Oranssista valkoiseen, sinisestä roosaan

Harmaa aamu tarjosi tilaisuuden ottaa kuvia sopivassa valaistuksessa. Nikon D90 pääsi  palvelukseen pitkään kaapissa maattuaan. Eka kuvan nappasin rapun pielestä, jossa tänä kesänä helottaa pari daaliaa lumihiutaleiden ympäröiminä. Niissä riittää nyppimistä.

Kolme iisoppa aloittelee kukintaansa muun kasvuston katveessa. Viime kesänä ne kurkottelivat valoon nykyistä komeampina.

Muhkea ruusupensas, vuosia sitten lahjana mökille tuotu, kukkii vimmatusti. Auenneina ruusut eivät kauaa kestä kauniina. Niinpä kuvaan pääsi suloinen nuppu.

Hitaasti kasvupaikkaansa asettuneesta pionista puskee vihdoin esiin vaalenanpunaisia kukkia. Aiempina kesinä on näkynyt vain jokunen karmiininpunainen kukkaröyhelö, tänä vuonna moisia komistuksia on nähty useita hetken hehkumassa.

Siankärsämöitä suosin, vaikken niitä syö. Turha ylpeillä syömättömyydellä, onhan kasvi mitä mainioin villiyrtti, tuoksuukin vahvasti. Samoin tekee samettiruusu. Ilmankos se saa kukkia pupuilta ja muilta mökkipihan verottajilta rauhassa.

 

Keltaisena helottava kurpitsan kukka houkuttelee pikku siivekkäitä, ei kuitenkaan pupuja saati kauriita tai peuroja.

Kokeeksi istutettiin yksi taimi isoon ruukkuun. Toistaiseksi kasvi kukkii valtoimenaan sekä kartuttaa rönsyjä. Pitäisiköhän niitä karsia?

Hiukan varjoiseen paikkaan maahan pantu kakkostaimi ei ole vielä saanut auki ainoatakaan kukkaa. Muutamana vuonna vain yhdestä kukasta on kehkeytynyt kurpitsanmollukka, ihan riittävä hillotarpeisiin. Lisäsato aiheuttaisikin jo sijoituspulmia.

Kun marja-aroniassa raakileet tummuvat, alkaa jännittäminen: kumpi ehtii ensin korjaamaan kypsiä herkkuja, lintuparvi vai meikäläinen? Viime vuonna ongelmalta vältyttiin, koska ei tullut marjan marjaa. Vuosittain hirvet ja peurat riipivät joka tapauksessa osansa pensaista ja niiden tuoreista latvuksista.

Alkuvuosien ihanuuksina mökkirannan tuntumassa helottivat erilaiset maksaruohot selkeinä saarekkeina. Lajeja oli kamtšatkan- ja kaukasianmaksaruohosta lusikkamaksaruohoon ja komeamaksaruohoon sekä valkomaksaruohosta itsestään kiihtyvästi leviävään keltamaksaruohoon. Vuoden tai enintään kaksi upeimpana hehkui valkomaksaruoho. Sittemmin se lähes hävisi. Nyt sitä taas näkyy pitsimäisesti siellä täällä.

Laihaksi on jäänyt myös valkolumpeen kasvu. Kuvittelin pari tainta istuttaessani, että tulos olisi ylen ihana. Toki joka vuosi on nähty muutama kaunis lumpeenkukka, mutta itse kasvi tuntuu kituvan. Ei se ainakaan leviä täyttämään lampea, niin kuin pahimmillaan ennustettiin tapahtuvaksi. Lumpeelle vesi saattaa olla liian hapanta. Erityisen kurjalta näyttää se lumme, jonka siirsin järvikortteiden  tiheiköstä väljään paikkaan.

Tämän vuoden ilon aihe on kirkas, puhdas vesi. Kirkastuminen on paljastanut kiviäkin. Niistä edes muutaman voisi yrittää nostaa rannalle ja osittain korjata sitä harmia, jonka lammen kaivajat aikoinaan maisemoinnillaan aiheuttivat. Rannalle kärrätyt kivet näet pukattiin soranoton päätteeksi takaisin veden alle piiloon, vaikka käsittääkseni tiedettiin, että lampi tulee palvelemaan mökkiläisten uimapaikkana.

