sivunumeroista en piittaa, koska ne väistämättä heittävät e-kirjassa. Mutta teoksen jäsentelyä tsekkaisin mielelläni sisällyksestä. Sain lopulta tekstiin järjestystä copy paste -menetelmällä. Ostamani e-kirjat ovat näet tallessa sekä Elisa Kirjan kirjahyllyssä, Sony Readerissa että pilvipalvelussa, joista kaikista voin tarkastella hankkimiani opuksia. Parhaiten sisällysluettelon teko onnistuu pöytäkoneelta. Aikaa kului runsas puoli tuntia ja koossa oli niin pitkä lista, että tarjoilen sen vasta oman juttuni päätteeksi.

Teos jakaantuu kolmeen osaan. Sekä ensimmäinen että toinen osa sisältävät useita numeroituja lukuja. Kolmas osa on lähes yksi ainoa kokonaisuus, iäkkään Augustuksen pitkä kirje ystävälleen ja elämäkerturilleen Nikolaos Damaskoslaiselle. Kirje ei koskaan saavuta vastaanottajaa, sillä tämä ehtii kuolla, ennen kuin Augustus lopettaa kirjoittamisen ja kuolee itsekin.

Ensimmäisessä osassa älykäs ja kunnianhimoinen vaikkakin sairaalloinen Gaius Octavius Thurinus (s. 63 eKr.), joka on enonsa Julius Caesarin adoptoima, kuulee ottoisänsä kuolleen odottamatta. Hän on silloin 19-vuotias ja ystäviensä seurassa. Uutinen muuttaa nuorukaisen. Hänestä tulee Gaius Julius Caesar, joka erkaantuu väistämättä ikätovereistaan. Itsekin hän korostaa asemaansa murhatun, jumalaksi korotetun enon poikana nimellä Gaius Julius Caesar Divi Filius. Lähivuodet ovat ankaraa taistelua vallasta, mikä vieroittaa etenkin Marcus Antoniuksen ystävien piiristä vastustajaksi ja lopulta tekemään itsemurhan taistelun hävinneenä. Suhde Kleopatraan osoittautuu tragediaksi, jonka loppukohtaus merellä näyttää riipaisevasti, kuinka yksin tappion kokenut mies jää.

Toisen osan kiinnostavin henkilö minulle on Julia, Augustukseksi korotetun Gaius Julius Caesarin tytär. Ainoaa lastaan romaanin mahti-isä hellii, hemmottelee ja myös kouluttaa havaittuaan tytön älykkääksi. Tutuksi tulee myös Augustuksen toinen vaimo Scribonia, Julian äiti, josta Augustus eroaa ja nai skandaalimaisesti Livian tämän odottaessa lasta edelliselle aviomiehelleen. Koska Augustus jää ilman omaa poikaa, tyttärestä tulee nappula valtapeliin, jossa dynastiset avioliitot toistuvat.

Julia on vasta 14-vuotias, kun hänet naitetaan ensi kertaa. Sulhanen on Marcellus, lapsesta asti tuttu leikkitoveri ja serkku. Julia jää leskeksi 17-vuotiaana, mutta ei aikaakaan, kun isä naittaa hänet uudestaan, nyt omalle ystävälleen ja liittolaiselleen Marcus Vipsanius Aggrippalle. Tästä avioliitosta syntyy kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Pojat kuolevat varhain ja myös Aggrippa kuolee äkillisesti, mikä Julialle merkitsee taas uutta avioliittoa. Tällä kertaa isä määrää puolisoksi poikapuolensa Tiberiuksen, jonka äiti on Agustuksen kunnianhimoinen vaimo Livia. Tiberiusta Julia sietää vaivoin, mutta synnyttää tälle yhden poikalapsen. Tämä kuitenkin kuolee viikon vanhana. Augustus saa kuulla tyttärensä suusta suorasukaisen kommentin, että tytär tuntee olevansa Rooman emakko, jonka tehtävänä on porsia yhä uudestaan. Isä näet tarvitsisi kipeästi vallalleen perijän omasta suvustaan, mutta ei sitä saa. Niinpä vaimo Livia onnistuu ujuttamaan oman poikansa Augustuksen adoptoimaksi ja siten tulevaksi keisariksi.

