Näpistelyn oppimestarit

 Yle Teeman elokuvafestivaali tarjoaa taas katsottavaa, josta olen jo napannut ensimmäisen herkun. Ahneuksissani katsoin sen ennen telkkarilähetystä Areenalta jo eilen aamulla. Shoplifters - perhesalaisuuksia on maistunut muillekin, sillä tähän mennessä yli 15 000 katsojaa on ainakin avannut linkin Cannesissa pääpalkinnon 2018 voittaneeseen elokuvaan. Yle Areenan sivulta löytyy leffan suppea esittely:

Cannesin festivaalin pääpalkinnon voittanut sydämellinen elokuva kertoo pikkurikollisten perheestä, joka ottaa hylätyn pikkutytön huostaansa. Odottamaton tapahtuma panee heidän yhteiselonsa koetukselle. Ohjaus Hirokazu Kore-eda. Pääosissa Lily Franky, Sakura Andô, Kirin Kiki. Ensiesitys. (Manbiki kazoku, Japani 2018)

Wikipedian mukaan ohjaaja Hirokazu Kore-eda tunnetaan japanilaisista nykyperhekuvauksistaan. Häntä on pidetty Yasujiro Ozun manttelinperijänä, mutta Kore-edan tuotantoon mahtuu muitakin lajityyppejä. Uransa hän aloitti dokumenttielokuvan parissa.

Leffa piti otteessaan alusta loppuun. Valppaasti katsomallakin olin pudota kärryiltä, ketkä eri ikäisistä henkilöistä ovat sukua toisilleen, ketkä taas sattumalta porukkaan liittyneitä. Sujuvasti kokoonnutaan ahtaaseen rakennukseen kuin pesään. Siellä syödään matalan pöydän ympärillä. Vain viimeksi mukaan ilmestynyt pikkutyttö pysyttelee erillään, kunnes "mummi" antaa hänelle suupalan puikoilla. Ruoka maistuu, ja tytölle järjestyy oma paikka pöydässä. Nukkumisjärjestelyt pakottavat ottamaan huomioon sen, että ylettömän kiltti lapsi on yökastelija. Hänessä havaitaan mustelmia ja palovamma. 

Porukan aikuiset hoivaavat lasta, kun taas poika, Shotaksi mainittu, panee aluksi hanttiin, mutta suostuu "isoveljeksi", kun isäksi itsensä mieltävä oikea Shota painokkaasti vaatii. Yhteisenä puuhana on kierrellä ruokakauppoja ja oppia yhä taitavammaksi näpistelijäksi. Pikkutyttö on oiva apuri, joka alkaa matkia myös "isän" ja "velipojan" rituaalin tapaisia sormimerkkejä ennen tietyn tavaran sujauttamista piiloon. 

 Leffa alkaa pojan kuvalla ja päättyy tyttöön. Ne ja tapahtumat kuvien välissä jäävät pyörimään mielessä. Kaikki hahmot tuntuvat läheisiltä, hyviltä ihmisiltä, vaikka toimeentulon hankkimisessa käytetään kepulikonsteja. Kiehtovat lähikuvat ryydittävät kerrontaa. Käännettä "perheen" oloissa  pohjustaa "mummin" kuolema. Mitä tehdä ruumiille? Epätavallinen ratkaisu löytyy, mutta seuraavasta hankaluudesta ei enää selviydytä. "Perheen" salaisuudet paljastuvat viranomaisten puuttuessa asioihin.

Parhaita hetkiä porukka kokee retkellä meren rantaan. Siellä ilakointia ei varjosta vielä mikään: on vapautta, tytöllä nätti uimapuku. Ei haittaa, vaikka "iskä" kastautuu pelkissä kalsareissa. Aika lailla ressukan miehen sydämellisyys on se, joka selkeimmin riisuu aseista. Kerran Shota onnistuu ylittämään itsensä, kun aviopari - niin tarina tuntuu väittävän - viettää kahden kesken aikaa kotipesässä nuudeleita imeskellen. Hetki johtaa odottamatta seksiin ja auvoisaan kliimaksiin! Miehen riemulla ei ole rajoja...

 Kore-edan elokuvien sanotaan kysyvän, mikä muodostaa perheen. Onko lapsi-vanhempi-suhde veriside vai yhdessä vuosia vietettyä aikaa? Minusta ohjaaja tarjoaa varteenotettavia vastauksia Shoplifters-elokuvallaan. Empaattisin ja samalla järisyttävin perustelu löytyy elokuvan viimeisestä kuvasta.