Oli miten oli, lampi on mökkimaiseman kirkas silmä. Siihen tosin kertyy uistinvidan kasvustoja niin paljon, että me rannan asukkaat kitkemme kasveja pitkin kesää. Homma sujuu. Siitä oppii jopa tykkäämään, kun ei ihan työkseen tarvitse tehdä. Tunti pari viikossa riittää hyvin. Niinpä lopetan juttuni kuvaan, jossa helottaa pari verikurjenpolven kukintoa. Sen emokasvi on tullut toisen kasvin mukana pyytämättä pihaan, johon ympärillä tuntuvat kotiutuneen kaikki rikkaruohotkin.  

 

Kukkivaa, vehreää juhannusta

Eilinen kamerasafari mökkipihalla tuotti muutamia kuvia kukkivista kasveista, vaikka edelleen talven tuhojakin näkyy. Komeimmin kukkivat päivänliljat.

Aito kurjenpolvi lymyää tuontituotteena yhden pionin juurella. Saatiin sentään napatuksi pari otosta tästä aidosta juhannuskukasta.

 Rapun pielessä vihannoi komeita keltaisia päivänkakkaroita kaksin kappalein kumpikin omassa jättiruukussaan. Persiljat ja sitruunamelissat napsitaan ruokiin.

 Iloisena yllätyksenä kasvatuslaatikosta pilkisti syötäväksi kasvaneita retiiseja. Kylväessäni en uskonut mitään satoa saavani. Mutta tulipas sittenkin. Uudet siemenet tungin saman tien tarkasti paikkaansa. Muutamassa viikossa pitäisi seuraavan satsin olla valmis korjattavaksi.

Laatikkoviljely on alkanut sujua muutamasta hyvästä syystä. Ensinnäkin laatikot tyhjennettiin ja siirrettiin entistä paljon mukavampaan paikkaan. Sitten pohjalle viritettiin suodatinkangas, johon viilettiin pari reikää, jota maasta pääsee nousemaan suotuisia mikrobeja, muttei enää rikkakasveja. Seuraavaksi pohjalle levitettiin paksuhko kerros ruukkusoraa, hyvin palanutta kompostia ja monta säkillistä multaa. Kaiken kukkuraksi tuli hommatuksi pikku apulaisiksi kourallinen eläviä kastematoja. Niitä sai ostaa vitosella kalastustarvikkeita myyvästä kaupasta nätisti punaiseen rasiaan ja mullan tapaiseen pakattuna. Kannen reiytys takasi sen, ettei ilma loppunut mönkijöiltä matkalla Hollannista Suomeen. Meillä madot osasivat toimia heti, kun pääsivät ulkomaisesta rasiastaan isoon suomalaiseen multamereen: ne tunkeutuivat pimentoon ja rupesivat töihin.

Voi kuulostaa siltä, ettei moisessa puuhassa ole järjen hiventä. Kyllähän näillä toimin jokaiseen sipuliin ja salaatinlehteen hintaa kertyy. Silti panisin eniten painoa hauskuudelle, jota lähes kaikki mökillä puuhailu tarjoaa. Siksi toiseksi harrastukset maksavat...

Näin nätiltä näyttää erillinen salaattiviritykseni rosmariinin ympärillä. Harvennus hoituu näinä päivinä, kun kerään purkista heleää, pehmoista syötävää. Ja toivotan makoisia ateriahetkiä ja muita juhannushupeja kaikille, jotka niitä ovat puuhamassa joko omaksi tai yhteiseksi iloksi.

Kameran kautta katsottuja

Lämpöisenä lauantaiaamuna, kun taivas tarjoili pehmoista utupilvien suodattamaa valoa, otin pitkästä aikaa ison Nikonin esille ja lähdin katsastamaan, mitä kuvattavaa heinäkuinen mökipiha tarjoaa. Tarkoitus oli kerrata niitä kameran asetuksia, joilla kasvin tausta jää epätarkaksi. Ensimmäisessä otoksessa purppuraheisiangervon oksa kukkanuppuineen panee arvailemaan, mihin tarkensin. Ei ihan onnistunut tämä otos.