Julia hurvittelee joitakin vuosia upeiden roomalaisjuhlien kuningattarena isän puuttumatta ilonpitoon. Pitkällä matkallaan itään Julia osallistuu menoihin, joissa hän jumalattareksi korotettuna vetäytyy luolaan kauniin nuoren miehen kanssa ja saavuttaa unohtumattoman seksuaalisen täyttymyksen. Roomassakin rakastajia riittää. Siellä ei voi loppumattomiin välttyä skandaaleilta, kun  lainsäädäntöä kiristetään yhä tiukemmin perinteitä ja avioliittoja suojaavaksi. Ennen pitkää Julian häpeämätön elämäntapa johtaa pakkotuomioon ja karkotukseen. Vaikuttava on sekin kohtaus, jossa isän määräyksestä tytär saapuu tämän luokse ja kuulee, mitä on tehtävä. Tytär kysyy isältään, onko kaikki se, mihin isä ryhtynyt, ollut vaivan arvoista. Vastausta en muista. Mutta Augustusta huojentaa, ettei hän joudu tuomitsemaan ainoaa lastaan kuolemaan. Toisiaan rakastavat isä ja tytär eivät enää tapaa, kun Julia on viety yhdessä äitinsä ja palvelijan kanssa karkotuspaikkaansa Pandatariaan ja sieltä vuosien kuluttua niemimaan eteläkärkeen. Siellä hän kuolee.

Mendelsohnin mukaan "Julia on yksi romaanin vangitsevimmista, herkimmin vedoin piirretyistä henkilöistä – hän on älykäs, sarkastinen, kapinallinen, kokenut ja filosofinen." Hän kommentoi kokemuksiaan päiväkirjassa, jonka Williams keksii hänen kirjoitettavakseen Pandatariassa. Julia tuntee elämänsä oudoksi "maailmassa, missä ei ole valtaa eikä millään ole merkitystä, kun taas siinä maailmassa, josta hän tuli, kaikki oli pelkkää valtaa."

Romaanin kolmannessa osassa Augustus pohtii omaa elämäänsä kirjoittamalla pitkää kirjettä. Se jää
häntä viimeiseksi hoitaneen lääkärin Filippoksen huomaan. Tämä pohtii keisarin loppuvaiheita kirjeessä Lucius Annaeus Senecalle (55 jKr.). Romaani päättyy Filippoin nimissä hyväuskoiseen, ellei peräti naiviin luonnehdintaan tapahtumain kulusta Agustuksen jälkeen: 

Monien tämän päivän nuorten kansalaisten tapana on, kuten on ollut yli kolmenkymmenen vuoden ajan, puhua alentuvasti Octavius Caesarin pitkästä valtakaudesta. Ja hän itse, elämänsä ehtoolla, ajatteli kaiken työnsä menneen hukkaan.    Mutta hänen luomansa Rooman valtakunta on kestänyt Tiberiuksen ankaruuden, Caligulan hirviömäisen julmuuden ja Claudiuksen osaamattomuuden. Ja nyt meillä on uutena keisarina mies, jota sinä opetit poikana ja johon sinulla on edelleen läheiset välit hänen noustuaan valtaan; olkaamme kiitolliset siitä, että hän hallitsee sinun viisautesi ja hyveellisyytesi valossa ja rukoilkaamme jumalia, että Neron alaisuudessa Rooma viimeinkin tavoittaisi Octavius Caesarin haaveet.   

 Kuulen noiden rivien takaa kirjailijan sarkastisen naurahduksen. Ihminen ei kyennyt eikä kykene näkemään nokkaansa pidemmälle. Suuruuden lähellä eläminen ohjaa uskomaan valoisaan tulevaisuuteen. Jo paljon ennen Williamsin aikaa oli nähty, että keisari Neron kausi merkitsi katastrofia sekä Roomalle että keisarille itselleen.

Eräässä haastattelussa Williams on maininnut, että hän käsitteli sekä Stonerissa että Augustuksessa "hallitsemista, yksilön vastuuta sekä vihamielisyyttä ja ystävyyttä. -- Mittakaavaa lukuun ottamatta vallan tavoittelu on kutakuinkin samanlaista yliopistossa kuin oli Rooman valtakunnassa."

Pettyneitä, yksinäistyviä sankareita on elänyt ennen ja elää yhä niin tosielämässä kuin sanataiteessa. Stonerin tapaan varsinkin Augustus on komea kuvaus erään miehen pyrkimyksistä, ajoittaisista menestyksistä ja lopulta pettymyksistä.