Saiman kätköt

Susan Heikkisen teos Pullopostia Seilin saarelta  Potilas numero 43 (SKS 2020) ehti pyöriä pöydillä viikkoja, ennen kuin tartuin kirjaan tositoimin. Saman tien luin loppuun 214 varsinaista tekstisivua sekä kiitokset. Silmäilin myös Saima Rahkosen, tuon potilas 43:n, elämänkaaren koosteet sekä kadonneen elämän paikat. Myös lähteitä ja viitteitä vilkuilin. Tämähän on tukimusraportti! Palautan sen oikopäätä omistajalleen, vaikkei hän ole tuskaillut laina-ajan pitkittymistä. Ehti näet itse lukea julkaisun ennen minua. 

Kuinka sattuikaan, että juuri nyt, kun innostuin käymään käsiksi Heikkisen kirjaan, on meneillään mielenterveysviikko. Toimittajana kouliintunut Heikkinen on käynyt läpi Seilin saarelta 2010 kivenkolosta löytyneitä, pulloihin suljettuja lappusia täynnä kirjoitusta. Vuonna 2018 niiden tekijäksi varmistui Saima Rahkonen. Saman vuonna Heikkinen kirjoitti löydöstä artikkelin Suomen Kuvalehteen.  Materiaali on myös tarjonnut perustan Pullopostia Seilin saarelta -teokselle. Arkisto-, haastattelu- ja tutkimusaineistoin Heikkinen tarkentaa Saiman henkilöhistoriaa ja avaa näkymää mielisairaiden olosuhteisiin Suomessa 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, jolloin etenkin hulluksi tulleita naisia unohtui laitoksiin. Makuuttamisen, eristämisen, sitomisten, kylpyjen, peräruiskeiden oheen psykiatristen toimenpiteiden valikoimiin ilmestyi lääkkeitä sekä  sähkösokkeja ja kirurgiaa, kuten lobotomialeikkauksia ja sterilointia. Esimerkistä käy Saima Rahkonen kaikkine sairaalakokemuksineen. Rankkaa on ollut ajoittain myös hoitohenkilökunnalla.

Saima Rahkosen elämänkaaresta Heikkinen on koostanut listan, jota lainaan omin sanoin: Saima syntyi 1903. Ehti käydä kaksi luokkaa ylempää kansakoulua, ja osoittaa oppivaisuutta. Köyhän perheen tyttären opintie jäi lyhyeksi, sillä kotoa oli lähdettävä lapsenlikaksi 1914. Pian paikka vaihtui, ja hän palveli piikana niin Viipurissa, Pietarissa kuin taas Viipurissa. Rippikoulun hän suoritti 1920. Lappeenrannan ja Riihimäen kautta Saima vaihtoi palvelijanpestejään, kunnes päätyi maatilalle Helsingin pitäjän Suutarinkylään 1923. Siellä hän yritti tappaa pahasti katsoneen työtoverinsa iskemällä tätä kirveellä päähän, mutta sai aikaan vain pahan ruhjeen kasvoihin ja päätyi Helsingin lääninvankilan kautta 1924 mielentilatutkimukseen Lapinlahden sairaalaan. Lausunnon perusteella Saima tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana sairaalahoitoon. Pitkäniemen keskuslaitoksessa hän vietti useita vuosia, kunnes sai siirron Seilin turvalaitokseen Nauvoon, sieltä takaisin Pitkäniemeen ja taas takaisin Seiliin, jossa kuoli 56-vuotiaana.

Kerronnan erikoispiirteenä toistuvat kursivoidut kaakkoismurteiset kommentit. Tulkitsin ne Heikkisen sisäiseksi puheeksi sille Saimalle, josta hän kulloinkin kirjoittaa. Otin kuvan kirjan sivulta 50. Tekstikatkelmassa on kyse 20-vuotiaasta Saimasta:

Paljon ehti tapahtua maailmalla, Suomessa ja Seilin saarella, ennen kuin Saimasta sukeutui kätkijä. Silloin elettiin vuotta 1958. Jo edellisenä vuonna hän oli repinyt vaatteitaan. Rievuille tuli käyttöä, kun Saima alkoi piilottaa täyteen kirjoittamiaan paperilappuja tyhjiin pikkupulloihin. Korkin puuttuessa tuke piti itse tehdä ruohosta ja kääriä se niin tiukasti kankaaseen, että pullon suu tukkeentui. Tällaisia pikku puteleita vapaakävelijän oikeuksin saarella liikuskellut Saima keräsi. Heikkinen on kuvannut löydetyt purkit ennen niiden avaamista. Purkeista  puretut paperimytyt  ovat nekin saaneet oman kuvasivunsa kirjassa. Kaikki Saima Rahkosen tekstit on toimitettu ja osin korjailtu lukemisen helpottamiseksi. Enää hän ei voi kadota tietymättömiin, kiitos Heikkisen. Kirja tarjoaa kiehtovia kunkin ajankohdan tapahtumia kiintopisteiksi limittäin Saiman elämänkulun kanssa.

Lukeminen johdatti taas kerran pohtimaan, mikä kaikki ympäristössä sysää ihmisen suistumaan mielisairauteen. Se jo tiedetään, ettei perimä yksin riitä selittäjäksi. Etenkin vuoden 1918 tapahtumat läheltä koettuna ja isän nääntyminen nälkään vankileirillä ovat olleet osallisina aran Saiman ahdinkoon, samoin varhainen kotoa lähtö. Tarkasti näistä seikoista saa selkoa lukemalla kirjan. Suosittelen myös vierailua Seilin saarella. Vaikuttavia kokemuksia molemmat. Tässä vielä video saaren käytöstä lepra- ja muiden potilaiden eritämiseen.

Katsopa myös tämä postaus, joka liittyy Mielenterveysviikkoon.

 

 

 

Kympillä iltavisiitille Pietarin Eremitaasiin

 

Äskettäin Eila vinkkasi FBssa virtuaalikierroksesta Pietarin museoissa. Tässä linkki:  https://www.facebook.com/itoursuomi/

Seurasin vinkkiä, avasin linkin ja ilmaisin kiinnostukseni. Amelia kysyi minulta, haluanko osallistua englanninkieliseen kierrokseen ke 11.11.2020 klo 18 - 20. Silloin kaksi paikkaa oli vielä varaamatta. Maksamalla kymmenen euroa tietylle tilille varmistin paikkani ja sain tarpeelliset aktivointilinkit Zoomiin. Muissa yhteyksissä Zoom on jo tullut tutuksi, ja yhteys aukesi melko tasan iltakuudelta. Etunimeni näkyi viiden naisen poppoossa, oppaasta myös naama. Hän mainitsi olevansa virallinen Eremitaasi-opas. Ja epävirallisesti minä odotin puhelin valmiina napsimaan kuvia blogin tarpeisiin.

Vuosia sitten olen vieraillut Pietarissa, mutten hengästyttävän laajassa Eremitasissa. Eilisillan kokemuksen jälkeen tuumin, että virtuaalikierros tarjoaa hyvän perustan valita määräkohteita viiteen rakennukseen esille pantuihin yli kolmen miljoonan esineen kokoelmiin. Kuulemma niihin tutustuminen veisi uutteraltakin vierailijalta kymmenen vuotta.

Omia koipia säästäen tutustuin mielihyvin komeisiin näkymiin, joita Eremitaasi tarjoaa sekä ulkoa että sisältä. Katunäkymistä aloitettiin, mikä auttoi museokokonaisuuden yleiskuvan hahmottamista.

 

 Kissa upeassa portaikossa muistuttaa Stalingradin piirityksen aikaisesta nälänhädästä, jolloin nälkä ajoi ihmiset syömään lopulta jopa lemmikkinsä. Seurauksena oli hiiri- ja rottapopulaatioiden yletön kasvu. Kun sota lopulta taukosi, kaupunkiin tuotiin kissoja hiiri- ja rottajahtiin.

 Keisarit ja keisarinnat ovat palkanneet ulkomaisia arkkitehteja luomaan mahtavuutta ilmentäviä rakennuksia säihkyvine interiööreineen. Suuret salit ja galleriat toistuvat. Kuvien ylälaidan teksti kertoo, missä milloinkin ollaan.