Ilmasipulin kukinto oli tässä se, johon tähtäsin. Pahaksi onneksi kuvasta uupuu metsälude, jonka suotta hätistin nauttimasta siitepölyateriaa. Aika mukavasti tulos silti vastaa pyrkimyksiä.

Tätäkin heilimöivän heinän kuvaa katselen mielikseni. Tiukasti raajaamalla kuvasta tuli sopivan pieni blogitarkoituksiin.

Uljaita päivänliljoja pihassa kukkii monella lohkolla. Käpristyneet terälehdet näkyvät tähtäyksessäni selvästi vasta nyt, kun niitä pystyy katsomaan muusta ympäristöstä eristettyinä. Tuleepa kukoistuksen hetkellisyys samalla havaittavaksi.

Särkynytsydän uupuu sekin pian kukkimisestaan. Parissa viikossa se kellastuu ja nuutuu niin, että tarhuri ottaa ja leikkaa sen. Ei hätää, lähellä kohoilee jo myöhäisen kesän kukkija, joka vähin erin valtaa paikan ja kerää katseet.

Pari päivää sitten avautui ensimmäinen lumpeen kukka. Aamu oli jo pitkällä, kun kamerani kanssa ihailin yhtä kukkayksilöä. Tällaiselta se näytti koko komeudessaan. Pari kolme muutakin lummetta availi umppujaan aamuhämärän hälvettyä. Lisää hehkeitä kukintoja ilmaantuu, kun nuppuja yltää pintaan. Niitä kehittyy lähes syksyyn asti, jos oikein muistan viime kesältä. Kaunista kesää piisaa vielä...

Nautelankoski yhä mielessä

Piti vielä tämäkin ylle pienennetty kuva liittää blogiin, kun kerran rentukat rannalla niin kutsuvasti kukkivat. Ne tulivat ikuistetuiksi paikassa, jossa kuohut ovat jo laantumassa, siis melko kaukana jyrkimmästä putouksesta.  Mikäli ette muuten tiedä, niin kerron, että Aurajoessa on kaikkiaan 11 koskea. Nautelankoski on niistä korkein vai sanoisinko putoavin. Metrimäärä en nyt muista, mutta koko 70 kilometrin matkallaan kohti merta Aurajoen uoma laskee 30 metriä. Ihmekö sitten, että täkäläiset ja jopa turkulaiset käyvät keväisin ällistelemässä ja ihailemassa kosken kuohuja. Ja onhan rannoilla myös kaikkien aikojen tuomilehto! Sieltä tarjoilen yhteiseksi iloksi vielä tämän tuoreen lisänäytteen:

Muistoja vain

Järkyttävän koleassa ja sateisessa säässä kärvistely kuulemma päättyy kohta, vaikka yhä ulkolämpömittari näyttää tuskin kuutta astetta plussaa. Viime viikonloppuna upeasti järjestetyissä "keväissä" pihajuhlissa nautittiin niin ohjelma- kuin ruokaherkut lähes talvitamineissa isojen kaasulämmittimien tuntumassa. Teltta ja talli tarjosivat suojaa jäiseltä sateelta. Puhallinsoittajat hoitelivat instrumenttejaan hanskat käsissä - mallikkaasti kumminkin! Että näin toukokuisessa Suomessa...

Tasan eivät tosiaan jakaannu onnen lahjat, sillä jo runsas kuukausi sitten Kreetalla elettiin sään puolesta lähes kesätunnelmissa. Muuten sikäläiset kiemurtelivat ja kiemurtelevat vielä pitkään rahasotkuissaan - me niissä pyytämättä ja yllättäen mukana - , mikä ei vähääkään häirinnyt kasvien villiä kukintaa. Kruunuvuokko (Anemone coronaria) tässä levittelee tyynesti terälehtiään. Ylängöllä viuhunut tuulikin pyyhkäisi sopivan matalan kukinnon yli. Ainakin kuvan ottamisen hetkellä kaunotar poseerasi huojumatta eikä kamerakäsikään tärrännyt. Hyvä niin.