----------------------

LISÄYKSENÄ ROMAANIN SISÄLLYS

PROLOGI Kirje Julius Caesarilta Atialle (45 eKr.)

ENSIMMÄINEN OSA

I Marcus Agrippan muistelmat: katkelmia (13 eKr.)

II Kirje Gaius Cilnius Maecenaalta Titus Liviukselle (13 eKr.)

III Kirje Julius Caesarilta Roomasta Gaius Octaviukselle Apolloniaan (44 eKr.)

IV Quintus Salvidienus Rufus: päiväkirjamuistiinpanoja Apolloniassa (maaliskuussa 44 eKr.)

2

I Kirje Atialta ja Marcius Filippukselta Octaviukselle (huhtikuussa 44 eKr.)

II Marcus Agrippan muistelmat: katkelmia (13 eKr.)

III Quintus Salvidienus Rufus: päiväkirjamuistiinpanoja Brindisissä (44 eKr.)

IV Kirje Marcus Tullius Cicerolta Marcius Filippukselle (44 eKr.)

V Kirje Marcus Tullius Cicerolta Marcus Junius Brutukselle (44 eKr.)

VI Kirje Marcus Tullius Cicerolta Marcus Junius Brutukselle (44 eKr.)

VII Kirje Marcus Antoniukselta Gaius Sentius Tavukselle, Makedonian joukkojen komentajalle (44 eKr.)

VIII Quintus Salvidienus Rufus: päiväkirjamuistiinpanoja (44 eKr.)

IX Kirje Gaius Cilnius Maecenaalta Titus Liviukselle (13 eKr.)

X Kirje Marcus Tullius Cicerolta Marcus Junius Brutukselle (syyskuussa 44 eKr.)

XI Kirje Marcus Tullius Cicerolta Marcus Junius Brutukselle (lokakuussa 44 eKr.)

XII Konsulin käsky Gaius Sentius Tavukselle, Makedonian joukkojen komentajalle Apolloniaan, ja saatekirje (elokuussa 44 eKr.)

XIII Julistus jaettavaksi Makedonian legioonille Brindisissä (44 eKr.)

XIV Teloituskäsky Brindisissä (44 eKr.)

XV Keisari Augustuksen teot (Res gestae Divi Augusti) (14 jKr.)

3

I Kirje Gaius Cilnius Maecenaalta Titus Liviukselle (13 eKr.)

II Kirje Marcus Tullius Cicerolta Marcus Junius Brutukselle Dyrrhakhioniin (tammikuussa 43 eKr.)

III Quintus Salvidienus Rufus: päiväkirjamuistiinpanoja Roomassa (joulukuussa 44 eKr.)

IV Kirje Marcus Tullius Cicerolta Roomasta Marcus Aemilius Lepidukselle Narbonneen (43 eKr.)

V Kirje Marcus Antoniukselta Mutinasta Marcus Aemilius Lepidukselle Narbonneen (43 eKr.)

VI Marcus Agrippan muistelmat: katkelmia (13 eKr.)

VII Senaatin pöytäkirjasta (huhtikuussa 43 eKr.)

VIII Kirje Gaius Cilnius Maecenaalta Titus Liviukselle (13 eKr.)

IX Kirje Marcus Tullius Cicerolta Octavius Caesarille (elokuussa 43 eKr.)

X Kirje Marcus Antoniukselta Octavius Caesarille, lähetetty Marcus Aemilius Lepiduksen leiristä Avignonin lähistöltä (syyskuussa 43 eKr.)

XI Senaatin pöytäkirjasta: konsuleina Quintus Pedius ja Octavius Caesar (syyskuussa 43 eKr.)

XII Kirje Gaius Cilnius Maecenaalta Titus Liviukselle (12 eKr.)

XIII Kirje nimettömältä Marcus Tullius Cicerolle Roomaan (marraskuussa 43 eKr.)

XIV Rooman historia. Titus Livius: katkelma (13 jKr.)

4

I Kirje Strabon Amaseialaiselta Roomasta Nikolaos Damaskoslaiselle (43 eKr.)

II Kirje Marcus Junius Brutukselta Smyrnasta Octavius Caesarille (42 eKr.)

III Marcus Agrippan muistelmat: katkelmia (13 eKr.)