 

Pyhän Yrjön salissa keisari otti vastaan lähetystöjä ja muita virallisissa asioissa keisaria lähestyviä. Kaksipäisen kotkan symboliikka Venäjästä sekä euroopplaisena että aasialaisena valtakuntana korostaa mahtavuutta. 

Puolitoista tuntia vierähti rakennusten ihmeitä tutkaillessa. Sitten siirryttiin taideteoksiin. Niitä on esillä etenkin Talvipalatsin toisessa kerroksessa, josta nähtiin kartta. Esillä paljon eurooppalaisten taiteilijoiden töitä ja tsaarien elegantteja asuinhuoneita.

Toiseen kerrokseen kiivetään yleensä Jordanin portaikon kautta: häikäisevän edustusportaikon nimi viittaa loppiaisjuhlaan, jolloin tsaari perheineen askelsi portaita pitkin Nevan rantaan. Näillä toimin viitattiin Jeesuksen kasteeseen Jordan-virrassa ja haluttiin samastua siihen.

 Rembrandtista ja hänen vaiheistaan opas kertoi pitkään. Erityistarkasteluun pääsi taiteilijan maalaus  Danaesta ja sen vertailu Tizianin Danae-tulkintaan.

 

Italian renessanssille on varattu oma salinsa.

Kuvia selatessa menen yhä enemmän pyörälle päästäni. Liikaa kuvia ja tietoa kerta-annoksena! Silti eilen oli helppo pysytellä mukana, helpompi kuin oppaan perässä oikeasti museossa. Monelle tuttu lienee tilanne, jossa vastaanotto herpaantuu. Samoin kävi eilen virtuaalireissulla. Sen oli määrä päättyä iltakahdeksalta, mutta homma jatkui jatkumistaan. Niinpä irrottauduin vähin äänin porukasta hiukan vaille puoli yhdeksän. Tarjosin läksiäisiksi oppaalle kiitosviestin tekstinä, ja huokaisin pitkään.

Taidan osallistua toiste virtuaalireissuun, sillä tänään minulle ehdotettiin tutustumista Skotlannin ylänköihin. En kuitenkaan vielä ilmoittautunut...

 

Sonjan pohjoismaisia kuvioita

Eilen, 6. marraskuuta, liput liehuivat Kustaa II:n Adolfin muistolle ja ruotsalaisuudelle. Ruotsin kielen ja kulttuurin päivänä se on noteerattu meidän perheessä vahvasti siitä asti, kun tytär avioitui suomenruotsalaisen nuoren miehen kanssa. Aikoinaan ruotsinsuomalaisiin perehtyessäni olin kerran vävyn isän kanssa juhlassa, jonka pitopaikkana toimi vävyn ja hänen veljiensä koulu Tampereella. Hain vaikutteita Suomen oman kielivähemmistön juhlatavoista vertailuaineistoksi ruotsinsuomalaisten keskuudessa kehkeytyviin tapoihin. Unohtumaton reissu!

Tänä vuonna juhlapäivässä painottuu tyttären ja vävyn perheen esikoisen väitöstilaisuus. Koronatilanteen takia paikan päälle Osloon ei ollut menemistä, mutta Zoom-yhteys tarjosi mahdollisuuden tutkimuksen julkisen tarkastamisen mainiosti niin, että kotiyleisö otettiin huomioon. Tekniikka pelasi kakistelematta.

Kuvaruudulla näkyy naamoja. Ylänurkassa oikealla yläviistoon katsoo väittelijä, Sonja Lagström, joka minulle on ensisijaisesti lapsenlapsi. Tutkimuksen ykköstarkastaja, professori Jesper Hansen Bonde Kööpenhaminasta, vilkuttaa kuvan alalaidassa. Vasemmassa ylänurkassa näkyy kakkostarkastajana toiminut professori  Joakim Dillner  Karoliinisesta instituutista Tukholmasta, Sonjan kuvan alapuolella on apulaisprofessori Anne Cathrine Staff  Oslon yliopistosta, samoin puhetta viran puolesta johtanut  Anne Olaug Olsen Joakimin kuvan alapuolella. Välillä kuvissa näkyi myös tekniikassa avustanut Birgit Skjölvik.

 Kotikatsomossa seurattiin tiiviisti kuvaruudun näkymiä ja kuunneltiin puheenvuoroja. Sonja puhkesi puhumaan vuoron saatuaan:

 MSc Sonja Helena Lagstrøm at Institute of Clinical Medicine will give a trial lecture on the given topic: Tracking the COVID19 pandemics using next generation sequencing (NGS)  - sequence variants in the Nordic Countries.

