Aprillipäivänä onnistuin mokaamaan leffaan menon kanssa. Päähäni oli iskostunut, että Sagan porukka retkeilee Kino Piispanristille klo 13.30 katsomaan elokuvaa Maria Callasista. Kun mitään ihmisten parveilua ei näkynyt, kysäisin respasta, missä muut ovat. Ja kas: olin liikkeellä viikon etuajassa! Siispä uusi yritys 8.4.
Niitä näitä kotona häärätessäni huomasin iPadilta, että tietty elokuva poistuu pian tallennuksistani. Yle Areenasta se poistui jo 18.4.2024. Oma tallennus pelasti leffan puutteelta. Niinpä katsoin kolmen tunnin mittaisen Fabian – moralistin tarinan. Tunnistin nähneeni sen aikoinaan, vaikken paljoa katsotusta muistanut.
Erich Kästner (1899–1974) tunnetaan parhaiten lastenkirjoistaan. Omaelämäkerrallisiin kokemuksiin pohjautuva nuoruudenromaani Fabian julkaistiin tuoreeltaan vain sensuroituna painoksena, ja se joutui silti natsien rovioille. Kirjailijan tarkoittamassa muodossa romaani ilmestyi postuumisti vuonna 2013, ja suomeksi nimellä Tuuliajolla Berliinissä vuonna 2022.
Teoksen uusi elokuvatulkinta, Dominik Grafin kolmetuntinen dialogivetoinen draama, pohjautuu täyteen versioon, jota kertojan ääni sanallistaa joskus pitkätkin matkat kirjan mukaan.
Tarina sijoittuu Weimarin tasavallan viimeisiin dekadentteihin vuosiin, aikaan ennen natsien vallannousua. Jakob Fabian (Tom Schilling) on maailmansodan kauhut kokenut, bordelleissa ja kabareissa viihtyvä nuorimies. Hän haaveilee kirjailijan urasta, mutta menettää laman myötä päivätyönsä tupakkamainosten copywriterina.
Tarina puhuu samaa kieltä kuin Berlin Alexanderplatz ja Babylon Berlin, mutta yhtenä kokonaisuutena sarjaksi pilkkomatta, samoin kuin Cabaret. Kaikki kolme nähtyäni kuvittelen tajuavani, miltä on tuntunut elää Berliinissä työttömänä ja rahattomana, silti riehakkaan yöelämän pyörteisiin solahtavana Fabian-elokuvan aikaan 1931. Pörssiromahdus oli hajottanut elämisen perustoja. Jotenkin oppinut, tohtoriksi tituleerattu Jakob Fabian selviytyy päivästä toiseen. Yöt kuluvat kapakoissa. Mukana pyörii äveriään asianajajan poika Stephan Labude, intohimoisen Schiller-tutkielmansa vastikään tiedekuntaan jättänyt. Se joutuu korkean pinon alimmaiseksi. Tekijä vetoaa tuttuun assistenttiin ja pyytää nostamaan työn päällimmäiseksi, mutta saa ilmeettömän vastauksen.
Kertojan käyttö puhuttelee etenkin kohtauksissa, joissa ääni paljastaa Fabianin rakastuvan kymmenen minuutin kuluttua, vaikkei tämä itse vielä tiedä siitä mitään. Ääni kertautuu, kunnes katsojakin näkee nuoren naisen tauolla työstään tarjoilijana. Hän on Cornelia, juristiopiskelija. Katseet kohtaavat, ensimmäiset repliikit lupaavat yhteistä ymmärrystä. Kävellään tyhjillä öisillä kaduilla. Savukkeita kuluu.
Cornelia opastaa epävarmasti kohti asuntoaan. Sinne päädytään reittiä, jonka Fabian tunnistaa omaksi asuinseudukseen. Vienosti Cornelia kysyy ulko-ovella, ymmärtääkö Fabian väärin, jos tulisi kutsutuksi sisälle. Katsoja huomaa pian, että samasta lukaalista yksi huone on Fabianille vuokrattu. Muutaman herkullisen kohtauksen myötä tilanne valkenee naiselle.
Rakkaus leimahtaa.
Seuraa yhteisiä päiväretkiä. Miehistä puhutaan aina sukunimin. Mukana usein myös Labude autoineen. Kerran kolmikko päätyy rantaan. Labude ja Cornelia kirmaavat uimaan Fabianin hidastellessa. Käy ilmi, ettei tämä osaa uida.