IV Kirje Quintus Horatius Flaccukselta Filippoin länsipuolelta hänen isälleen (42 eKr.)

V Marcus Agrippan muistelmat: katkelmia (13 eKr.)

VI Kirje Gaius Cilnius Maecenaalta Titus Liviukselle (13 eKr.)

5

I Kirje Marcus Antoniukselta Ateenasta Octavius Caesarille (39 eKr.)

II Kirje Marcus Antoniukselta Gaius Sentius Tavukselle (38 eKr.)

III Otteita selonteoista: Heliopoliin ylipapilta Epimakhokselta Kleopatralle, Isiksen ruumiillistumalle ja Egyptin maailmojen kuningattarelle (40–37 eKr.)

IV Kirje Kleopatralta Aleksandriasta Marcus Antoniukselle (37 eKr.)

V Kirje Marcus Antoniukselta Octavius Caesarille (37 eKr.)

VI Kirje Marcus Antoniukselta Kleopatralle (37 eKr.)

VII Marcus Agrippan muistelmat: katkelmia (13 eKr.)

VIII Sotilaskäsky (syyskuussa 36 eKr.)

IX Kirje Gaius Cilnius Maecenaalta Titus Liviukselle (13 eKr.)

X Marcus Agrippan muistelmat: katkelmia (13 eKr.)

6

I Kirjeitä Nikolaos Damaskoslaiselta Antiokiasta ja Aleksandriasta Strabon Amaseialaiselle (36 eKr.)

II Kirje Marcus Antoniukselta Armeniasta Kleopatralle (marraskuussa 36 eKr.)

III Selonteko Heliopoliin ylipapilta Epimakhokselta Armeniasta Kleopatralle (marraskuussa 36 eKr.)

IV Muistio Kleopatralta huoltoministerille (36 eKr.)

V Muistio Kleopatralta valtiovarainministerille (36 eKr.)

VI Muistio Kleopatralta Egyptin sotavoimien päälliköille (36 eKr.)

VII Kirje Kleopatralta Aleksandriasta Marcus Antoniukselle (talvella 35 eKr.)

VIII Kirje Gaius Cilnius Maecenaalta Titus Liviukselle (12 eKr.)

IX Senaatin pöytäkirjasta Roomasta (33 eKr.)

X Kenturio Quintus Appiuksen anomus Efesoksesta imperaattori Marcus Antoniuksen Aasian-legioonien komentajalle Munatius Plancukselle (32 eKr.)

XI Kirje Aasian legioonien komentajalta Munatius Plancukselta Efesoksesta Octavius Caesarille (32 eKr.)

XII Marcus Agrippan muistelmat: katkelmia (13 eKr.)

XIII Kirje Gaius Cilnius Maecenaalta Titus Liviukselle (12 eKr.)

TOINEN OSA

1

I Sanelu Hirtialta pojalleen Quintukselle Velletrissä (2 eKr.)

II Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

III Kirje Lucius Varius Rufukselta Roomasta Publius Vergilius Marolle (39 eKr.)

IV Kirje Meviukselta Roomasta Furius Bibaculukselle (tammikuussa 38 eKr.)

V Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

2

I Postisäkki: kirjeitä Roomasta Octavius Caesarille Galliaan (27 eKr.)

II Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

III Kirje Quintus Horatius Flaccukselta Albius Tibullukselle (25 eKr.)

IV Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

V Kirje Livialta Octavius Caesarille Espanjaan (25 eKr.)

VI Kirje Quintus Horatius Flaccukselta Publius Vergilius Marolle Napoliin (23 eKr.)

VII Lääkäri Antonius Musan ohjeet avustajilleen (23 eKr.)

VIII Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

IX Kirje Publius Vergilius Marolta Quintus Horatius Flaccukselle (22 eKr.)

X Kirje Octavialta Velletristä Octavius Caesarille (22 eKr.)

3

I Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

II Kirje Livialta Octavius Caesarille Samokseen (21 eKr.)

III Julkinen kirjoitus: Timagenes Ateenalainen (21 eKr.)

IV Kirje Quintus Horatius Flaccukselta Arezzosta Gaius Clinius Maecenaalle (21 eKr.)

V Kirje Nikolaos Damaskoslaiselta Roomasta Strabon Amaseialaiselle (21 eKr.)