Aihe on loitolla omista osaamisistani. Kumma kyllä, luulen ymmärtäneeni, ehkä jopa oppineeni yhtä ja toista. Kiitos, Sonja, selkeästä esityksestä. VV (Vakituinen Vierailija) taisi saada irti alkuluennosta melkoisesti, sillä hänen myöhäisten vuosien harrastuksiinsa on palannut solubiologia. 

Pian kuultiin, että alkuluento on hyväksytty, ja päästiin tunniksi tauolle. Meillä nautittiin hernekeittoa ja pannukakkua, huilattiin tovi ja istahdettiin taas ruudun ääreen. Yhteyden palattua Jesper aloitti osuutensa Kööpenhaminasta. Tutkimus ja raportti siitä otettiin lähisyyniin.
 

 

 

 Käytiin läpi tutkimuksen aihe, ongelmat, aineistot, menetelmät, tilastot ja tulokset. Ykköstarkastajana Jesper vakuutti paitsi asiantuntemuksellaan myös selkeällä englannillaan ja väittelijää arvostavalla asenteellaan. Sinuttelu korosti kollegiaalisuutta. Huolellisesti Jesper nosti tarkasteltavaksi monia sellaisia seikkoja, joista myös kotikatsomo hyötyi, Saimme aimo annoksen oppia siitä, kuinka papilloomavirus varioi itseään. Rokottaminen sitä vastaan on puhdistanut Pohjoismaat ja osin Länsi-Euroopan kohdunkaulan syövästä. Tämä naisten vitsaus riivaa edelleen Afrikassa, jossa Sonja on tavannut sikäläisen alan tutkijan ja saanut häneltä aineistoa käyttöönsä. Taudin levinneisyyskartat olivat synkkää katsottavaa. 

 

Jesper tarjosi Sonjalle pähkinän purtavaksi: pitäisikö papilloomavirusten lisätutkimuksista luopua, kun meillä Pohjoismaissa niiden haitat on jo pääosin torjuttu, vai jatkaa tutkmuksia, jotta muuallakin  päästäisiin kohdunkaulan syövistä? Virusten muuntelevuus puolustaa tutkimusten jatkamista, samoin se, että kustannukset ovat perin vähäisiä verrattuna vaikkapa ponnistuksiin Covid-19:n torjumiseksi. 

 Paljon oli puhetta myös uusista sekvensointitekniikoista. Niistä erästä tiettyä Sonja on ollut kehittämässä pitkään. Vuonna 2018 Oslossa julkaistussa ensimmäisessä artikkelissa (TaME-seq: An efficient sequencing approach for characterisation of HPV genomic variability and chromosomal integaration) menetelmä ja sillä saadut hyödyt entisiin menetelmiin verrattuna on esitelty tarkasti.

Kakkostarkastaja kiinnitti erityisesti huomiota vain yhteen kolmesta artikkelista. Hiukan mutinoita aiheuttivat tilastolliset tulkinnat. Mitään varsinaisia moitteita en huomannut esitettävän, päinvastoin. Yleisökysymyksiä tuli vain yksi: Sonjan isä viittasi itselleen puheenvuoron, joka auliisti annettiin. Hän muistutteli tytärtä yhteisestä pubi-illasta Trondheimissä melko hiljakkoin. Vaimokin sai tilaa tervehtimiseen. Hauskalta kuulosti. Iloisiin onnitteluihin päättyi tämä merkittävä yhteispohjoismainen Zoom-konferenssi. Whatsapp-ryhmässä viestit olivat vingahdelleet jo tarkastuksen kuluessa, kunnes komeaksi lopuksi kotikatsomoissakin päästiin naputtelemaan onnitteluja Sonjalle.

Kolmostarkastaja ei enää tuonut mitään uutta esiin työstä, sillä hän on toiminut viran puolesta prosessin aikatauluttajana ja sihteerinä. Hän ilmaisi tuntevansa Sonjan ja mainitsi muun muassa illalla odottavasta juhlasta, johon itsekin aikoi osallistua. Perinteisen väitöskaronkan asemesta iltajuhla toteutettiin Sonjan läksiäisten merkeissä. Hänen kolmivuotinen, yhden äitiysloman katkaisema tutkimushankkeensa on päätöksessään. Hommansa hoitaneena tutkijana hän on vapaa lähtemään, vaikka olisi voinut jäädä osaksi laitoksen henkilökuntaa. 