Ajellaan Labuden hulppeaan, tyhjään kotiin. Asianajaja-isä on omilla teillään, äiti jossakin Välimeren maassa. Pariskunnan sängyt on sijoitettu erilleen toisistaan. Fabian nukahtaa toiseen sängyistä. Labude kuvailee lyhyesti vanhempiensa vapaata suhdetta.
Ryypiskellään, sytytellään soihtuja ulkosalla, puhutaan.
Kun Cornelia ja Fabian ovat taas kotilukaalin huoneessa, Cornelia vaatii Fabianilta allekirjoitusta sopimukseen, jonka mukaan mies ei saa estää naisen etenemistä urallaan. Corneliaa odottaa filmirooli. Allekirjoitus irtoaa, mutta pieni särö suhteeseen ilmaantuu.
Rahaton Fabian käyttää viimeiset setelinsä kauniiseen leninkiin, jonka aikoo antaa Cornelialle syntymäpäivälahjaksi. Tämä saa sen ennakolta ylleen, kun Fabianin äiti tulee vierailulle Dresdenistä Berliiniin ja tuo tuliaisiksi ruokatarvikkeita.
Kolmistaan mennään illalla ravintolaan, Cornelia uudessa asussaan. Enteenä tulevasta myrskystä ravintolassa häivähtää ruskeapaitaisia miehiä. Niihin on törmätty aika ajoin kaduilla.
Päivänä muutamana antelias Fabian on lähes saanut häädön ravintolasta kutsuttuaan erään työttömän pöytäänsä. Kirjailijanalun muistivihkoon kertyy merkintöjä miehen kertoessa tarinaansa. Vihko on ahkerassa käytössä.
Cornelian koekuvauksen kynnyksellä Fabian kirjoittaa hänelle monologin. Siitä tulee menestysesitys, jota Fabian seuraa näkymättömistä, kunnes häipyy paikalta. Ja Cornelia tulee kysyttäessä omineeksi tekstin itse kirjoitetuksi! Fabian ei tätä kuule.
Labuden isä etsii kateissa olevaa poikaansa, joka löytyy Fabianin avulla, tosin vain hetkeksi. Tämän käsiin joutuu Labudelle osoitettu kirje, jota Fabian ei voi avata, koska äiti on opettanut pitämään näppinsä irti toisille tulleista kirjeistä. Olisipa Fabian ollut vähemmän moralisti ja avannut kirjeen! Siinä näet ilmoitettiin Labudelle, että tutkielma on hylätty.
Asianajaja Labude tarvitsee uudestaan Fabianin apua, sillä kotoa oli löytynyt hirveä näky: poika oli ampunut itsensä. Selvisi, että kirje oli syynä itsemurhaan. Fabian tajusi oitis, ettei hylkäys ollut todellinen, vaan assistentin pila tiedekunnan paperilla. Seuraa kiihkeää toimintaa. Yliopistossa Labuden professori kertoo, ettei koskaan ole tarjottu kypsempää tutkielmaa kuin Labuden kirjoittama. Fabian huutaa, raivoaa ja käy assistentin kimppuun. Kuuluu vikisevä vastaus, että sehän oli pelkkä pila.
Vanha, tutiseva professori seisoo portaiden yläpäässä, salskeita nuorukaisia uhkaavana parvena portaiden alapäässä. Uusi aika kaikui kuvasta, Labude sen yhtenä uhrina.
Cornelia etenee filmiuralla, muuttaa toisaalle, Fabian poistuu Dresdeniin vanhempiensa luokse. Mutta on palaamassa Berliiniin, jossa Cornelia odottaa kolmelta joka iltapäivä tietyssä ravintolassa, kun odottamatonta tapahtuu. Uimataidoton hyppää jokeen pelastamaan pikkupoikaa! Tämä selviää itse rannalle, mutta pelastaja hukkuu virran viemänä. Poika selailee vaatemytystä pilkottavaa muistikirjaa, jonka yhden sivun alareunassa lukee: OPETTELE UIMAAN.
Erinomaisesti toteutettua elokuvaa pari päivää mietittyäni näen siinä paljon merkkejä nousevasta uhasta. Sellaiset ihmiset kuin kirjallisuuteen ja filosofiaan uppoutunut Labude ja kirjailijaksi havitteleva Fabian joutavat pois marssijoiden tieltä. He ehtivät kuulla kumun, mutta välttyvät kurimukselta. Cornelialle jää kaunis asu muistoksi oikeasta rakkaudesta.