VI Kirje Terentialta Octavius Caesarille Aasiaan (20 eKr.)

VII Kirje Quintus Horatius Flaccukselta Gaius Cilnius Maecenaalle Arezzoon (19 eKr.)

VIII Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

IX Kirje Nikolaos Damaskoslaiselta Strabon Amaseialaiselle (18 eKr.)

X Kirje Quintus Horatius Flaccukselta Octavius Caesarille (17 eKr.)

XI Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

4

I Kirje Nikolaos Damaskoslaiselta Jerusalemista Gaius Cilnius Maecenaalle (14 eKr.)

II Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

III Kirje Publius Ovidius Nasolta Sextus Propertiukselle Assisiin (13 eKr.)

IV Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

V Runo Julialle; tiettävästi Ovidiuksen kirjoittama (noin 13 eKr.)

VI Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

VII Kirje Livialta Tiberius Claudius Nerolle Pannoniaan (12 eKr.)

5

I Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

II Kirje Publius Ovidius Nasolta Sextus Propertiukselle (10 eKr.)

III Kirje Gnaeus Calpurnius Pisolta Tiberius Claudius Nerolle Pannoniaan (9 eKr.)

IV Kirje Livialta Tiberius Claudius Nerolle Pannoniaan (9 eKr.)

V Kirje Marcellalta Julialle (8 eKr.)

VI Kirje Gnaeus Calpurnius Pisolta Tiberius Claudius Nerolle Germaniaan (8 eKr.)

VII Kirje Nikolaos Damaskoslaiselta Strabon Amasialaiselle (7 eKr.)

VIII Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

6

I Kirje Gnaeus Calpurnius Pisolta Tiberius Claudius Nerolle Rodokseen (9 eKr.)

II Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

III Kirje Gnaeus Calpurnius Pisolta Tiberius Claudius Nerolle Rodokseen (3 eKr.)

V Kirje Paullus Fabius Maximukselta Octavius Caesarille (2 eKr.)

VI Julian päiväkirjasta Pandatariassa (4 jKr.)

KOLMAS OSA

Kirje Octavius Caesarilta Nikolaos Damaskoslaiselle (14 jKr.) 9 – 11. elokuuta

EPILOGI

Kirje Filippos Ateenalaiselta Napolista Lucius Annaeus Senecalle (55 jKr.)

Roomassa, Northamptonissa ja Denverissä 1967–1972

 

Tarinan sietämätön rujous

Hitaasti eteni Katja Ketun Yöperhosen (2015) lukeminen ensi alkuun. Se maailma, johon kirjailija lukijansa vie, on perin juurin rujo ja sietämätön. Samaa toki voi sanoa Ketun edellisestä hurjasta romaanista Kätilö (2011), josta kumminkin suuresti sytyin.  Lumouduin myös sen kielestä. Mutta Yöperhosessa kieli tunki tajuntaan sillä tavoin rajuna, että se nostatti minussa harmin sekaista vastustusta.

Suenhampaalla oli pehmeähuulinen suu, josta vasen kulmahammas työntyi esiin, mikä teki siitä ihananjulman näköisen. Sen juttuihin en tietenkään uskonut. Meillä oli kotona lutkutettu äidinmaidossa ryssän ja kommunismin pelko sillä tavalla, että ne sunnuntaina kirkkoaikaan Muurmannin-radiosta lähetetyt kokkapuheet vain huvittivat. Kumminkin huomasin Hetteelle suksivani useampana sunnuntaina ja mikäs, kun ei kukaan silmän alla pitänyt. Ja jotenkin miellyinkin siihen. Istua siellä poronvällyyn kääriytyneenä, siemailla kuksasta poronmaitoa, sihtailla Suenhammasta ja kuunnella kun punikit manasivat isää alimpaan helvettiin. Retostivat Kommunismin Ihmemaasta ja Työväen Paratiisista kuni paremmatkin profeetat. Siellä rajan takana muka korvikekahville naureskeltiin, ämmillä läski lepatti lantehissa, silkovehnää unipullassa ja kolhoosin lehmä ammui kirein utarein – tule ja lutkuta! Joku oli loikannut ryssiin jääpurrella ja ylennyt heti Muurmannin alueen komissaariksi. (Prologi, e-kirjan s. 8 - 9.)       
  – –
Suenhammas nauroi ja laittoi lämpimän kouran hameen alle.
 – Kyllä sie siellä viihtyisit. Tule tansseihin Moskovan kylälle. Siellä on uuet kalinat joka ilta.
 Se kutitti minut sukavaksi naiseksi, työnsi kyrpänsä minuun ennen rippikesää Hetteen niliaitassa ja ryski niin että nauratti. Tykkäsin sen huohottavasta anelusta ja porontaljaan purruista parahduksista, jumalauta Irkku sulla on maailman ihanin. Lupasin tulla kylästämään jahka kiireiltäni kerkeäisin. Erottiin oivallisissa merkeissä, yhteisen salaisuuden ja tulevien hikisten pyhäpäivien merkeissä. Mutta sitten alkoi aamuisin tulla paha elämä. Tein kuin Sisko oli maailmannaisena opettanut. Pitää pissata ohranjyvän päälle ja jos se alkaa itää, tietää että hullusti on käynyt. Siemen iti. Kerroin Siskolle ja tämä kailotti heti Lotta Svärdin seuraavassa kokouksessa, että Irga on huorannut ryssälle. Isälle ei kukaan uskaltanut, mutta kyllä sen tiesi ennemmin tai myöhemmin paljastuvan, eikä pitäjän kätilö suostunut auttamaan. (e-kirjan s. 11.)