Väitösurakasta Sonja siirtyy oikopäätä äitiyslomalle odottamaan poikavauvan putkahtamista omin käsin hoidettavaksi kotona Uppsalassa. Sinne hän ennättää tänään iltapäivällä. Sonjan puolisolle ja Hildan kelpo isälle, Gustafille, lyckönskningar från andra sidan Bottenviken. Det är pappans dag i morgon! Hoppas du får både puss och kram ock även god frukost i morgon bitti. Kyss på skinden Hilda också. Vila ut nu hela familjen! Tänker varmt på er alla...

Oli mukava seurata kotoa käsin tukimuksen julkista tarkastusta. Prosessi sujui. Kaikki ruudulta nähdyt henkilöt tuntuivat olevan tehtävänsä tasalla ja puhuivat koko lailla selvästi englantiaan, Sonja jopa ällistyttävän hyvin, takeltelematta. Virustutkimus on niin kansainvälistä, että työ- ja julkaisukielenä väistämättä on jokin iso maailmankieli, kuten englanti. Pidetään silti lippua korkealla myös suomen kielen puolesta käyttämällä sitä sekä lähikontakteissa että tieteen kielenä. Kunpa Sonjan tutkimuksen keskeiset tulokset julkaistaisiin myös suomeksi!

 

 

Voihan Bose!

Kotiteatteriahan leffoja ja muita sellaisia ohjelmia telkkarista katsova kaipaa, jos on mokomaan tottunut, kuten minä Kangasalla "ennen vanhaan". Niinpä siinä vaiheessa, kun muutin teatterikokonaisuus mukana Turkuun ja kuuden vuoden jälkeen Lietoon, hommasin uuden telkkarin ja siihen passelit kaiuttimet. Omin nokkineni olin hankkeessa ensi alkuun hakoteillä, kunnes tilanteen pelasti Vakituinen Vierailija (VV) nappaamalla ohjat hyppysiinsä. Hän tutki tarjonnan hintoineen, esitteli ne ja vei minut puotiin, jossa kaupat tehtiin. Sieltä lähti mukaan myös mies, joka kalibroi Bose-merkkiset viisi kaiuntinta sekä subwooferin ja linkkasi ne tuliterään 40 tuuman Samsung-telkkariin. Isompaa ei mahtunut kaapistoon, joka oli teetetty vartavasten TV:lle.

Ajan oloon jokin virityksistä vinksahti. Ääni sortui sotkuiseksi varsinkin uutisten haastatteluosuuksissa, lopulta myös radio-ohjelmia kuunnellessa. Epäilin, että yli kymmenvuotiaat laitteet ovat niin entisiä, että joutavat kierrätykseen. Onneksi poikani vaimonsa kanssa, IT-ammattilaisia molemmat, kävi moikkaamassa ja sai minut älyämään, kuinka hulluja suunnittelin. Hänen mielestään kierrätyskeskuksen ukkeleille olisi koittanut ansiottomasti juhlapäivä, jos minunlaiseni mummeli olisi heivannut hienon äänentoistosysteemin huushollistaan kierrätykseen. Saman tien poika otti ja tutki verkosta, mitä laitteet nyt maksavat. Silloin ällistyin minäkin. Olisi sittenkin käytävä läpi jokainen osa piuhoineen. Ja sellaiseen hommaan minusta ei ole. En myöskään ruvennut mistään kyselemään palvelua.

Kävi näet niin hyvin, että taas hätiin hyppäsi VV, joka vuosia sitten näki vaivaa löytääkseen minun kotini sisustukseen sopivat kaiuttimet eikä mitään kolhoja torneja. Itse teetin medialaitteita varten kaapiston osaavien ihmisten avulla. Kiitokset Ulla ja Mattias Ingmanille (Ingman Design) sekä Avestia-kalustefirman suunnittelijalle. Kaapistossa otettiin huomioon sekä katseluetäisyys että digiboxien, virittimien, soittimien ja niiden vaatimien piuhojen piilottaminen sivukaappiin. Laatikoista löytyy tilaa lisätarvikkeille sekä CD- ja DVD-levyille.