Selatessani nyt niitä sivuja, joita lukiessa voihkin tekstin kauheutta, hämmästelen, mikä kerronnassa oikein tökki. Yhtenä syynä vastahakoisuuteen lienee se, että äskettäin lukemani John Williamsin   Stoner-romaanin  niukka, tarkka, konstailematon kieli yhä kajasteli mielessä, vaikka luin kirjan ruotsiksi. No, kesyynnyinhän minäkin lopulta Ketun vyörytykseen. Ihmeekseni aloin taas nauttia värikylläisestä kielestä, vaikka sen varassa tulvi vastaan inhaakin inhempia tarinan vaiheita. Kunnioitusta herättää se, että tekijä on kyennyt pitämään moniaalle haarottuvan kokonaisuuden kasassa ja että rähinät, kapinat ja muut myllerrykset rahoittuvat paikoin silkaksi runoksi. Silloin lukijakin rentoutuu.

Niinpä allekirjoitan paljossa Hesarin kriitikon Helena Ruuskan arvion, joka jo otsikossa julistaa:

Katja Ketun uusi romaani nousee maailmallakin menestyneen Kätilön veroiseksi

Tiettyä epäuskottavuutta koin kuitenkin siitä, että tarinan keskeisin henkilö, uhmakas Irga, säilyttää sanavalmiin energisyytensä tapahtuipa hänelle mitä hyvänsä. Kuinka kukaan ihminen voisi vuosikymmenien murjovassa kaltoin kohtelussa pysyä sillä tavoin elinvoimaisena kuin tarinan Irga? Mutta asian täytyykin olla niin, että kaikissa juonen kiemuroissa leijaakin kirjailijan pidäkkeettömän mielikuvituksen henki, ei suinkaan Irgan tai kenenkään muunkaan henkilön tai kansan ruhjottu olemus! Ketun hillitön luomisvoima, vimma ja rohkeus tuntuvat purkautuvan tarinoiksi vastustamattomalla voimalla. Miksipä minä sellaista vastustelisin. 

 

Stoner - hiljaisen miehen elämäntarina

Ostin taannoin kympillä ruotsinkielisen e-kirjan nimeltä Stoner (1965. Svensk utgåva: Natur & Kultur, Stockholm 2014. Översättning Rose-Marie Nielsen). Hinta ratkaisi kielen. En tehnyt mitään heräteostosta, sillä moni oli ehtinyt kehua teosta. Kirjailija John Williams oli minulle kuitenkin tyystin tuntematon. Voisin hyvin lukea myös hänen palkitun romaaninsa Augustus, elleivät muut puuhat vie mennessään.

Stonerin kohdalla kuuluu tapahtuneen sellainen kumma, että paljon ilmestymisensä jälkeen siitä tuli ensin Ranskassa bestseller, lopulta suosittu laajalti etenkin Euroopassa. Tommi Melender mainitsee asiasta ja paljosta muusta blogikirjoituksessaan Unohduksesta klassikoksi. Luin Melenderin tekstin uudestaan, kun olin päässyt kirjan loppuun. Huomasin yhtäläisyyksiä lukukokemuksissa. Minäkään en hevin voinut pitää taukoja lukemisessa. Kirjailijan tapa keriä esiin keskeisen henkilönsä William Stonerin elämää vangitsi minut. Toteava, silti sävykäs kertomistapa imi mukaansa.

Teoksen keskittynyt rakenne palvelee sekin elämäntarinan vääjäämätöntä rakentumista. Minua ihmetytti, kuinka perin juurin totisen ja köyhän viljelijäparin ainoa poika pääsee  pois kasvuympäristöstään pölyisessä USAn Keskilännessä. Eipä olisi päässytkään, ellei isä olisi yllättänyt poikaansa ehdottamalla tälle neljän vuoden agronomiopintoja Columbian yliopistossa. Tuntuu kuin isä olisi toteuttanut omaa unelmaansa, kun hän yrittää etsiä koulutuksesta apua tilan kohentamiseen. Sopeutuvainen poika lähtee taipaleelle, asuu sukulaisissa ja maksaa asuin- ja ruokakustannuksiaan raatamalla illoin aamuin maa- ja karjatöissä niin kuin kotona. Silti hän jaksaa opiskella.

Kummasti poika tempautuu kirjallisuuden vietäväksi, kun hän osallistuu pakolliseen englannin kurssiin. Siellä opettaja Sloane huomaa hänet ja on alkuun ironinen kommenteissaan, mikä havahduttaa. Stonerin elämän suunta muuttuu. Kenellekään mitään puhumatta hän vaihtaa opintonsa maataloudesta kirjallisuuteen. Alkuvaikeuksien jälkeen hän menestyy. Sloane alkaa kannustaa jatko-opintoihin ja opetustehtäviin. Kiperä paikka on edessä, kun vanhemmat saapuvat todistamaan pojan valmistumista. Vihdoin tämän on kerrottava, ettei hänestä tullutkaan agronomia ja ettei hän palaa kotitilalle. Vanhemmat ottavat tiedon vastaan sanomatta ja palaavat kumaraisina kotiinsa. Alistumisen aihelma vahvistuu.

Stoner liittyy pikku hiljaa yliopistoyhteisöön, saa pari ystävää, opettaa, lukee ja kartuttaa taitojaan keskiajan kirjallisuudesta. Lukijaa ihmetyttää, kuinka kirjallisuutta ajatellen tyhjästä taustasta kukaan voi edetä sellaisiin taitoihin kuin Stoner olkoonkin, että hän on sekä uuttera että lahjakas. Muutamassa vuodessa häneltä näet sujuu latinan- ja kreikankielisten tekstien tulkitseminen, samoin hän oppii saksaa ja ranskaa. Stonerilla on meneillään omia tutkimuksia, kun puhkeaa toinen maailmansota. Nuoret miehet tempautuvat siihen mukaan, mutta Stoner jättää liittymättä armeijaan, mikä aiheuttaa jonkin verran vinoon katsomista. Sloane on tyytyväinen, kun jää edes muutama hoitamaan yliopistotehtäviä.

Ennen pitkää sota loppuu, toinen hyvistä ystävistä on kaatunut, toinen palaa upseerina takaisin yliopistoon ja etenee sen hallintotehtävissä. Stonerin elämän uusi käänne tapahtuu, kun hän näkee yliopistoväen kutsuilla neitosen ja rakastuu. Kirjailija näyttää, miten nuoren miehen äkkiä käy: hän huomaa olevansa naimisissa. Kaksi nuorta, kumpikin ahtaissa vaikkakin aivan erilaisissa oloissa kasvanutta perheidensä ainoaa lasta sitoutuu toisiinsa. Lukija seuraa iho kananlihalla, kuinka katastrofi etenee. Kirjailija keskittää kuvauksen nyt Edith-nuorikkoon ja tämän keskiluokkaiseen perheeseen St. Louisissa. Jakso tarjoaisi yhä ajankohtaisia keskustelunaiheita siitä, kuinka ihmispolo valitsee kumppaninsa. Kuinka suuri osuus valinnassa onkaan tarve päästä pakoon painostavasta lapsuudenkodista! Stoner on se, joka ensin kosiskelee, sitten paremminkin antaa periksi ja suostuu kuin ryhtyisi punnitsemaan seurauksia.