Tänä syksynä tuskastuminen tukkoiseen Bose-äänentoistoon herätti ajatuksen uusia koko systeemi. Hinkua lisäsi kuvitelma, että voisin katsella ja näyttää kuvia älytelkkarin ruudulta, jolle ne siirtyisivät verkon kautta tietokoneen kovalevyltä. Vielä ajankohtaisempikin toive minulla oli, sillä hyvissä ajoin sain kutsun seurata 6.11.2020 vanhimman tyttärentyttären väitöstilaisuutta via Zoom. Koronaviruksen leviämisuhan takia henkilökohtaisesti paikalla Oslossa ei liene montakaan ihmistä, eivät edes vastaväittäjät. Pelataan etäyhteyksin. Zoom odottaa käyttövalmiina tietokoneen ruudulla, samoin väitöskirja PDF-tiedostona.

Hetken ehdin toivoa, että VV ja hänen poikansa, IT-asiantuntija, ratkaisisivat, saisiko älytelkkariin  Zoomin. Poika oli se, joka tutki huolellisesti tarjonnan ja päätyi LG-merkkiseen. Isä peesasi. Molemmat ostivat itselleen LG:n UHD-telkkarin ja oppivat sitä käyttämään. Mutta Zoom-yhteyttä ei löytynyt. Silti hankin samanmerkkisen upeaa kuvaa tarjoilevan uutuuden. Ihmeekseni 43-tuumainen LG maksoi paljon vähemmän kuin Samsung aikoinaan. Varsinainen bonus on tämä: VV, vaativassa tuotekehittelytyössä kouliintunut sähköinsinööri, tekniikan lisensiaatti, otti asiakseen irrottaa Bosen piuhat ja kytkeä ne uudestaan. Päivässä viritykset ja synkronointi telkkariin hoituivat. Nyt sekä kuva että äänet ovat mitä parhaita. Ja minä ymmärsin hävetä ehdotustani viedä koko hoito kierrätykseen.

Purkamisella aloitettiin.

Vai alkoiko homma sittenkin kaavioiden tutkimisella ja piuhojen paikkojen kirjaamisella? Seurasin hissuksiin sivusta ja napsin kuvia.

Parasta oli olla kyselemättä ja kommentoimatta. Ruokaa, kahvia ynnä muuta suuhun pantavaa toki tarjoilin sopivin välein.

Työ vaati mönkimistä, joten polvet oli paras suojata.

Onnea matkassa oli, kun ei tarvinnut yritellä hyllykön siirtämistä pois tieltä eikä edes lasiovea irrottaa. Iso mediakeskus pääsi lasihyllyltä telkkarin taakse tasolle, jossa sillä on suositusten mukaisesti tilaa tuulettua.

Testaus meneillään: UHD-kuva oli jo nähty paljon paremmaksi kuin entisen telkkarin harmahtavaksi väsynyt kuva. Ääni ei enää sortunut ja sen sävytkin saatiin kohdalleen.

Ei aikaakaan, kun jo töllötettiin odotettua Daniel Olinin keskustelua Mårten Mickosin kanssa. Olin saanut siitä suosituksia, joita ilmankin olisin ohjelman katsonut, sillä se kuuluu vakituisesti tallentamiini.

Mickos on se kansainvälisesti tunnettu suomalaisinsinööri, joka on pitkään työskennellyt  "valkohattuhackerina" torjumassa digitaalisen maailman rikollisia puuhia. Tottahan myös VV on pitkään tiennyt miehen ja arvostanut hänen työtään, onpa opastanut minutkin erottamaan  hackerit crackereista. Myös verkkoturvallisuuden päivitykset ja uudistukset ovat tulleet ajallaan hoidetuiksi molempien  laitteissa.

Siistiltä näyttää, kun kaikki piuhat ovat piilossa, laatikot paikoillaan eikä ovi retkota avoimena. 

Kapuloita tarvitsen edelleen neljä. Bosen kapulalla ohjaan äänen tulemaan telkkarista, soittimelta tai radiosta. LG-kapulalla valitsen, katsonko Live-TVtä vai soittimen kautta DVDtä. Eniten käytän sitä Elisa Viihteelle luotua väylää, jolta näen yhtä lailla suorat TV-ohjelmat kuin tallenteet. Tässä puuhassa Elisa Viihteen oma kapula on välttämätön. Aamun puolituntisia jumppahetkiä varten viritän Samsung-kapulalla CD- ja DVD-soittimen, lisään sopivan DVD-levyn paikkaansa, tarkistan äänen tulon ja annan palaa. 