Vain kerran ja lyhyen aikaa Stoner kokee sen ihmeen, että vaimo himoitsee miestään. Vaimo näet haluaa lapsen. Tytär syntyy ja saa äidin tahdosta nimen Crace. Muulla tavoin rouvasta ei ole äidiksi. Ailahtelevan, sairastelua verukkeena käyttävän naisen kuva saa lisää hyytäviä, osuvasti hahmoteltuja piirteitä.

Seuraa myös kihelmöiviä, yllättäen kohdalle osuneita kiistanaiheita yliopistossa. Kirjoittaja herättää lukijassa luottamusta asiantuntemuksellaan, sillä niin tarkoin kiistan vaiheet ja eri osapuolet tulevat kuvautuiksi. Sellaiseen ei pelkkä mielikuvitus riitä. Näissä taistoissa Stoner ei alistu, vaan seisoo taipumatta kantillaan ja saa tuta pitkävihaisen koston inhat ilmenemismuodot.

Kun Stonerin elämä hyökkäysten kohteena muistuttaa tarpomista autiomaassa, tapahtuu uusi ihmeellinen käänne: hän saa kokea aidon rakkauden kaikessa ihanuudessaan. Taas lukija palkitaan syvällisen tarkalla kuvauksella. Hienovaraisesti hahmottuu kuva rakastettavasta opiskelijasta, jonka luokse Stoner poikkeaa ohjaamaan naista tutkielmassaan. Sekin tulee taiten ilmaistuksi, kuinka hukassa Stoner on myllertävien tunteidensa kanssa uskaltamatta ilmaista niitä, kunnes lopulta pelko haihtuu. Enää Stoner ei alistu, vaan osallistuu pidäkkeettä niin ruumiillaan kuin sielullaan yhteisen nautinnon hellään kartuttamiseen. Koko jakso kaikkine havaintoineen ympäristön osuudesta tapahtumain kulkuun ja suhteen loppumiseen on mielestäni kerrassaan mestarillinen.

Seuraa jakso aikuistuvasta tyttärestä, jonka "kasvatuksen" äiti on lopulta ominut itselleen ja sysännyt isän loitolle. Kuinka sitten käykään? Tytär toistaa äitinsä ratkaisua sillä tavoin muuntaen, että hankkiutuu raskaaksi, solmii pikaisesti avioliiton ja saman tien häipyy äitinsä ulottuvilta. Tytär kuitenkin ymmärtää, miten on tullut houkutelleeksi ansaan nuoren miehen. Kohdalle sopivasti osunut sota vapauttaa tämän, mutta myös tappaa pian. Isän kanssa tytär kerran puhuu asiasta ja myöntää samalla, ettei oikein osaa hoitaa lastaan. Alkoholista on tullut tyttären lohtu ja pakopaikka.

Jokainen episodi täydentää Stonerin elämäntarinaa ja kertoo myös hänen habituksensa muutoksista, Kuvasta tulee itse asiassa jylhä. Lukija katselee mielessään pitkää, laihaa ja kumaraista miestä, jonka tuuhea tukka ja kulmakarvat ovat lopulta aivan valkoiset. Mies elää sisimmässään valpasta elämää, josta hän opettajana ammentaa innoitusta ja saa vastakaikua opiskelijoiltaan. Ammatissaan hän on parhaimmillaan, usein jopa eloisa.

Kerrassaan koskettava on viimeinen, verkkaisesti etenevä jakso. Se suorastaan soi kuin jokin fuuga tai muu suurenmoinen musiikkiteos. Stoner on sairas, mutta suostuu hoidettavaksi vasta, kun lukukausi päättyy. Lukijana pohdin lähestyvää kuolemaa yhdessä Stonerin kanssa. En ahdistunut. Paremminkin katselin vuoteessaan kipuilevan Stonerin silmin taivaalle ihmetellen värisävyjä ja hiljaisesti nauttien siitä, että kolea vaimo vihdoin hoivaa miestään.

Stonerin elämä päättyy, tarina siitä säilyy. Ja minä huokaan: suurenmoinen lukukokemus! Sitä ei pahasti varjostanut edes se, etten osaa kovin hyvin ruotsia.

Suomenkielisen, noin 300-sivuisen kirjan kansi poikkeaa lukemastani 220-sivuisesta e-versiosta. Vieressä vielä suomenkielisen kirjan kansi.