Näin isän päivän kynnyksellä muistelen ja kiitän mainioita, avuliaita miehiä matkan varrelta. Edesmennyt aviomieheni hankki 1980-luvun alussa perheeseen ensimmäisen tietokoneen osittain siksi, että saisin helpotusta isoon kirjoitusurakkaani. Harppaus sähkökirjoituskoneelta tekstiä käsittelemään ensin WordStarilla, sitten yhä kehittyneemmillä ohjelmilla on tehnyt minusta melko näppärän tietokoneella toimijan. Meillä kotona uudet konehankinnat seurasivat markkinoiden tarjontaa. Tarvitsihan konstruktööri  ja talonrakennustekniikan professori asialliset työvälineet itsekin. Monesti sain käyttööni häneltä vanhaksi jääneen laitteen omalle työpöydälleni. Mukana seurasi opastus ja tukipalvelu, eikä kumpaakaan tarvinnut anella. Viimeisinä aikoinaan lihassairauden edetessä hän itse pystyi yhä jatkamaan suunnittelutöitään opettelemalla auto-CAD-ohjelmakokonaisuuden sujuvaksi käyttäjäksi. 

Mieleen muistuu myös, kuinka hyvien ystävien autotallista aukeaa ovi nurkkaukseen, joka on nimetty Ripsun pajaksi. Sinne perhekunnasta jokainen vie korjausta tarvitsevan tavaran tai ilmoittaa asiasta. Aulis palvelu kuuluu olevan erinomaista. Siksi toiseksi Ripsu on isänä ja isoisänä tuottanut runsaasti muutakin hyvää niin perheelleen kuin sisaruksilleen.

Mökkinaapurissa asui muutaman vuoden sähköalan yrittäjä. Hän hankki itselleen mönkijän ja rupesi huoltamaan mökkitietä: lanasi ja talvella kolasi. Monesti hän oli putsannut lumesta naapurinsakin pihan, ihan pyytämättä. Kerran hän tuli pyynnöstä lumikolan kanssa, kun autokatosta painoi liika lumi. Yksin en jaksanut putsata kaikkea lunta, eikä VV selviä korkeilla paikoilla työkykyisenä. Silloin poikani ikäinen naapuri toimi oivana apuna.

 Ilokseni olen muutaman kerran voinut auttaa, kun VV - radioharrastaja kouluvuosista asti - on viritellyt antennejaan mökillä. Näyttävin kerta oli jokin kesäinen saunailta vuosia sitten. En pannut hanttiin katolle kiipeämistä, vaikka olin jo yöpaidassa - ja homma hoitui!

Kiitokset ja terveiset myös niille mökkinaapureille, paikkakunnan vakituisille asukkaille, joilta heltiää apua aina tarvittaessa. Sovittuna talvipestinä hoituu lumenauraus. Tilapäistä raivaussahalla tehtävää "perämetsän" siivousta on järjestynyt ja järjestyy, kun aihetta ilmenee. On saatu kävelyseuraa ja opastusta vaihteleviin reitteihin, peurapolkuihin, paikkakunnan susiin... On myös kuultu mökkilammen syntyvaiheista silminäkijäkertomuksia. Hyvä kuvio jatkukoon!

Nyt kuitenkin hoksottimet viritetään huomispäiväiseen Zoom-välitteiseen väitökseen. Koska sitä seurataan tässä huushollissa tietokoneen näytöltä, vielä lisäkiitos siitä, että VV:n ehdotuksesta aikoinaan ostin riittävän ison ViewSonicin. Pojalleni kiitokset erinomaisesta ammattitasoisesta tietokoneesta, joka aikansa toimi Aveso-firmassa palvelimena, siirtyi sitten eläkkeelle ja päätyi hiukan muunneltuna minun käyttööni.  

Tuoreimman kiitoksen kohde, taloyhtiön huoltomies ja 9-vuotiaan pojan isä, tupsahti hälytettynä hätiin parin vian takia. Hyvässä lykyssä kumpikin on korjattavissa vielä tänään. Kiitos nopeasta toiminnasta taas kerran!

Hyvää isänpäivää💗